Amerikkalainen Thunderbird Products on arvostettu ja laajalti tunnettu venevalmistaja, joka on saavuttanut maineensa ennen kaikkea vauhtiveneillään.
Yrityksen historian voi katsoa alkaneen jo 1956, jolloin Thunderbird-veneitä alettiin valmistaa Miamissa Floridassa. Formula-merkin puolestaan perusti vuonna 1962 maailmankuulu kilpavenesuunnittelija Don Aronow, ja pari vuotta myöhemmin merkit yhdistyivät omistajavaihdosten seurauksena.
Vaikka Thunderbird on pysynyt valmistajan nimessä näihin päiviin, veneet ovat olleet 1970-luvulta lähtien Formuloita. Kolmisensataa ihmistä työllistävä yritys on toiminut vuodesta 1988 Decaturin kaupungissa Yhdysvaltojen koillisosassa.
Formulan nopeimmat mallit ovat menestyneet venekilpailuissa ja olleet vakiokalustoa Yhdysvalloista muualle maailmaan levinneissä Poker Run -kokoontumisajoissa.
Mallistoon on kuulunut myös selvästi hitaampia ja tilavampia matkaveneitä, kuten tässä esiteltävä Formula 36 PC. Se esiteltiin vuonna 1990 ulkoisesti samankaltaisen 35 PC:n seuraajaksi. Näkyvin ero on se, että ”kolmevitosissa” ei ole integroitua uimatasoa.
Veneharrastajat muistavat vuosina 1990–1995 valmistetun kolmekutosen ennen kaikkea poikkeuksellisesta leveydestään. Kuvaavaa on, että 2000-luvun alussa esitelty 37 PC on sitä neljäkymmentä senttiä kapeampi – ja että nykymalliston toiseksi suurimalla Formulalla, 40 Cruiserilla on silläkin leveyttä parikymmentä senttiä vähemmän kuin kolmekutosella.
Voimanlähteinä valtaosassa on kaksi dieseliä, joista Volvo Pentan TAMD 61 ja 63 -mallit ovat yleisiä. Bensakoneillakin varustettuja yksilöitä on olemassa.
Dieselyksilöt ovat tietenkin käytettynä kalliimpia. Eurooppalaisilla myyntipalstoilla niiden hinnat vaihtelevat 80 000 eurosta yli 100 000 euroon.
Vakiomallin ohella myyntipalstoilla on Express-versiota, jossa on minikajuutan sijasta tilavampi pentteri ja moottoritila. Avotilan tilajärjestelyt poikkeavat niin ikään vakiomallista: Express-versiossa on penkki kartturille, sen takana pieni vesipiste ja perässä L-sohva.
Suomeen 1980-luvun alussa
Formula-veneet rantautuivat Suomeen 1980-luvun lopulla halvan dollarin siivittämän jenkkivenebuumin myötä. Maahantuonnin aloitti helsinkiläinen Bensow Marine loppukesällä 1987.
Venelehtien testeissä Formulat saivat poikkeuksetta kiitosta ajo-ominaisuuksistaan, työn laadusta ja viimeistelystä. Laatuveneestä joutui kuitenkin maksamaan kovan hinnan, ja siksi myyntimäärät jäivät paljon vähäisemmiksi edullisempiin jenkkimerkkeihin verrattuna.
Kun sitten koko venealaa koetellut lama iski 1990-luvun alussa, myös Formulan myynti ja maahantuonti hyytyivät. Juuri kukaan ei enää ostanut tuplakoneilla varustettuja vauhtiveneitä, eikä liioin retki- ja matkaveneilyyn tarkoitettuja mallejakaan.
Formula tuli kuitenkin takaisin venekaupan elvyttyä. Vuosina 2002–2009 maahantuonnista vastasi A.K Craftech, jonka toiminta sittemmin päättyi konkurssiin.
Lue omistajan kokemukset veneestään Kipparista 8/2011
Muut esitellyt Formula-veneet
Formula 26 PC Kippari 1/1989
Formula 206 Kippari 3/1989
Formula 280 SS Kippari 3/2003
Formula 31 PC Kippari 4/2006
Formula 311 SR-1 Kippari 6/1987
Formula 357 SR-1 Kippari 1/1991
Formula 400 SS Kippari 1/2007