”Oltiin keväällä kalareissulla Suomenlahdella, tuolla Pernajan saaristossa kahdella pienehköllä avoveneellä. Kartta oli mutta kummassakaan veneessä ei ollut plotteria, ei edes kompassia. Tuttuja vesiä, niin ajateltiin ettei tarvita. Ei tullut sumu mieleenkään.”
Sumu on ilman kosteaa sameutta, joka rajoittaa näkyvyyden alle kilometriin.
Sumussakin siis näkee, mutta ei välttämättä muutamaa veneenmittaa pitemmälle. Sumun tiheydestä riippuen näkyväisyys voi vaihdella muutamasta kymmenestä metristä lähes kilometriin.
Jos kostean ilman sameuden läpi pystyy havainnoimaan kohteita, kuten saaria, yli kilometrin päästä, on kyseessä utu.
Sumu on itseasiassa maan pinnan tuntumassa leijaileva pilvi, jossa ilman silmin havaitsematon vesihöyry on alkanut tiivistyä pienen pieniksi pisaroiksi. Merellä ja järvillä tähän vuodenaikaan useimmiten kyseessä on ns. advektiosumu, merisumu. Vesi on vielä varsin kylmää, ja kun sen päälle alkaa virrata lämpimämpää ilmaa, alkaa vesi jäähdyttää sitä. Vesihöyry saavuttaa kastepisteensä, alkaa tiivistyä pieniksi pisaroiksi ja lopputuloksena on sumua.
Merisumu ei ole samaa sumutyyppiä, jota syntyy öisin maalla ja joka haihtuu aamuisin auringon alkaessa lämmittää.
Merisumu ja merisavu sotketaan usein termeinä keskenään, vaikka periaatteessa kysessä ovat kaksi erilaista sumua. Merisavu syntyy pääasiassa talvella, kun pakkasilmaa virtaa vielä jäätymättömänä olevan veden päälle. Veden yläpuolella oleva ilma jäähtyy ja alkaa tiivistyä sumuksi.
Sääkartoissa sumun merkkinä on kolme vaakasuoraa päällekkäistä viivaa.
Sumussa ajettaessa vauhtia on hiljennettävä, vaikka karttaplotterista näkisi mihin on menossa.
Tekniikasta apua
Sumuun harvoin lähdetään, mutta siihen voidaan joutua. Teknisistä apuvälineistä tutka on silloin paras laite, mutta ihan jokaisessa veneessä sitä ei ole, vaikka ne ovat yleistyneet huviveneissäkin. Tutka kertoo missä ollaan ja mitä muuta sumun keskellä on, kuten vastaan tulevat veneet.
Nykyään pienissä retkiveneissä karttaplotteri sen sijaan on jo lähes vakiovaruste. Sen avulla nähdään missä ollaan ja mihin suuntaan ollaan menossa, mutta se ei kerro tutkan tavoin esimerkiksi sumussa vastaantulevista veneistä ja aluksista.
Jos nämä nykyveneilijän perusvarusteet veneestä puuttuvat, ei silti ole syytä paniikkiin.
Merikartan ja kompassin avulla selviää myös pinteestä, johon tumpelot kalamiehemme olivat itsensä hankkineet.
Säilytä malttisi
Jouduttuasi sumuun vesillä, älä ainakaan hermostu. Järjen ja toimintakyvyn kadotessa alkaa sählääminen, jonka takia suhteellisen lyhytkestoinen ja pieni ongelma voi kasvaa isoksi katastrofiksi. Sumut eivät näillä tiedoin kestä maailman tappiin saakka.
”Me tultiin vauhdilla siitä salmesta ja yhtäkkiä oltiin sumun keskellä. Ei mitään havaintoa missä ollaan. Onneksi kaverit olivat veneellään vielä siinä vaiheessa niin lähellä, että ei eksytty toisistamme…”
Kun ympäriltä maailma katoaa, alkaa mielikuvitus tehdä tepposiaan. Tutulla reitillä saattavat rantamaisemat näyttää yhtäkkiä täysin vierailta. Myös välimatkojen arvioiminen vaikeutuu, kun tutut kiintopisteet, joiden avulla on aiemmin voinut seurata matkan edistymistä, katoavat tai alkavat tuntua vierailta.
