Petrolintuoksuiset veneilymuistot tuovat yleensä mieleen vanhat Olympiat, Wickströmit ja monet muut sisämoottorit. Harvemmin tulee mieleen, että tuota bensiiniä halvempaa polttoainetta, moottoripetrolia, voitiin käyttää myös joissakin ulkolaitamoottoreissa.
Yamahalla oli yksi tällainen harvinaisuus 1960-luvulla. Se oli sikäli aikaansa edellä, että öljykriisi tuli vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin, ja sen jälkimainingeissahan esimerkiksi Suomessa rakennettiin jopa autoista petrolikäyttöisiä.
Japanilaismerkin perämoottorit ovat tänään tunnettuja kautta maailman, mutta merkin historia tältä saralta alkaa oikeastaan ”vasta” 1950- ja 60-lukujen vaihteesta. Silloin tehtiin ensimmäiset
Yamahan nimeä kantaneet perämoottorit. Ensimmäinen malli oli P7, joka sai pian seurakseen tämän jutun aiheena olevan petroli-Yamahan.
Muista alkuvaiheen Yamahoista mainittakoon vielä vuonna 1961 markkinoille tuotu P3, josta myös tuli suosittu moottori. Ensin tehdas tyydytti kotimaan kysyntää. Vuonna 1965 alettiin moottoreita valmistaa myös vientiin ja Hollannin kautta Yamahat levisivät Eurooppaan. Yamahan silloinen maahantuoja, Kesko, oli nopeasti mukana kuvioissa ja alkoi tuoda uutta merkkiä Suomeen.
Kaksiosainen tankki
Yamaha P7-A toimi sekä bensan ja öljyn että petrolin ja öljyn seoksella. Kone käynnistettiin bensiinillä, ja 2–5 minuutin lämmityksen jälkeen bensahana käännettiin kiinni ja petrolihana avattiin. Sen jälkeen kone kävi edullisemmalla moottoripetrolilla. Hiukan ennen rantaan tuloa piti taas kääntää polttoainejärjestelmä bensiinille. Lyhyen pysähdyksen jälkeen lämmin kone saattoi lähteä käyntiin petrolilla.
P7-A:ssa oli normaali irtotankki, jonka kaksi vastakkaisissa kulmissa olevaa täyttöaukkoa saattavat herättää katsojassa kummeksuntaa. Tankki oli jaettu välilaipiolla kahteen osaan. Yhdestä aukosta täytettiin tankin toiseen päähän bensiiniä viisi litraa ja toisesta petrolia 18 litraa. Öljyn sekoitussuhde oli sekä bensiinillä ja petrolilla 1:20.
Moottori oli kaksitahtinen ja se antoi ulos noin seitsemän ja puoli hevosvoimaa 5 500 kierroksella. Sylinteritilavuus oli 123 kuutiosenttimetriä. Moottorissa oli magneettosytytys ja kaasutin oli yleensä Mikuni-Amal B-21. Moottori painoi noin 25 kiloa ja se oli ilmajäähdytteinen.
”Ahtoilmajäähdytetyn” kaksitahtikoneen kevytmetallisylinterin lämmönjohtokyky, teho ja kestävyys oli testattu jo aiemmin Yamahan moottoripyörissä, joten ostajan vakuutettiin tehneen varman valinnan päätyessään Yamahan perämoottoriin.
Vakiopotkurina oli kolmilapainen 10 x 9 tuuman potkuri.
Konekopan vasemmalla puolella on polttoainehana, josta valitaan vipua kääntämällä, ajetaanko bensalla vai petrolilla.
Yamahan ilmajäähdytteisen petrolikoneen moottorimelua pyrittiin vähentämään äänieristeillä.
Viimeksi Lemin Kivijärvellä
Näissä kuvissa olevan petrolimoottorin historia on varsin tarkkaan tiedossa. Sen osti Kaarlo Lahenne elokuun 20. päivänä vuonna 1966 Joensuusta. Kone kiinnitettiin Joensuun kansalaisopistossa aikanaan tehtyyn lasikuituveneeseen, jolla on liikuttu paljon Rääkkylässä Jänisselällä ja Joensuussa Pyhäselällä.
Vuonna 1998 moottorin ja veneen omistajaksi tuli Erkki Partanen, joka veneili yhdistelmän kanssa Lemin Kivijärvellä. Hän kuvaili venettä vakaaksi, mutta painosta oli se haitta, että pienen Yamahan kanssa matkavauhti ei juuri ylittänyt niin sanottua uistelunopeutta. Kuuskytlukulainen ilmajäähdytteinen kone oli myös hiukan meluisa nykyaikaisiin laitteisiin verrattuna.
Moottorilla olisi ilmeisesti ollut edessään vielä monia käyttövuosia, mutta moottoripetrolin valmistuksen loppuminen löi stopin tämänkin laitteen käytölle. Erkki Partanen halusi kuitenkin varmistaa, ettei hyvin palvellut moottori joudu romuraudaksi ja lahjoitti koneen Outboard Museumille.
Yamaha ei ollut yksin
Yamahan kanssa samoilla jäljillä olivat monet muutkin perämoottorivalmistajat. Varsinkin 1970-luvun energiakriisi innosti kaikenlaisiin teknisiin kokeiluihin, mutta ne jäivät usein vain kokeiluiksi, kun kriisi jäi lyhyeksi episodiksi, eikä siitä tullutkaan vielä maailmanloppua.
Ainakin OMC:llä oli 20-hevosvoimaiseen moottoriinsa tarjolla asennussarja, jolla se voitiin muuttaa myös petrolikäyttöiseksi.
Lyhyesti ja hyvin epätieteellisesti sanottuna siinä oli kaksi erillistä polttoainejärjestelmää. Toisesta tankista tuli letku bensapumpun kautta erilliseen uimurikammioon ja siitä edelleen tyhjäkäyntisuuttimelle. Kone kävi siis tyhjäkäynnillä aina bensiinillä. Kierrosten noustessa se kävi periaatteessa enemmän petrolilla.
Kovin taloudellista ajaminen ei tainnut olla, koska tyhjäkäyntisuuttimen kautta petrolin joukkoon tuli tietysti aina jonkin verran myös bensiiniä. Yamahassa niin ei tapahtunut.
Nykyisin moottoripetrolia ei enää ole saatavissa, vaikka edelleen olisi paljon venemoottoreita, jotka sillä toimisivat. Tämän Yamahan tavoin niiden kohtalona on päätyä museoesineiksi tai romuraudaksi kierrätykseen.
Outboard Museo
Museo sijaitsee Tirmoossa Porvoon saaristossa, Kalastusosuuskunnan rantavajassa. Museossa esitetään sarjavalmisteisen perämoottorin 100-vuotista historiaa Nisse Häggblomin opastuksella. Kaikki moottorit ovat käyttökunnossa.
