Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Nissen aarteita: Larus tehtiin kotimarkkinoille

Laruksen tarinan voisi aloittaa helsinkiläisen Auto-Koneistamo Oy:n valmistamasta Sysy-moottorista. Nyt puhutaan sodan jälkeisestä ajasta, 1940- ja 1950-lukujen vaihteesta. Silloin elettiin pula-aikaa, mutta maata koetettiin rakentaa kaikin tavoin uuteen nousuun.

09.08.2020

Tekstija kuvat juha virtanen

Kirjoittajan ensimmäinen kokemus perämoottorista on jostain 1960-luvun alusta. Tuolloin, hevosenpään kokoisena nassikkana istuin ensimmäisen kerran puisen soutuveneen tuhdolla, joko isän tai äidin vieressä. Tarkkaa  muistikuvaa ei siitä ole, sillä kaiken mielenkiinnon vei vaarini. Ja varsinkin hänen sadattelunsa.

Naisten ja lasten kuullen ei tietenkään siihen aikaan kiroiltu kovin miehekkäästi – nykyisin jopa naisten suusta kuulee roisimpaa tekstiä. Mutta äänenpainoista pystyi nappulakin päättelemään, että kaikki ei ole kunnossa.

Ei varsinkaan vaarin perämoottori. Larus Minutus.

Käynnistysnaru viuhui kuin ruoska jokaisen turhan käynnistysyrityksen jälkeen ja vaarin takana istuneet yrittivät väistellä sitä parhaan kykynsä mukaan. Sitkeästi naru pyöritettiin taas vauhtipyörään ja uusi reipas nykäys.
Hiljaisuutta seurasi mykkänä perälaudassa roikkuvan moottorin haukkuminen.

Kaikki muut olivat veneessä Laruksen lailla hiljaa.

Lurjus Minutus!

Polkupyörän apumoottorista

Yhden moottoriyksilön perusteella ei tietenkään pidä tuomita koko tuotantoa.

Laruksen tarinan voisi aloittaa helsinkiläisen Auto-Koneistamo Oy:n valmistamasta Sysy-moottorista. Nyt puhutaan sodan jälkeisestä ajasta, 1940- ja 1950-lukujen vaihteesta. Silloin elettiin pula-aikaa, mutta maata koetettiin
rakentaa kaikin tavoin uuteen nousuun. Maailmalta ei tahtonut saada kovin helposti materiaaleja, osia eikä koneita, autoista ja moottoripyöristä puhumattakaan.

Se ei kuitenkaan lannistanut ihmisiä. Vaikeina aikoina kekseliäisyys nousee kunniaan. Tietämyksestä ja taidoista ei ollut pulaa Auto-Koneistamossakaan, Hyryläisen suvun omistamassa perheyrityksessä.

Yrityksessä olivat mukana veljekset Kauko, Tauno ja Taisto, joista viimeksi mainittu oli teknikkona kehitellyt polkupyörän apumoottoria. Tämä Sysy esiteltiin vuonna 1950 ja jo vuonna 1954 oli Suomen  moottoripyörärekisterissä 297 Sysyä.

Pienen moottorin sylinteritilavuus oli 49 kuutiosenttimetriä. Tehoa koneessa oli 0,9–1,3 hevosvoimaa mallista riippuen. Veto tapahtui suoraan takapyörään keraamisella kitkarullalla, joita erään tiedon mukaan valmistettiin Porvoon suunnalla. Jossain vaiheessa veto oli myös ketjulla. Kaasutin oli Amalin valmistama, joskin myös Zenithiä käytettiin.

Englannista tilattiin Auto-Koneistamoon jossain vaiheessa monien silloisten tuontilisenssiongelmien selvittyä 6 000 Amalin kaasutinta. Niistä osa asennettiin Sysy-moottoreihin, osa Hyry-merkkiseen moottorisahaan ja loput Larus-perämoottoreihin.

Sysy ei ollut mikään turha moottori. Sen avustamana tiedetään joukon suomalaisia pyöräilleen läpi sodanjälkeisen Euroopan aina Roomaan asti.

Pikkulokki

Kysyntää kaikenlaisista moottoreista oli. Maailmalla tiedettiin olevan paljon eri merkkejä, mutta sodan jälkeen tuonti oli vaikeaa. Hyryläisen perhe totesi niin sanotulle kotimarkkinateollisuudelle olevan tilausta. Sysyn  pohjalta alkoi jo edesmennyt Taisto Hyryläinen kehittää myös pientä perämoottoria.

Käytössä oli oma valimo, joten tuotekehitystä pystyttiin tekemään helposti. Materiaaleissa tosin oli paljon yrityksen varoista kiinni ja ylipäänsä materiaalien saanti oli välillä vaikeaa.

Ensin uuden kotimaisen perämoottorin nimi oli myös Sysy, mutta se vaihdettiin enemmän veneilyhenkiseksi: Larus Minutus, pikkulokki, oli syntynyt.

Sysy PM51 oli teholtaan 1,1 hevosvoimaa ja sitä tehtiin tiettävästi vuosina 1952–1954. Valmistusmääräksi on arveltu noin 800. Koesarjan onnistuttua tehtiin vuodeksi 1955 tai -56 Larus Minutus -moottoreita jälleen 800  kappaleen erä. Näitä ”Lurjuksia” siis ei ole koskaan tehty kovin suuria määriä.

