Jutut

Naantalin Venemessut 2019: Kymmenen vuotta mittarissa – ja hyvin menee

Perjantaina avautuneet Naantalin Venemessut ”viettävät pyöreitä” edellisvuosilta tutuissa tunnelmissa. Näyttämönä on jälleen kaupungin upea rantamiljöö, jonne on koottu yhteensä 130 uutta ja käytettyä venettä. Kiersimme laiturit tutkaillen, mitä uutta ja erikoista moottoriveneilyn ystävälle on tarjolla.

25.05.2019

Tekstija kuvaus Timo Sarkkinen

Jotain on taidettu tehdä oikein, kun Naantalissa nautitaan ”uivista messuista” kesän kynnyksellä jo kymmenettä kertaa peräkkäin. Ilmeisen toimivaksi reseptiksi on osoittautunut järjestää messut ilmaistapahtumana kaupungissa, jonka merellisen vetovoiman kaikki tuntevat.

Naantalin messujen tarjonta ei tänäkään vuonna rajoitu pelkkiin veneisiin. Jokaisena päivänä on runsaasti vettä pirskauttelevaa ohjelmaa. Tosin yhtä odotettua ei avajaispäivänä nähty: vuonna 1929 valmistuneen ja useissa näyttelyissäkin vierailleen Sikari-vauhtiveneen paluu tositoimiin siirtyi myöhemmäksi, sillä puurungon turvotus ei ollut tuottanut toivottua tulosta.

Uusien veneiden laitureilla pääsee ihastelemaan monia näyttäviä matkaveneitä, joista suurin on englantilainen Princess F55. Esillä on myös muun muassa norjalaismerkki Marexin 360 Cabriolet Cruiser -malli, joka valittiin Helsingin Vene Båt 19 -messuilla messujen matkamoottoriveneeksi.

Pienten veneiden yllättäjiä ovat alumiinitulokkaat Latviasta ja kaukaa Australiasta.

Kuten edellisinä vuosina, käytetyt veneet on keskitetty selkeästi omaan laituriinsa. Kattaus on tänä vuonna vahvasti retki- ja matkavenepainotteinen.

Messut ovat avoinna lauantaina klo 10–18 ja sunnuntaina 10–17.

naantalinvenemessut.fi

 

Rannikon suojelija

Yksi messujen vierailijoista erottuu muista massiivisuudellaan. Merivoimien PGG Naantali on 48-metrinen ohjusvene, jolle antaa potkua kaksi MTU:n 3300 kilowatin dieselmoottoria. Marssivauhdin kerrotaan olevan 25 solmua ja huippunopeuden ”plus 30 solmua”.

Merivoimien Rauma-luokkaan kuuluva alus on alumiinirakenteinen, ja sitä kuvaillaan kokoonsa nähden kevyeksi ja ketteräksi. Jettipropulsiolla varustetun aluksen syväys on vain 1,5 metriä, joten sillä pystytään operoimaan matalissakin vesissä.

PGG Naantali on valmistunut jo 1990-luvun alussa, mutta peruskorjattu 2012–13. Alusta käytetään meriliikenteen suojaamiseen, pintatorjuntaan sekä muun muassa sukellusvenetorjuntaan.

Lisätietoja: merivoimat.fi/kalustokuvastot

 

Merivoimien ohjusvene oli messujen avajaispäivänä melkoinen yleisömagneetti.

 

Musta pukee Nord Staria

Nord Starit ovat tavanneet esiintyä messuilla varsin konservatiivisissa väreissä. Merkin eteläsuomalainen jälleenmyyjä halusi kuitenkin vähän räväyttää ja tilasi tehtaalta esittelyveneekseen kokomustan 26-mallin kirkkaan punaisilla tehosteilla.

Kuten vaatemaailmasta tiedetään, musta hoikentaa. Kakskutonen näyttää ohjaamossa istuessa ja kansilla kävellessä mittojaan pienemmältä keskihyttiveneeltä.

Sisätilojen verhoiluväriksi on valittu tyylillisesti perinteisempää hiekanruskeaa – toimittaja jäi haikailemaan kirkkaanpunaista nahkaverhoilua, jollaista kyllä tehtaalta omaan veneeseen saisi.

Ensin pitäisi vain saada potti lotosta tai monivedosta. Tämä Nord Star -yksilö nimittäin maksaisi Mercuryn 4,2-litraisen dieselmoottorin ja runsaiden lisävarusteiden kanssa pyöreästi 204 000 euroa. Mainittakoon, että halvimmalla moottorivaihtoehdolla veneen alkaen-hinta on noin 146 000 euroa.

Lisätietoja: nylundsboathouse.com

 

Nord Star on kokomustana kuin ”ykköset päällä”, valmiina kääntämään katseita missä ikinä kulkeekin.

