Kylmien vesien aikaan kuivapuku on henkivakuutus myös meloessa. Se pitää kuivana, mutta ei lämmitä.
Ajatus vahvistui kokemukseksi eräänä toukokuun alkupuolen päivänä, jolloin avasin melontakauden. Helsingin edustan merialueella veden lämpötilan oli noin 11 celsiusastetta. Liikennettä ei ollut juuri lainkaan ja siksi olinkin liikkeellä.
Ihan omaa typeryyttäni kaaduin. Syy ei ollut meren.
Yhtäkkiä vain huomasin olevani pää alaspäin meressä. Tiesin, että happea oli keuhkoissa. Sanoin vain itselleni ääneti: ”Nyt ei saa joutua paniikkiin.”
Marraskuun Kippari-lehdessä on neljän kuivapuvun syystesti. Tilaajat voivat lukea testin näköislehdestä.
Päälläni oli Ursuitin melontaan tarkoitettu kaksiosainen puku, jonka alla oli kaksi pitkää kerrosta. Alempi keinokuitua ja välikerros villaa. Päässä oli pukuun kuuluva päänmyötäinen neopreenihuppu. Puvun päälle olin pukenut Hokkan notkeat kelluntaliivit. Jalassa kuivapuvun sukkien päällä oli vanhat lenkkarit.
Jo tietoisuus siitä, että puku pitäisi minua jonkin aikaa lämpimänä rauhoitti. Nykäisin aukkopeitteen irti ja pullahdin pinnalle.
Tässä kohtaa ei rannalta kannata huudella ”Etkö osaa eskimokäännöstä?”. Harva kuntomeloja osaa, en minäkään.
Tuolloisessa kuntokajakissani oli lisäksi niin pieni aukko, että laituriltakin siihen pääseminen oli kuin ohueen sukkaan olisi pujottautunut. Siksi kaaduttuani tiesin, että kajakkiin en pääsisi. Pitäisi päästä maihin. Lähimpään saareen oli ainakin sata metriä matkaa ja heikko tuuli puski sinne päin.
Ainakin kaksiosaisen kuivapuvun lahkeisiin jää pukiessa väistämättä ilmaa. Vedessä tämä aiheuttaa sen, että jalat nousevat kellukkeiksi taakse ja hankaloittavat uintiyrityksiä ja liikkumista. Myös hyvien uimareiden kannattaa kokeilla tätä kylmässä vedessä.
Yritin uintiliikkeitä mela toisessa kädessä ja kajakki nurin toisessa. Etenin tuskin merkittävästi. Jonkin aikaa tätä yritin. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, mutta aika alkoi tuntua pitkältä.
Olin havainnut lähistöllä paikoillaan leveärunkoisen ison kalastusveneen, joka vähitellen lähtikin tulemaan minua kohden. Mielessä oli jo käynyt pilliin puhaltaminen. Kuivapussissa olevalla puhelimella soittaminen sen sijaan ei vielä ollut tullut mieleen.
Vene tuli lähelle. Kippari kysyi: ”Kutsutaanko helikopteri?” No ei todellakaan. Kerroin, että minulla on päälläni kuivapuku ja että minulla ei ole kylmä. Kalastajat olivat hätääntyneitä, minä en. Oli ryhdyttävä johtamaan pelastustoimia.
Käskin ottamaan ensin melan. Määräsin kajakin nostettavaksi kannelle ja lupasin kivuta itse perässä.
Veneen pullea runko aiheutti sen, että alin ohut askelma oli hyvin korkealla. Ja ne jalat nousivat edelleen mieluummin takaa pinnalle kuin ponnistamaan metalliportaille vartalon edestä.
Käsivoimani olivat tuolloin ihan hyvät, mutta olin tuohon mennessä ehtinyt olla vedessä varmaan parikymmentä minuuttia, mikä söi voimia.
Siinä kohtaa voimat meinasivat loppua.
Pääsin kuitenkin lopulta veneeseen ja rantaan. Eikä minulla ollut vielä tuolloinkaan kylmä. Ilmeisesti säikähdys ja ääritilanteessa toimiminen oli kuitenkin pyrskäyttänyt elimistööni adrenaliinia, jonka voimin keskityin pelastautumiseen ja niin –, jopa pelastustoimen johtamiseen.
Kesti kuitenkin miltei viikon, että kehossani säilyi tunne kuin olisin ollut hierojan seinällä näkyvä lihaskartta. Lihakset olivat saaneet kylmää.
Ilman kuivapukua olisi paleltunut pahasti. Kuivapuvussakaan kovin paljon kauempaa minun ei olisi ollut terveellistä kellua vedessä, sillä se ei todellakaan ole mikään toppavaate.
Ohjeet kuivapuvun oikeaan hoitoon voit lukea täältä.