Tilaa
Jutut

Leväpuuroa hämmentämässä – voiko sairastunutta vettä enää parantaa?

Toimia Saaristomeren tilan parantamiseksi vaaditaan hallitusohjelmaan. Syytä olisi. Itämeri muualla paranee vauhdilla, mutta Saaristomerellä tilanne on huono.

05.03.2023

Tekstimarkus ånäs

Kuvatistock, otavamedia arkisto

Kiukuttaahan se. Lapsikatras veneessä paahtuu kesän kuumuudessa ja vieressä olisi vettä pulikoitavaksi, mutta leväpuuroon ei ole menemistä, ei vaikka kuinka huudettaisiin.

Toisaalta saaristossa paljon aikaa viettävä veneilijä on myös huomannut, kuinka kirkkaiden vesien päivät ovat kymmenessä vuodessa tuntuneet lisääntyneen merkittävästi. Nyt pohjaan parin metrin syvyydelle saattaa nähdä jopa kesällä, ei vain keväisin ja erityisesti syksyisin. Parhaimmillaan näkösyvyys on ulkosaaristossa jopa seitsemän metriä.

Mutta kirkkaus ei kerro välttämättä mitään vesien puhtaudesta. Esimerkiksi fosfori- ja typpiyhdisteiden pitoisuudet ovat korkeimmillaan talvella. Vesi on silloin kirkasta, koska valon vähäisyys rajoittaa levien kasvua.

Kesäaikaan kirkas vesi kertoo planktisten levien, eli esimerkiksi sinilevän, vähyydestä. Silloin auringonvalo pääsee syvemmälle, mikä lisää vesikasvien määrää paikoin jopa holtittomaksi. Moni paikka, joka on ollut puhdas makrofyyttisistä viherkasveista ”aina”, on nyt viime vuosina kasvanut umpeen. Ja mitä enemmän vesikasveja, sitä läpinäkymättömämpää vesi kukinta-aikaan on.

Hapettomuus on koko Itämeren leimallinen, krooninen ongelma.

”Ihmisen aiheuttaman ravinnekuormituksen seurauksena Itämeren levätuotanto kasvoi viime vuosisadalla voimakkaasti, jonka seurauksena hapettoman pohjan pinta-ala on kasvanut Itämerellä näihin päiviin saakka. Nyt jopa viidennes Itämerestä on pohjaltaan hapetonta”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila.

© Suvi Laine/Kuvaryhmä/SKOY

Merta lannoittamassa

Syy, miksi juuri Itämeri on niin herkkä saasteiden vaikutukselle, löytyy ihmisistä ja maantieteestä.

Itämeri on matala, sillä keskisyvyys on vain 54 metriä. Se on myös liki järvi, sillä veden vaihtuminen kestää peräti 30 vuotta.

Toisaalta tämän ”vesiaiheen” ympärillä asuu valtavasti ihmisiä. Meren pinta-alaa noin neljä kertaa suuremmalla valuma-alueella asuu 14 valtiossa 90 miljoonaa ihmistä. Alue on kasvuhakuisen teollisuuden ja perinteisen huolettomuuden rajapintaa ja erityisen viljavaa, mikä on huono yhdistelmä: teollisuus, asutus, metsienhoito ja maatalous ovat pumpanneet mereen yli sadan vuoden ajan yhä kiihtyvällä tahdilla ravinteita, saasteita ja ympäristömyrkkyjä.

Saaristomerellä asuu vakituisesti noin 33 000 ja lähialueilla noin 500 000 henkilöä. Heidän määränsä kasvaa vuodessa noin 1 500 hengellä. Saaristomerellä sijaitsevilla vapaa-ajan asunnoilla käy lomailemassa yli 40 000 henkilöä. Veneillä ja autoilla Saaristomerelle saapuu kymmeniä tuhansia ihmisiä joka vuosi.

Erityisesti vapaa-ajan mutta myös vakituisen asumisen jätteiden käsittely on parantunut. Kuten Knuuttila kertoo, vielä 1980-luvulle asti meri oli paikoin kaatopaikka. Mutta se on sitä edelleen muun muassa rakennusteollisuudelle, joiden jäljiltä merenrannat ja lintujenpesät ovat esimerkiksi täynnä merentäyttöjen räjäytyksissä käytettävää impulssiletkua.

© Suvi Laine/Kuvaryhmä/SKOY

Myös vanhat synnit painavat

Vesillä Turunmaan saaristossa liikkeellä oleva huomaa helposti, mitkä saaret ovat aikanaan olleet asuttuja. Maata on viljelty pienemmissäkin torpissa aina 1980-luvulle asti. Jäljet näkyvät yhä, vaikka peltoja ei merelle havaitse: valuma-alueiden kaislalahtia ei voi ohittaa.

Rehevöityminen ei loppunut tilojen siirryttyä vapaa-ajan käyttöön. Pientilojen rannat kasvavat umpeen edelleen, ja voimakkaasti. Lehmänpaska on voimakas lannoitusaine, myös vuosikymmenten päästä, ja meren kasvit tykkäävät siitä.