Sumusta selviäminen
Isolla selällä alkaa helposti kiertää ympyrää, vaikka kuvittelee veneen kulkevan suoraan.
”Mietittiin mihin mahdetaan päätyä, että ollaanko edes menossa oikeaan ilmansuuntaan, vai päädytäänkö me Pernajan sijasta Tallinnaan. Sitten joku meistä keksi kellon…”
Hitaasti peräkkäin ajavien kahden veneen on yhdessä helpompi pitää reitti suorana, kun molemmissa veneissä yksi kyytiläinen seuraa koko ajan pysyykö veneen perävana suorana. Sen verran yleensä näkee sumussakin, että perävanan alkaessa kaartua, on ruoria syytä kääntää hieman toiseen suuntaan.
Vaikka veneessä on kompassi, voi suuntavaisto hämääntyä ja kompassiin ei enää luoteta. Neuvo on, että luota silti siihen enemmän kuin omaan suuntavaistoosi.
Kompassin ja kartan avulla voi suunnistaa myös sumussa. Se edellyttää sitä, että juuri ennen sumun verhoutumista on ehtinyt havainnoida jonkin selkeän maamerkin etenemissuunnassa. Siihen otetaan suunta ja luetaan kompassilukema, jota seurataan sumun jo noustessa. Kun kohde on saavutettu, etsitään kartalta jokin toinen selkeä kohde – merimerkki, niemi tms. – johon mitataan uusi suunta. Ideana on siis muodostaa reitti selkeiden kiintopisteiden vieritse, jotka saadaan varmuudella nähtyä ja tunnistettua.
Kellosta ilmansuuntia
Jos kompassia ei ole, ilmansuunnan pystyy määrittelemään karkeasti sen perusteella paljonko kello on ja mistä suunnasta aurinko kajastaa. Usein sumu vesillä on matalaa ja auringon sijainnin pystyy näkemään.
Suomenlahdella ei ainakaan pitäisi eksyä eteläiseen naapuriin, kunhan aamupäivällä pitää auringon oikealla laidalla ja iltapäivällä vasemmalla. Silloin keulan pitäisi olla jotakuinkin kohti pohjoista eli omaa rannikkoa.
Jos kello on tasan 12:00, kajastaa aurinko tietenkin etelästä – sinne ei siis kannata ajaa, ellei todellakin ole menossa Viron puolelle. Aamuyhdeksältä aurinko nousee idästä ja kello kolmen aikoihin se paistaa lännestä.
Edellä mainitut periaatteet jokainen veneilijä toki tietää, tai ainakin pitäisi tietää. Viisaan veneilijän ei tarvitse edes näitä miettiä, kun on varustautunut navigointilaitteilla jo etukäteen. Mutta, jos…
Kovaa vauhtia ei ole turvallista ylläpitää sumussa, vaikka karttaplotteri näyttäisikin reitin. Vasemmanpuoleisen veneen varusteena on tutka, joka kertoo onko samaa väylää joku tulossa vastaan. Pinemmistä kohteista, kuten melojista sekään ei varoita.
Ankkuroi turvallisesti
Kun näkyväisyys on heikko pimeyden tai sumun takia, on veneen vauhtia syytä vähentää reilusti. Liian alas sitä ei voi pudottaa, jotta ohjattavuus ja suunnan pitäminen säilyvät hallinnassa.
Vanhan perussäännön mukaan vene pitäisi pystyä pysäyttämään puoliväliin näkyvissä olevalla matkalla, mutta oikein tiheässä sumussa on syytä miettiä matkanteon keskeyttämistä ja turvallista pysäyttämistä reitin sivuun. Usein sumu hälvenee jonkin ajan kuluttua, mutta pahimmassa tapauksessa siihen voi mennä tunteja.
