Nelitahtisia perämoottoreita on tehty jo kauan, mutta kesti pitkään ennen kuin ne saavuttivat ostajien luottamuksen ja tulivat kaksitahtisia suositummiksi. Kun japanilainen Honda tuli 1964 mukaan perämoottorimarkkinoille, nelitahtisten kehitys lähti vauhdilla eteenpäin.
Hondan ensimmäinen perämoottorimalli oli varsinainen monitoimikone. Samaa perusmoottoria pystyi käyttämään melkein missä vain. Pieni nelitahtikone voitiin valjastaa yhtä hyvin pyörittämään sirkkeliä, vesipumppua, ilmakompressoria, generaattoria kuin perämoottoriakin. Nähtiinpä niitä myös pienemmissä uppoumarunkoisissa veneissä keskimoottoreina.
Ensimmäinen Honda Motor Companyn perämoottori oli mallimerkinnältään G30. Se tuotiin markkinoille vuonna 1964. Moottorin sylinteritilavuus oli 170 kuutiosenttimetriä ja se antoi neljän hevosvoiman tehon 3 600 kierroksella minuutissa.
Ensimmäisen Hondan perämoottorin pystyi lukitsemaan myös sivuttain, jolloin sen pystyi kiinnittämään vaikka veneen laitaan.
Yleismoottorista saatiin perämoottori kiinnittämällä sen alle riki, kulmavaihde ja potkuri. Oikeastaan voisi sanoa, että niiden päälle vain nostettiin moottori, eli koko alaosa saattoi olla jo valmiiksi veneen perään kiinnitettynä ja odottamassa ”voimaosaa”.
Yleensä perämoottorissa sylinterit ovat vaakasuorassa ja kampiakseli pystysuorassa. Hondan G30 perustui kuitenkin vaaka-akseliseen moottoriin, josta voima potkuriakselille siirrettiin kiilahihnan avulla. Ohjauskahvan alapuolella oli vipu, josta voitiin löysätä kiilahihnaa rantauduttaessa, jolloin veto heikkeni ja vauhti hidastui.
Moottoriöljyksi suositeltiin SAE 30 öljyä. Kylmiin olosuhteisiin suositus oli SAE 20. Ilmanpuhdistimen suodatin piti ohjeiden mukaan puhdistaa tai vaihtaa vähintään 30 käyttötunnin välein.
Rikiputkessa oli lukitus, jolla moottorin sai lukittua myös sivukiinnitystä varten. Näin Hondan perämoottorista voitiin muokata sivumoottori sellaiseenkin suippoperäiseen veneeseen, jossa oli takana peräsin, eikä moottorin kiinnitys ollut mahdollista tavanomaisesti peräpeiliin. Moottorin pystyi kiinnittämään myös ison kanootin laitaan.
Nelitahtisen perämoottorin kehitys pääsi G30-moottorin ansiosta vauhtiin. Yleismoottorista luovuttiin ja oikean perämoottorin suunnittelu käynnistyi. Vuonna 1967 Honda esitteli GB25- ja GB40-moottorit. Ne olivat luonnollisesti nelitahtikoneita ja tehot mallimerkinnän mukaisesti 2,5 ja 4 hevosvoimaa.
Honda B75 Twin esiteltiin vuonna 1971. Kuvassa oleva vuoden 1973 malli sai peräänsä vielä tyyppikirjaimet H2 ja seuraavana vuonna kone oli B75 Twin H3. Seuraava uudistus tapahtui vasta 1977 ja koneen tyyppimerkinnän perässä luki H0.
Suuri yleisö herää
Kiinnostus nelitahtisia Hondia kohtaan alkoi lisääntyä vuoden 1971 jälkeen. Silloin tuotiin markkinoille perämoottori, joka loi pohjaa Hondan nykyisille moottoreille ja suosiolle. Honda B75 Twin oli hiljainen ja kaksisylinterisenä käynniltään tasainen moniin aikansa kilpailijoihin verrattuna. Sitä hiukan pienempi B45 oli koppansa osalta hieman erilainen.
B75 Twin oli teholtaan 7,5 hevosvoimaa ja sen sylinteritilavuus oli 149 kuutiosenttimetriä. Moottori kiersi 5 500–6 000 kierrosta minuutissa. Vesijäähdytteisen moottorin pakokaasut johdettiin
veden alle.
Öljysuositus oli SAE 10W-30 ja moottorin vaatima öljymäärä oli kahdeksan desilitraa.
Vaihteiston välityssuhde oli 12:33. Vaihteiden toiminta oli jo tyyppiä eteen-vapaa-taakse. Potkureita oli tarjolla kaksi. Kaksilapainen oli kooltaan 240 x 250 millimetriä ja kolmilapainen 240 x 210 millimetriä.
Moottorin sai joko lyhyellä tai pitkällä rikiputkella. Lyhyt malli painoi 30,5 kiloa ja pitkä malli 32 kiloa.
Teipit paljastavat mallin
Seuraavana vuonna moottorin tyyppimerkintänä oli B75 Twin H1 ja moottorit olivat kaikki punavalkoisia väriltään.
Näissä kuvissa oleva B75 Twin H2 on vuodelta 1973. Sen vuosimallin paljastaa kopan väritys. Kyseisenä vuonna Honda oli teipattu sinisellä tai oranssilla teipillä. Kolmannessa värivaihtoehdossa oli perämoottorin koko alaosa tummanpunainen ja koppa valkoinen.
Seuraava virstanpylväs, Honda BF100, oli teholtaan 9,9 hevosvoimaa ja se esiteltiin vuonna 1977. Tämä vajaan kymmenen hevosvoiman moottori antoi jo hieman viitteitä siitä, että nelitahtitekniikan kehitys ei jää vain pieniin teholuokkiin, vaikka niin epäiltiin. Hondakin teki pitkään pohjatyötä ennen kuin 15 hevosvoimainen nelitahtiperämoottori esiteltiin vuonna 1987.
Hondan käyttämän hammashihnan kestävyyttä epäiltiin. Mutta epäilijöiltä taisi unohtua se, että vesillä pöly ei ole samanlainen kuluttava tekijä kuin maanteillä autojen moottoreissa.
Tehot kasvavat
Tehokkaampien moottorien suunnittelu oli mahdollista, kun kehitystyön tuloksena aiempaa kevyempiä ja silti kestäviä materiaaleja saatiin käyttöön. Nelitahtikoneiden ongelmanahan on kautta aikojen ollut paino.
Kaksitahtitekniikka mahdollisti pitkään kevyempien perämoottorien rakentamisen, mutta nykypäivän nelarien paino on saatu hallintaan ja ero on pienentynyt.
Isommat nelitahtimoottorit, joissa oli jo nähtävissä Hondan nykyiset, pyöreäkulmaiset moottorikopat, tuotiin markkinoille vuonna 1990.
BF35 ja BF45 eivät enää olleet aiempien mallimerkintöjen mukaan 3,5- tai 4,5-hevosvoimaiset, vaan jo 35 ja 45 hevosvoiman moottorit.
Varasokat kulkevat näppärästi mukana.
Olisiko tässä ratkaisu perämoottorivarkauksien ehkäisyyn? Veneeseen jäi Hondan ensimmäisestä versiosta vain perämoottorin alaosa. Varsinainen moottori napattiin muutaman lukitusmutterin avaamisen jälkeen kainaloon ja vietiin kotiin turvaan – tai pyörittämään vaikka mökin liiteriin halkosirkkeliä.
