Tilaa
Jutut

Kuukauden kuva: Täyslaidallinen latinki

19.07.2019

TekstiKarel Kakko

Mercury esitteli uusimman ja kautta aikain tehokkaimman perämoottorinsa Amerikassa Nashvillessa kesäkuun lopulla.

Esittelytilaisuudessa ei säästelty ruutia, ja moni saikin hieraista silmiään, kun suurimpaan esittelyveneeseen oli pultattu peräti kuusi kappaletta uusia 450-hevosvoimaisia moottoreita. Moottoreita oli siis kirjaimellisesti laidasta laitaan, eikä yhtään enempää olisi 59 jalkaiseen Cigarette Tirrannaan mahtunut. Kyyditettävien reaktiot vaihtelivat pelonsekaisesta hämmennyksestä huvittuneeseen huokailuun.

Valtava DC ”lipui” letkeän tuntuisesti 50 solmun marssivauhdilla samalla, kun puolikkaan tusinan sinfonia soi maltillisella 4500:lla kierroksella minuutissa. Kun kuusikko käskettiin täyteen tehoon, jokainen sai tuntea topattujen sohvien selkänojien upottavuuden.

2,4-litraiset ruuviahtimet takaavat ennenkokemattoman kiihtyvyyden vielä korkeillakin kierrosluvuilla. Huippunopeus kohosi vajaaseen 69 solmuun, kun kaikki 2 700 hevosvoimaa pistettiin töihin. Harmillisesti vauhti jäi juuri alle 70:n solmun, mutta Cigaretten tiimi oli silti tyytyväinen. Aiemman sukupolven 400:lla saavutettiin noin 63 solmua, joten parannus on huomattava.

Entä kulutus? Siitäkin vallitsi yleinen tyytyväisyys. Vajaan 50 solmun marssivauhdissa kulutus oli alle 400 litraa tunnissa. Kohtuullista, eikö? Kuulemma on.

Uuden mahtiperämoottorin tarkempi esittely luettavissa elokuun Kipparista

Lue myös nämä

X