 

Alumiiniuutuus Australiasta

Kulmikkaasti muotoiltu keulakate herättää hämmästystä ja ehkä hilpeyttäkin, mutta tässä tulokkaassa on ainakin moniin veneisiin kaivattua persoonallisuutta.

Australialainen Morningstar Boats on erikoistunut pieniin alumiiniveneisiin, jotka kaikki valmistetaan Taiwanissa. Maahantuoja kertoo, että valmistustekniikka on tavallisesta poikkeava: Kyljet ja pohjat prässätään ensin halutun muotoisiksi, jonka jälkeen ne liitetään toisiinsa hitsaamalla.

Messuilla esiteltävä vene on vaikkapa uisteluun soveltuva Cuddy 498S. Reissaaville kalastajille ei tosin ole nukkumapaikkoja katteen alla – ellei sitten korkeintaan hätämajoitustarkoituksessa. Tavaroita katteen alle kyllä mahtuu pois jaloista pyörimästä.

Morningstar on mallinumeronsa mukaisesti 4,98 metriä pitkä, tasan kaksi metriä leveä ja painaa 398 kiloa. Hinta ilman moottoria on 14 000 euroa ja pakettina 70-hevosvoiman Yamahan kanssa 23 900 euroa.

Lisätietoja: morningstarboats.fi

 

Cuddy-mallin lisäksi saman vajaan viisimetrisen rungon pohjalta tehdään daycruiser-henkistä tuulilasimallia sekä keski- ja sivupulpettimalleja.

 

Vankka työkalu Liettuasta

Latvialainen Almarcraft on venevalmistajana tuore yrittäjä. Ensimmäinen malli on tukevuutta huokuva, pelkistetyn työkalumainen avovene, jota ohjataan peräpenkiltä kookkaan keskipulpetin takaa.

Täysalumiininen vene on suunniteltu erityisesti rannikon kalastuskäyttöön. Keula on huomattavan leveä, ja esteetöntä turkkitilaa kelpaa ihailla ja vertailla muihin markkinoilla oleviin malleihin. Korkeat laidat eivät kuitenkaan ole kaikkien kalastusta harrastavien mieleen, se on selvä.

Moottorisuositus on hämmästyttävän laaja, 50–115 hevosvoimaa. Esittelyvene on varustettu 115 hevosvoiman Yamahalla, jonka kerrotaan antavan yli 40 solmun huippunopeuden. Myyjä korostaa, että vene toimii hyvin pienemmilläkin tehoilla – seuraava valmistuva yksilö tullaan varustamaan 80 hv:n koneella.

Almarcraft on 5,92 metriä pitkä ja 2,22 metriä leveä. Pakettihinta 115 hevosvoiman Yamahan kanssa on noin 25 000 euroa.

Lisätietoja: almarboat.com

 

Latvialaisen Almarcraftin on suunnittelussa huomioitu norjalaisten merikalastajien vaatimuksia.

 

Kahden kerroksen tilaihme

Käytettyjen laiturilla on pitkät rivit retkivene-ehdokkaita, muun muassa tämä hienokuntoinen Bayliner. Yläohjaamolla varustettu 288-malli ja sen edeltäjät ovat saaneet Kipparinkin testeissä kiitosta tiloistaan. Heti veneeseen astuessa kelpaakin ihastella laajaa perän avotilaa, jonka jokainen voi kalustaa haluamallaan tavalla – tai olla kalustamatta.

Sisällä salongissa mahtuu seisomaan parimetrinenkin. Isot ikkunat lisäävät avaruuden tuntua, samoin se, ettei keulavuodetta ole erotettu väliseinällä salongista. Nukkumapaikkoja on kaikkiaan 5-6 hengelle, kun vuoteina hyödynnetään sekä ateriota että sen alle jäävää minikajuuttaa.

”Beikussa” on myös asiallinen ja helppohoitoinen, suihkulla varustettu toiletti salongin takakulmassa.

Potkusta vastaa MerCruiserin 4,2-litrainen, 250 hevosvoiman diesel. Konetilassa huokuu samaa siisteyttä ja järjestelmällisyyttä kuin veneessä muuallakin. Pikaisen silmäyksen perusteella tämä vuosimallin 2006 yksilö näyttää nauttineen hyvästä huolenpidosta.

Bayliner on 9,3 metriä pitkä, 3,05 metriä leveä ja painaa noin 3 700 kiloa. Runsaasti retkeilykäyttöön varustellun jenkkiveneen hintapyyntö on 68 000 euroa.

 

 

Bayliner 288 edustaa kokoluokkaa, jossa ei tänä päivänä montaa yläohjaamovenettä ole tarjolla.

Lisätiedot: [email protected]

Lue myös nämä

X