Jutut

Nissen aarteita – Le Sorianon hohdokas historia

Monia voittoja, välillä kirveleviä tappioita, jatkuvaa kehitystyötä, huimia saavutuksia, mainetta ja kunniaa – sitä piti Sorianon historia sisällään. Ehkä joku niistä on vielä jossain tallella jonkin aatelislinnan kellarissa tai puutarhavarastossa?

29.12.2018

Tekstija kuvat Juha Virtanen

Sorianolla saavutettiin aikanaan paljon voittoja, mutta sen historia on varsin hohdokas muutenkin. Liittyihän siihen oman aikansa eurooppalaista eliittiä ja aatelisia, rikkaita liikemiehiä ja heidän perillisiään.

Sinänsä siis mikään ei ole muuttunut kilpaveneilyn huipulla 70 vuoden aikana, eurooppalaiset aateliset vain ovat vaihtuneet öljyllä rikastuneisiin sheikkeihin.

Tämän erikoisen moottorin kehitystyön käynnisti Ivanreyn markiisi Ricardo Soriano. Rikas, espanjalainen aatelismies oli kyllästynyt amerikkalaisten  perämoottorien ylivoimaan 1920-luvulla ja halusi voittaa jenkit eurooppalaisen moottorin avulla. Hän otti yhteyttä Sunbeamin autotehtaaseen, jolla oli  menestyksekäs kilpa-autotiimi. Sen palveluksessa oli nerokas ranskalaisinsinööri Paul Bonnemaison, joka oli jo saavuttanut menestystä myös kilpaveneilyn puolella.

Bonnemaison rakensi moottorin, joka sai nimekseen Le Soriano. Se oli nelisylinterinen, nelitahtinen ja 658 kuutiosenttimetriä. Koneita valmistui Barcelonassa  tiettävästi vain kaksitoista kappaletta. Markiisi itse ajoi sillä uuden perämoottoriveneiden maailmanennätyksen. Päivä oli heinäkuun 16. vuonna 1932 ja  ennätyslukema oli 95,69 km/h, eli melkein 60 mailia tunnissa.

Espanjasta Ranskaan

Soriano perusti oman klubin Sorianon moottoreita omistaville ja niillä kilpaa ajaville ystävilleen. Kreivien ja prinssien joukossa mielenkiintoisin henkilö   moottoriurheilun näkökulmasta oli kuitenkin ranskalainen Jean Dupuy, klubin sihteeri. Hän ei ollut aatelinen, mutta muuten riittävän rikkaasta suvusta. Isä oli pariisilainen ”lehtikeisari” ja myös appiukko oli miljonääri.

Dupuy oli ajanut kilpaa jotakuinkin kaikilla mahdollisilla aikansa laitteilla. Kun pikkurahan puute ei haitannut harrastustoimintaa, niin hän hankki useita Le  Soriano -moottoreita, niiden varaosia ja jopa piirustukset. Siitä alkoi myös moottorin kehityskausi, sillä Espanjassa syttyi sisällissota, joka vaikeutti Ricardo  Sorianon mahdollisuuksia  jatkaa aloittamaansa työtä moottorin parissa.

Dupuy ja Bonnemaison parantelivat alkuperäistä Sorianoa melkoisesti. He suunnittelivat täysin uudet sylinterikannet ja muuttivat Sorianon kuusisylinteriseksi  vastaiskumoottoriksi. Molemmin puolin oli kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia. Moottorissa käytettiin mahdollisimman paljon alumiinia, jotta se olisi ollut äärimmäisen kevyt.

Sylinteritilavuus kasvatettiin 987 kuutiosenttimetriin. Tehoa nosti Roots-tyyppinen kompressoriahdin, jonka avulla moottorista saatiin ulos 85 hevosvoimaa  5 000 kierroksella. Alkuperäinen vaihteisto heitettiin hyllylle ja tilalle rakennettiin uusi. ”Alakerta” oli suunniteltu mahdollisimman pientä vastusta ajatellen ja potkurit olivat vain puoliksi vedessä.

Kyllä, potkurit todellakin monikossa. Koneen erikoisuutena oli kaksi vastakkaisiin suuntiin pyörivää potkuria, toinen vetävä ja toinen taaksepäin työntävä.

Lisää ennätyksiä

Bonnemaison rakensi myös uuden veneen. Kasvaneiden moottoritehojen takia päädyttiin alumiinisen runkoon, jotta vene kestäisi muiden kilpailijoiden veneitä  paremmin.

