Tilaa
Jutut

Merimiestaidot: Ajaminen pimeällä – Aurinkolasit avuksi

Ajaminen pimeällä ei ole niin vaikeaa kuin luulisi. Muutaman perusasian hallitsemalla pääsee turvallisesti perille auringonlaskun jälkeenkin. Osa konsteista on yllättäviä – kuten aurinkolasien hyödyntäminen pimeäajossa.

12.10.2019

TekstiKarel Kakko

KuvatJukka-Pekka Lumilahti, Kipparin arkisto

Yksi näkee pimeässä paremmin kuin toinen. Yhteistä kaikille on, että silmän sopeutuminen pimeyteen vie jonkun aikaa, tyypillisesti useita minuutteja. Valoon silmä kuitenkin sopeutuu nopeasti. Siksi pimeässä venettä ajavan näkökentässä ei saisi olla ylimääräisiä valonlähteitä.

Joskus voi kuitenkin olla tarve sytyttää kajuutan valo tai taskulamppu. Vanha konsti on pitää ulottuvilla aurinkolaseja, jotka auttavat säilyttämään hämäränäön hetkellisen valon aikana.

Hämäränäön herkkyys pitää muistaa silloin, kun käyttää esimerkiksi valonheitintä tai tehokasta taskulamppua. Älä koskaan osoita valoa suoraan muita veneitä tai vesilläliikkujia kohti.

1. Valaistus kuntoon

Pimeäajossa kulkuvalojen tulee luonnollisesti olla kunnossa, mutta oletko tutkinut, toimivatko ne niin kuin pitää. Oikeaoppisesti asennettuina ne eivät saa heijastaa veneen rakenteista valoa sisälle ohjaamoon. Tässä suhteessa monessa uudessa tehdastekoisessakin veneessä on selviä puutteita. Pahimmillaan ainoa mitä ohjaamosta näet, on kiiltävä keulakaide, johon mastovalo kirkkaasti heijastuu. Kokeile ja tutki tätä rannassa pimeässä.

Valonheitin on hyvä apuvalo, kun tulee tilanne, että on esimerkiksi löydettävä kapeikon viitat. Heitin on myös tehokas hämäränäön tappaja, joten sitä käytetään vain lyhyinä ”väläyksinä”. Mikäli se on hankalaa, voi sammuttamisen sijaan välillä kääntää valokeilan ylös pään yläpuolelle. Tämän takia kädessä pidettävä tai käsin suunnattava etsintävalo on monin verroin kauko-ohjattavaa viisaampi pienveneissä.

Ajovälineitä kannattaa opetella seuraamaan säännöllisessä rytmissä.

2. Elektroniikka apuna

Karttaplotteri on oivallinen navigointiapu, mutta se voi myös olla vaarallinen . Suosi laitteita, joiden näytöt saa himmennettyä niin, etteivät ne häiritse pimeänäköä. Mikäli laitteessasi ei ole erillistä ja kunnollista yö-moodia, voit kokeilla kääntää irtotelineessä olevaa näyttöä. Yleensä ylös- tai alaspäin kääntäminen himmentää näkymän tehokkaasti.

Ruutuja ei pidä tuijottaa. Kannattaa vaan pikaisella silmäyksellä varmistaa, että ollaan reitillä. Tähystyksessä katse pidetään eteenpäin.

Tutka on yhä varusteiden kuningas silloin, kun näkyvyys on huono. Jos veneessä on tutka, on se pidettävä päällä aina valoisaankin aikaan, jotta laite on tuttu kun sitä tarvitsee. Jos kytket tutkan päälle ensimmäisen kerran lähtiessäsi yöllä kotiin rapujuhlista, voit unohtaa koko tutkan.Elektroniikka kehittyy kovaa vauhtia, mutta pää kannattaa pitää kylmänä. Vanhat toimivat laitteet voivat ajaa saman asian yhtä hyvin kuin uudet. Moni ostaa uutta, ennen kuin edes osaa kunnolla käyttää edellistä. Liian paljon toimintoja ja hienouksia sisältävät vempaimet voivat myös viedä liikaa huomiota itse asialta, eli navigoinnilta.

3. Suosi laadukasta kompassia

Hallittuun liikkumiseen ja suunnan pitämiseen on laadukas kompassi parempi apu kuin gps-suuntaan tai karttaplotterin keulaviivaan perustuvaa tieto, koska ne päivittyvät viiveellä. Tämä pätee sitä enemmän, mitä vähemmän ympäristöstä näkee silmillä.

Moottoriveneessä olevan kompassin on oltava riittävän hidastettu, eli vaimennettu, ja punaisella valaistu. Hyvä kompassi on kuin keinohorisontti silloin, kun silmät eivät pysty muodostamaan kiintopistettä ympäristöstä.

4. Käytä valaistuja väyliä

Kyllä, luit oikein. Väyliä ei tosin valaista kuin maanteitä, mutta niissä käytetään loistoja, joiden avulla pysytään turvallisella alueella. Niitä kohti siis ajetaan. Sektoriloistossa valkean valon näkyminen merkitsee turvallista vettä. Linjaloistot ovat vielä tarkempia. Siinä ajolinjan näkee siitä, että valokuviot näkyvät päällekkäin.

Merikortteihin on merkitty linjaloistojen paikat ja tunnisteet. Tutustu näkymään vaikkapa seuraavalla kerralla kun lähestyt satamaa melkein pimeässä. Valitse valaistu väylä, vaikka se merkitsisi hieman pidempää matkaa.

5. Jäsentele ja rytmitä

Sujuvassa etenemisessä on hyvä muodostaa rytmi eri apuvälineiden käytössä. Valtaosa ajasta pitäisi tähystää. Muutaman kerran minuutissa luodaan pikainen silmäys kompassiin, tutkaan ja karttaan tai plotteriin. Sitten taas herkeämätöntä tähystystä. Välillä luodaan myös silmäys moottorin valvontamittareihin.

Ja lopuksi: Valoisassa on aina turvallisempaa liikkua kuin pimeässä. Mutta turvallisuutta on myös se, ettei ole täysin avuton ja ulkopuolisen avun varassa, jos tulee jokin syy irrottaa köydet auringonlaskun jälkeen.

Harjoitus tekee mestarin. Pimeänavigoinnin harjoittelu voi myös olla antoisa osa harrastusta ja omien veneilytaitojen kehittämistä.

Lue myös nämä

X