Suomessa Sharlandilla ei kuitenkaan ilmeisesti ollut maahantuojaa, eikä siten markkinoitakaan. Kova kilpailija, Watermota, sen sijaan oli yksi niistä englantilaisista perämoottorimerkeistä, joita tuotiin Suomeen.
Sharlandin 347 kuutiosenttimetrin kilpamoottori oli 1930-luvun alkupuolen nopein moottori ainakin kotimaassaan. Esimerkiksi vuonna 1932 sillä voitettiin lähes kaikki voitettavissa olevat venekilpailut saarivaltakunnassa. Ei siis ihme, että silloinen Walesin prinssi tilasi niitä itselleen peräti kaksi kappaletta.
Tavallisen kansan moottorissa tankki oli vain maalattu. Kuninkaallisille kelpaavassa kilpakoneessa tankki oli kromattua peltiä.
Sylintereitä oli kaksi ja ne olivat vastakkain. Nelitahtisessa moottorissa oli tehoa noin 22 hevosvoimaa 5 600 kierroksella minuutissa. Kilpakoneessa oli kaksi nokka-akselia ja kaksi Amalin valmistamaa kaasutinta. Jäähdytyksestä huolehti keskipakoisvoimalla toimiva vesipumppu ja kuivasumppu-tyyppisessä neljänneslitran öljysäiliössä oli myös jäähdytysrivoitus.
Tällainen 347 kuutiosenttimetrin kisamoottori olisi todellinen keräilyharvinaisuus. Tiettävästi niitä valmistettiin kaikkiaan vain 80 kappaletta.
Sharlandin kilpamoottori ei ollut tehtaan omaa tuotantoa. Alihankkijana oli J. A. Prestwich, joka teki kuuluisia J.A.P -kilpamoottoreita moottoripyöriin. Osa J.A.P.-moottoreista muunnettiin myöhemmin kilpaveneiden voimanlähteiksi ja merkki sai paljon mainetta ja kunniaa, kun taas Sharland painui unohduksen hetteiköihin.
Samasta 347-moottorista tehtiin myös hieman paremmin tavallisen engelsmannin veneeseen sopiva 17 hevosvoiman versio. Sen kierrosnopeus oli enintään 5 000 kierrosta. Myös vielä kesympi 15 hevosvoiman versio näki päivänvalon.
Pikkukone kalamiehille
Kilpakoneen luoman maineen rohkaisemana Sharland Motors teki myös pienen moottorin, jolla se tavoitteli vapaa-ajankalastajia ja apumoottoria tarvitsevia purjeveneilijöitä. Moottorin kuutiotilavuus oli 158 kuutiosenttimetriä. Se oli kaksitahtinen ja antoi vain neljän hevosvoiman tehon, kun kierrosluku oli noin 3 000 r/min. Moottorissa oli B.T.H. -magneetto ja Amalin kaasutin. Jäähdytysvesi kulki paineella potkurissa olevien aukkojen kautta.
Moottori oli hyvin tehty ja sai nopeasti melkoisen suosion, toisin kuin Sharlandin isommat, kisakoneesta tehdyt versiot. Hinnoittelussakin pikkukonetta suosittiin. Se maksoi vain 24 puntaa, kun 17-hevosvoiman moottorille
hintaa tuli jo 75 puntaa. Viimeksi mainittuun nähden kisakone oli sitten halpa, vain 80 puntaa.
Sharland Motors ei saavuttanut näilläkään moottoreilla suurta taloudellista voittoa, joten yritys myytiin vuonna 1934. Uusi omistaja, Outboards of Isleworth, lopetti nopeasti isompien moottorien valmistuksen, mutta pikkukoneen tekemistä jatkettiin toisen maailmansodan syttymiseen saakka.
Sodan aikana moottoria rukattiin parempaan kuntoon ja tuotiin uudelleen markkinoille Anzanin nimellä.
Kaasutin oli Amal ja magneetto B.T.H.
Jäähdytysvesi kulki paineella potkurin läpi.
Pakoputken pää tuo muodollaan mieleen sumutorven.
Länsirannikolta etelään
Kuvissa olevan Sharlandin pikkumoottorin tiedetään kulkeutuneen Vaasan-Pietarsaaren seudulta ensin Helsinkiin ja Askolaan ja sieltä nykyiseen olinpaikkaansa Porvooseen. Sitä varhaisemmista vaiheista, kuten moottorin maahantuojasta ja aikaisemmista omistajista, ei ole tietoa. Se on kuitenkin oivallinen esimerkki siitä, ettei Suomessa oltu venealalla mitenkään takapajuista väkeä. Erikoisia ja erilaisia venemoottoreita tuotiin yksittäisinä
tai pieninä sarjoina.
Monesti aiemminkin ovat Nissen aarteiston esimerkkikoneet paljastuneet merimiesten maahantuomiksi. Palkkarahat pysyivät vieraissa maissa paremmin tallessa, kun löyhässä oleva rahatukko vaihdettiin uuteen perämoottoriin. Kotimaassa se todennäköisesti muutettiin jälleen käteiseksi rahaksi ja hyvällä voitolla tietenkin.
Tämän moottorin haki länsirannikolta Sven Pettersson joskus 1950-luvun alussa, mahdollisesti jo 40-luvun puolella. Värikäs persoona ehti asua monella paikkakunnalla elämänsä aikana ja tienata elantonsa ainakin merivartijana, kalastajana ja kettufarmarina. Jossain vaiheessa hän kai piti elokuvateatteriakin.
Pettersson oli myös taitava käsistään ja matkusteli paljon. Hän teki matkojensa jälkeen muistoesineitä, jopa isoja huonekaluja, joihin kaiversi taitavasti reissuillaan mieleen jääneitä maisemia ja eläimiä.
Porvoolainen Arto Häkkilä sai moottorin enoltaan Esko Vuoriselta. Tälle se oli tullut ystävältään Petterssonilta. Vuorinen muisteli Sharlandin olleen Petterssonilla Helsingissä 1950-luvun alussa Hai-purjeveneen
apumoottorina. Kun Pettersson kuoli 1970, niin moottori siirtyi Vuorisen vajaan Askolan Monninkylään. Siellä se oli siis viime vuoteen asti, jolloin Vuorisen sisarenpoika otti vuorostaan koneen talteen omaan talliinsa.
Juttu on julkaistu Kipparissa 6/2006 Nissen aarteita -palstalla.