Ennätyksiä alkoi tulla lisää. Dupuy rikkoi Ricardo Sorianon aiemmin tekemän ennätyksen uudistetulla Dupuy-Sorianolla lokakuussa 1934. Ennätyslukemaksi kirjattiin 104,95 km/h.

Hän paransi omaa ennätystään jo heinäkuussa 1936, silloin Soriano kiisi Seine-joella Pariisissa 119,71 km/h.

Sorianolla ajettiin vielä pari kertaa ennätysvauhtia. Vuonna 1939 ajajana oli itse Jean Dupuy, ja nyt hänen ja Sorianon nimiä kantanut moottori kiidätti veneen  127,18 km/h nopeuteen. Maileina se teki jotakuinkin 79 mailia tunnissa.

Dupuy itse uskoi vahvasti, että hän pystyy saavuttamaan 80 mailin haamurajan. Eräällä herra A. Hitlerillä oli samoihin aikoihin muita suunnitelmia, jotka vaikuttivat välillisesti moottoriveneilyynkin. Tunnetuista syistä seuraavalla vuosikymmenellä ennätystehtailuun tuli tauko. Jopa Euroopan aatelisilla taisi olla muuta
puuhaa kuin touhuta kalliiden harrastustensa parissa.

Seuraavan kerran Sorianon nimi komeili ennätystaulukossa siis vasta 1953. Moottori oli tuolloin Soriano/Lesco ja ajajana oli Leto di Priolo. Ennätyslukema oli  134,34 km/h ja paikkana Idroscalo-järvi lähellä Milanoa.

Hyvä aihio

Soriano oli ilmeisen hyvä aihio kilpamoottoriksi. Siitä nähtiin erilaisia kehitelmiä vuosien varrella. Varakreivi Forbes esimerkiksi asennutti omaan laitteeseensa
Delagen urheiluautosta otetun ahtimen.

Jean Dupuy oli menestyksensä takia saanut monia haastajia ja vastaiskuna asensi veneensä perään kaksi Sorianoa. Ne oli viritetty antamaan kumpainenkin 105 hevosvoimaa 6 000 kierroksella. Tällä kertaa moottoreissa oli vain yhdet potkurit kumpaisessakin, ja ne pyörivät vastakkaisiin suuntiin, jotta vene olisi ollut  hallittavissa. Testeissä saavutettiin 87 mailin huippunopeus, eli noin 140 km/h.

Tuon ajan veneiden ajo-ominaisuudet ovat olleet varmasti noilla tehoilla järkyttävät. Miehet olivat kuitenkin rautaa. Esimerkiksi ranskalainen moottoripyöräilyn
mestari Georges Monneret hyppäsi Dupuyn tiimin veneen ohjaimiin ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta nopeista veneistä. Hän pysyi Sorianon vauhdittamana silti aivan kärkivauhdissa mukana Seine-joen pahassa ristiaallokossa ajettaessa.

Harrastamisen aika alkoi kuitenkin olla ohi. Isoilla amerikkalaisvalmistajilla amerikkalaisvalmistajilla alkoi olla rahaa takanaan enemmän kuin Euroopan aatelisilla yhteensä. Ne nostivat kilpaveneilyn teknistä tasoa niin korkealle, ettei pienillä nyrkkipajoilla ollut enä mahdollisuuksia pärjätä. Dupuy ymmärsi, että Sorianon kultaiset vuodet oli jo eletty.

Vuosisata kilpaveneilyä

Tässä jutussa on lähteenä käytetty Kevin Desmondin kirjoittamaa kilpaveneilyn historiaa esittelevää ”A Century of Outboard Racing” -kirjaa. Kirjan on julkaissut
MBI Publishing Company.

Desmond on itse kirjoittanut moottoriveneilystä ja kilpaveneilystä kolmen vuosikymmenen ajan, joten aihepiiri on hänelle varmasti tuttu.

Vanhoihin perämoottoreihin pääsee tutustumaan kesäaikaan Outboard-museossa, joka sijaitsee Tirmoossa Porvoon saaristossa, Kalastusosuuskunnan rantavajassa.

Museossa esitetään sarjavalmisteisen perämoottorin 100-vuotista historiaa Nisse Häggblomin opastuksella. Kaikki moottorit ovat käyttökunnossa.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Kipparin Nissen aarteista -sarjassa numerossa 1/2005.

 

Lue myös nämä

X