Ankkuri on syytä pitää myös aina laskuvalmiina sumussa ajettaessa ja toki muulloinkin. Matkanteon voi hyvin keskeyttää joksikin aikaa, jotta sumu ehtisi hälvetä. Se ei suinkaan ole pelkuruutta, jota pitäisi hävetä, vaan järkevää. Muiden kyydissä olevien turvallisuutta ei pidä koskaan riskeerata.
Jos sumu on yllättänyt vilkkaalla laivaväylällä ajettaessa, on hyvä pyrkiä pois väylän välittömästä läheisyydestä ja ankkuroitua suojaisampaan paikkaan.
Merellä liikkuu aina muitakin, mutta isompien laivojen alle jäämistä ei tarvitse yleensä pelätä, jos kaikuluotain näyttää reilusti alle viiden metrin syvyyslukemia. Tuskin ainakaan laivat ovat silloin tulossa juuri sille kohdalle. Kaikuluotaimen puuttuessa syvyyden voi tarkistaa köyden pituudesta ankkuria laskiessaan.
Sumussa aluksen tulee antaa säännöllisin välein äänimerkki. Niitä annetaan sumun hälvenemiseen asti.
Kun moottorivene liikkuu sumussa, on sen annettava kahden minuutin välein yksi pitkä, noin viiden sekunnin mittainen äänimerkki.
Kun pysytään paikallaan, annetaan kaksi pitkää viiden sekunnin merkkiääntä parin minuutin välein.
Äänimerkki ei ole avunpyyntö vaan kertoo minkälaisesta kohteesta on kyse. Samalla on huolehdittava tähystyksestä, niin silmin kuin korvinkin. Tähystystä tarvitaan jo silloinkin, kun ollaan sumussa vielä liikkeellä, sillä joku toinen veneilijä on jo saattanut pysähtyä ja ankkuroitua.
”Me pidettiin vauhti hiljaisena ja alkoi tuntua, että eihän se rannikko sieltä tule koskaan vastaan. Onneksi oli melkein tyyntä. Kun ensimmäiset saaret tulivat vastaan, niin ei pystytty sanomaan mikä oli mikä. Ihan vieraalta näyttivät…”
Väylät Suomessa kulkevat usein lähellä rantoja. Jos kartan mukaan rannan lähellä ei ole matalikkoja tai kiviä, kannattaa hakeutua lähemmäs rantaa ja seurata sitä. Vauhti on pudotettava hiljaiseksi, sillä rannoillamme on edelleen kiviä, joita ei karttoihin ole merkitty.
Kaikuluotain on hyvä varuste veneessä myös sumussa ajoa ajatellen. Luotaimen avulla voi joskus jopa melkeinpä seurata jotain tiettyä syvyyskäyrää. Nopeasti madaltuva vesi kertoo myös mahdollisesta edessä olevasta saaresta tai matalikosta, jota ei vielä välttämättä pysty silmin havaitsemaan.
”Jatkettiin vähän ja mietittiin, että nyt varmaan pitäisi kaartaa vasemmalle kohti mökkiä. Välillä pysähdyttiin ja sammutettiin moottorit. Jostain kuului puhetta. Yritettiin lähteä sitä kohti. Sumussa näkyi soutuvene ja kaksi ihmistä, joilta kysyttiin missä me ollaan? Taisi olla savolaisukko, kun heitti takaisin, että missäs teidän pitäisi olla… Näytti kädellä johonkin sumun sekaan ja sanoi, että kierrätte tuon niemen ja siitä ajatte suoraan mökkirantaanne. Niin tultiin ja nyt on joka reissulla ainakin käsigepsit ja kompassit aina mukana!”
Juttu on julkaistu myös Kipparin digilehdessä 6/2016.