Koska Varsinais-Suomi on edelleen maamme vilja-aitta ja eläintuotannon keskittymä, valutus jatkuu edelleen.

”Maatalouden osuus ihmisperäisestä fosforikuormasta on Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan Saaristomerellä peräti 87 prosenttia, typestäkin 68 prosenttia. Myös hehtaarikohtaiset huuhtoutumat ovat likimain suurimpia koko Itämeren valuma-alueella.”

Knuuttila kertoo tuoreiden kansainvälisten tutkimusten mukaan fosforin vähentyneen 1980-luvun puolivälistä 60 prosenttia ja typen 30 prosenttia – koko Itämeren alueella.

”Myös Saaristomerellä kuormitus asutuksesta, teollisuudesta ja kalankasvatuksesta on vähentynyt merkittävästi, mutta hajakuormituksen osalta tilanne ei ole parantunut juuri lainkaan.”

© Suvi Laine/Kuvaryhmä/SKOY

Tekemätön paikka?

Myös ilmastonmuutos lisää omalta osaltaan painetta. Esimerkiksi talviaikaan vesisateet lisääntyvät, mikä lisää valuma-alueilta tulevaa kuormaa: sen näkee kaikkien suurten virtojen ulkopuolella, kun savisessa Varsinais-Suomen maaperässä kiemurtelevien jokien vaikutus ulottuu sameana vetenä yhä kauemmas. Raja on merellä terävä.

Ja sitä tuotavaa riittää – suo-ojitusten haitallisuuden piti loppua parissa vuosikymmenessä, mutta toteutuma oli, että haitallisuudelle ei sitä loppua ole näköpiirissä.

Kesällä ilmastonmuutos myös lisää lämpimiä päiviä merkittävästi, mikä näkyy pintavesien lämpenemisenä – ja se taas lisää levien kasvua.

Ollaanko Saaristomerellä tekemättömän paikan edessä?

Knuuttila ei näe asiaa yhtä synkkänä, ainakaan suhteellisesti ottaen.

”Vaikka Saaristomerestä puhutaan nyt paljon, se ei ole kuitenkaan huonoimmassa kunnossa Suomen merialueista. Suomenlahdella sekä syvät pohjat että rannikkosyvänteet kärsivät huomattavasti laajemmin hapettomuudesta ja pohjaeläinyhteisöt ovat niukempia ja vähälajisempia.”

Valtiovalta asialle?

Tuoreessa Tukholman yliopiston mallinnuksessa on päädytty arvioon, että 1980- ja 1990-luvulta alkanut jätevesien käsittelyn parantuminen ja sitä kautta Itämeren ravinnekuormituksen voimakas väheneminen alkaa lähivuosikymmeninä näkyä meren fosforipitoisuuden ja levämäärien alenemisena.

”Aiempien suurimpien kuormituslähteiden tuntumassa Itämeren eteläosissa positiivinen kehitys näkyy jo”, Knuuttila kertoo.

Suomi on lukuisin lähialuekehitysyhteistyöhankkein ollut mukana kehittämässä muun muassa Itämeren alueen kaupunkien jätehuoltoa Venäjällä ja vaatinut toisaalla muita maita huolehtimaan päästöistään Baltiassa ja Puolassa. Se on kuitenkin valtiollisella tasolla unohtanut, että Suomen pitäisi puhdistaa pussinperällä myös oma pesä.

Kari Veijonen on projektijohtajana Operaatio ainutlaatuinen Saaristomeri -hankkeessa, jossa osaajat talouden, kulttuurin ja tieteen puolelta ovat ottaneet yhdessä kiinni ongelmasta ja perustaneet oman ympäristöliikkeensä.

Sirpalemaisia yksityisiä pelastushankkeita on vuosien saatossa ollut kymmeniä. Operaatio ainutlaatuinen Saaristomeri on ottanut yhdeksi keskeiseksi ratkaisuehdotuksekseen projektien yhdistämisen ja nimenomaan valtiollisella tasolla.

”Tavoitteemme on saada seuraavaan hallitusohjelmaan merkittävänä kirjauksena toimet Saaristomeren tilan parantamiseksi. Haluamme, että siinä otetaan huomioon laajempi kuva, mutta myös yksityiskohtaiset toimet”, Kari Veijonen kertoo.

Mutta ei tekeminen tähän lopu – seuraavaa pukkaa jo: perfluoratut pintakäsittelyaineet, PFAS-yhdisteet, joista puhutaan myös ikuisuuskemikaaleina, ovat uudehko iso uhka, kuten Knuuttila toteaa.

”On havaittu, että sadevesi on kaikkialla Itämeren alueella jo niiden saastuttamaa.”

Joten – veneen luukut sateella kiinni ja hellettä varten oma kylpyvesi mukaan, ainakin vielä seuraavat sata vuotta…

 

Lue myös nämä

X