Tilaa
Jutut

Merimiestaidot: Toisten huomiointi merellä – kohtaaminen ja ohittaminen

Lähestyessäsi toisen veneen kanssa samanaikaisesti mutkaa tai kapeikkoa on ajateltava, miten toinen mahtuu kulkemaan.

03.09.2019

TekstiKlaus Salkola

KuvatKipparin arkisto

Kohtaaminen

Ajolinja on sovitettava siten, että molemmille on tilaa. Kun näköpiirissä on väistämistilanne, on selvitettävä kumpi väistää. Väistäminen on aloitettava ajoissa ja niin, että toinenkin huomaa sen. On todella epämiellyttävä tilanne kulkea törmäyskurssilla tietämättä aikooko toinen todella väistää. Selvä suunna tai nopeuden muutos on viesti toiselle: olen huomannut ja väistän näin. Sumussa, sateessa tai saarten sokkeloissa tulee aina ottaa huomioon toisen veneen mahdollisuus.

Vesillä vallitsee oikeanpuoleinen liikenne. Se ei tarkoita, että veneen tulee varta vasten siirtyä kohtaamaan vastaantulija vasenta vasten. Mikäli veneiden kurssilla ei ole törmäysvaaraa, voivat ne kohdata niin vasemmalta kuin oikealtakin. Kohdattaessa aallot tulevat vinosti vastaan. Pienet eivät haittaa, mutta suuriin on varauduttava.

Yksinkertainen ja selkeä tapa on kääntää vene kohti aaltoja. Nopeus tosin putoaa ja vene saattaa ryskiä. Usein vene käännetään vasten aaltoja liian aikaisin, ennen kuin aallot ovat kohdalla. Aja mahdollisimman pitkään suoraa tai pyri jopa kauemmaksi kohtaavasta ja käännä päin aaltoa vasta viime hetkellä. Tällöin aallot ovat loivempia kuin heti vastaantulijan perän takana.

Kohti kääntämistä viisaampi tapa on ajaa aaltoja myötäillen. Ohjataan ensin pois päin ja sitten sivuaaltoon. Aaltoja myötäillään pienellä ohjausliikkeellä: aallon harjan lähestyessä ohjataan lievästi kohti ja harjan jälkeen pois päin. Veneen liikkeet ovat pehmeämmät kuin aaltoa päin ajettaessa.

Vene C aiheuttaa vaaratilanteen kääntäessään veneen A eteen. Vene B sen sijaan kohtaa A:n oikea oikeata vastaan ilman sen kummempia mutkia.

Kun ohitetaan

Ohittajan aallot tulevat loivasti sivumyötäisinä ja pahimmassa tapauksessa ne voivat keinuttaa venettä voimakkaastikin. Sitä voi hillitä ohjaamalla, eli kallistamalla venettä ruorin avulla vastakkaiseen suuntaan, jolloin vene kulkee lähes pystyasennossa. Aallon harjalla käännetään vasten aaltoa ja pohjalla aallon suuntaan. Mikäli ohittaja on hivenen nopeampi, mutta nostaa suuren aallon, voit kartuttaa veneen nopeutta ”peesaamalla” aallolla. Se edellyttää tarkkaa ohjaamista ja aallon aistimista. Aallon harjan lähestyessä keula käännetään varovasti ulospäin, samalla pieni tehon säätö voi olla tarpeen.

Toista (varsinkaan pientä purjevenettä) ei sivuuteta liian läheltä. Ota tavaksesi katsoa taaksesi, miten ohitettava pärjää aalloissasi. Kun ohitettavan nopeus on vain vähän alhaisempi kuin oma, ohitettavan peräaallon läpi ajaminen voi olla tuskaa. Mitä lähempänä ohitettavaa on, sitä vaikeampaa on ohi pääsy, sillä ohitettavan peräaallon ”vastamäki” jarruttaa nopeuseron olemattomiin. Viisaampaa on ohittaa kauempaa ja ajaa peräaallon läpi niin kaukana ohitettavasta, että koneteho riittää siihen.

Vastaan käännetään usein liian aikaisin (B). Aja mahdollisimman pitkään suoraan ja käännä päin aaltoa vasta viime hetkellä (A). Tällöin kohtaat aallon loivempana kuin ajaessasi sitä päin heti vastaantulijan perän takana.

Lue myös nämä

X