Finnsport-moottoriveneet ovat kokeneet pienen renessanssin pariinkin eri otteeseen. Varsinkin 1970-1990-luvuilla ne olivat Suomessa hyvin suosittuja.
Lohjalla sijainnut Fibå-Vene Ky, joka perustettiin vuonna 1965, aloitti Finnsportien valmistuksen jo samalla vuosikymmenellä ja jatkoi sitä aina 1980-luvulle. Sitä seuraavalla vuosikymmenellä yritys koki konkurssin. Finnsportin maine luotiin vuonna 1966 esitellyllä Finnsport 410:llä, joka oli kokoluokkansa ensimmäisiä V-pohjalla varustettuja veneitä Suomessa. 1990-luvulla Finnsporteja teki puolestaan myös Lohjalla toiminut Oy Eurodelta Ab.
Lujitemuovista valmistettujen veneiden muotit syntyivät suomalaisessa perheyritys Velcronissa, jonka omistaja Teuvo Nissi valmisti ne Helsingissä 1970-luvun alussa ruiskupuristustekniikalla veljiensä Eero ja Väinö Nissin omistamalle Fibå-Veneelle. Vieläkin toimiva Velcron fuusioitui vuonna 2009 Tenisfin-nimisen yrityksen kanssa ja valmistaa edelleen tuotteita veneteollisuudelle.
1970-luvulla Fibån lippulaivana toimi Finnsport 500 ja siitä tuli sen verran kova kaupallinen menestys, että tuota mallia lähti Lohjalta maailmalle reilusti yli tuhat kappaletta.
Finnsportit pitivät ja pitävät myös edelleen hyvin arvonsa, sillä 1990-luvun lopulla vuosikymmen aiemmin valmistetun Finnsport 8500:n vaihtoarvo liikkui parissa sadassa tuhannessa markassa.
Finnsport teki hetkeksi paluun 2010-luvun alussa. Vuoden 2012 venemessuilla esiteltiin kaksi Finnsport-mallia: 6,2-metrinen daycruiser Finnsport 2050 DC ja pulpettivene Finnsport 1850. Ne oli valmistettu Ukrainassa Seagull Marine -yrityksen toimesta. Yrityksellä oli veneiden valmistuksessa käytössään vanhat Finnsportien muotit. Venäjällä vastaavia venemalleja myytiin nimellä Cobra.
Lue omistajan kokemukset veneestään Kipparista 10/2021.
Tekniset tiedot
Finnsport 8500 Fly
Suomalainen matkavene
Pituus alunperin 8,5 m, ankannokalla 9,03 m
Leveys 3,00 m
Kuivapaino 3
000 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Moottori Volvo Penta AD41 -meridiesel suorakutonen, 200 hv
Polttoainesäiliö 280 l
Varustus liesi, jääkaappi, vessa, suihku, lämmitin, autopilotti, Simrad 3G -tutka, 2 plotteria: Simrad 7 ja Navman 5100, joka liitetty Cobra vhf-laitteeseen, kaikuluotain, keulapotkuri, radiopuhelimet, ajonaikainen lämmitin, taavetit, keulatikkaat, suoja tuulilasille ja keulaluukulle, takatilan bimini, Bombard-kumivene jossa 8 hv:n kaksitahtinen Mariner-perämoottori
Hinta 34
000 € (vuonna 2013)
Valmistaja Oy Eurodelta Ab, Lohja