Pieni kone oli varsin kevyt. Se painoi vain vain 15 kiloa. Materiaalina oli kokillivalettua silumiinia, eräänlaista alumiinin tapaista kevytmetalliseosta. Ilmeisesti se ei ollut kuitenkaan kovin vahvaa ainetta, sillä Larus Minutuksen
valetun tankin kanssa esiintyi paljon polttoainevuotoja. Myös yhdellä ohuella rikiputkella oli ikävä taipumus vääntyä helposti.

Larus oli ilmajäähdytteinen. Sillä ei kuulemma tarvinnut pelätä ”ruohikkoisiakaan vesiä”, jäähdytysjärjestelmän tukkeutuminen kuin ei ollut uhkana.

Kehitystyö jatkui

Larus Minutuksen pohjalta ryhdyttiin suunnittelemaan hiukan tehokkaampaa, kaksihevosvoimaista Larus PM62 -mallia. Siinä oli rikiputki tuettu toisella putkella, jonka kautta saatiin myös pakokaasut johdatettua veden alle.
Voisi kuvitella, että samalla myös moottorin aiheuttama melu vaimeni jonkin verran.

Larus Minutuksen hieman kulmikkaan moottorikopan tilalle muotoiltiin virtaviivaisempi ja pyöreämpi koppa. Minutuksen käynnistäminen vaati aina kopan kannessa olevan luukun avaamista ja käynnistysnarun kieputtamista vauhtipyörän uraan. Kansi oli sen verran väljä, että sekin saattoi ajossa lonksua paikallaan. Uudesta mallista luukku jätettiin pois ja käynnistysnarukin oli toisesta päästään kiinni moottorissa. Mainoksen mukaan hienoutena oli ”automaattinen käynnistysnarun palautuslaite”.

Paranneltu Larus PM62 oli tuotannossa vielä 1960-luvulle tultaesa. Kone painoi 14 kiloa.

Kaksitahtikoneen tilavuus oli kasvatettu 64 kuutiosenttimetriin. Muutoksia tehtiin myös kampiakseliin ja potkuriin, josta tehtiin kolmilapainen vanhan kaksilapaisen sijasta. Tehoksi ilmoitettiin kaksi hevosvoimaa 3 700 kierroksella minuutissa. Polttoainetta moottorin kerrottiin kuluttavan 0,6–1 litraa tunnissa veneen koosta riippuen. Laruksen tavoitteena ei ollut tehdä huippunopeaa moottoria mutta PM62 antoi veneen koosta
riippuen jo 4–6 solmun vauhdin.

Sen valttina oli kotimaisuuden lisäksi myös markkinoiden halvin hinta. Uusi moottori maksoi vuonna 1958 vain 49 500 markkaa – siis ei niitä euron edeltäjiä, vaan niitä tosi vanhoja markkoja. Laruksen ostaja sai myös yhden
ilmaisen huollon koneelleen ja vuoden takuun. Moottorit valmisti Auto-Koneistamo Oy ja niitä markkinoivat ainakin Oy Suomen Sisu Ab ja Hankkija jälleenmyyjineen.

Neliheppainen jäi kesken

Taisto Hyryläisen ja Auto-Koneistamon suunnitelmissa oli jo nelihevosvoimainenkin moottori. Sen kanssa päästiin prototyyppiasteelle saakka. Ensin sekin oli omaa valua, mutta tarkoituksena oli tilata tuotantovaiheessa  moottorit Yhdysvalloista ja tehdä Suomessa muut osat ja kokoonpano. Siihen asti ei kuitenkaan koskaan päästy muutamaa prototyyppiä lukuunottamatta.

Tuonnin vapauduttua jäivät kotimaiset perämoottorimarkkinoillakin isompien ulkomaalaisten jalkoihin. Auto-Koneistamo oli Johnsoneihin, Evinrudeihin ja jopa ruotsalaisiin valmistajiin verrattuna pelkkä pikkutekijä. Pienellä yrityksellä ei ollut pelkkien kotimarkkinoiden varassa voimavaroja laajentaa tuotantoa vientiin saakka, joten Laruksen tarinan päättyi 1960-luvulle.

Vielä vähän Lurjuksesta

Vaikka vaarini ei mikään koneiden ihailija ollutkaan, niin mukavuuden päälle hänkin alkoi vanhempana ymmärtää. Perämoottorilla oli mukavampi siirtyä verkkopaikoille kuin soutamalla.

Laruksen mainoksessa todettiin, että ”Larus on suunniteltu erikoisesti joka miehen käyttömoottoriksi. Siinä ei ole tavoiteltu suuria hevosvoimalukuja vaan pääpaino on asetettu käyntivarmuudelle ja käynnistyksen sekä
käytön helppoudelle. Kenenkään ei tarvitse epäillä, etteikö osaisi käyttää sitä”.

Arvatkaa, oliko vaarini samaa mieltä mainosnikkarin kanssa? Oikein, ei ollut.

Lurjus, siis tämä Larus Minutus, kiikutettiin johonkin lahtelaiseen perämoottorikauppaan ja vaihdettiin uuteen moottoriin. Tietysti vaari, isänmaan ystävä ja puolustaja, luotti 1960-luvulla vain ja ainoastaan kotimaiseen – ja valitsi viisiheppaisen Terhin. Se käynnistyi luotettavasti, pärisi ja tärisi, ja on edelleen olemassa,  vaikka vaarista aika on jo jättänyt.

Vasta suvun kolmas sukupolvi uskalsi tuoda mökkirantaan ensimmäiset japanilaiset ja amerikkalaiset moottorit.

Suosittua Nissen aarteita -palstaa julkaistiin Kipparissa vuosina 2002-2007. 

 

Lue myös nämä

X