Tilaa
Jutut

Poikkeuksellinen talvi aiheutti Itämereen poikkeuksellisen pahan fosforikuorman

Koska talvi oli pitkälti roudaton ja lumeton, runsaat vesisateet ja virtaamat huuhtoivat kiinteää maa-ainesta ja fosforia ensin jokiin, sitten rannikkovesiin.

04.05.2020

TekstiJukka Hiiro

Päättynyt talvi oli mittaushistorian lämpimin ja myös yksi sateisimmista. Sen johdosta Saaristomereen talvikuukausina, eli joulu–helmikuussa, päätynyt fosforikuorma oli lähes yhtä suuri kuin ennätysvuoden 2008 aikainen fosforikuorma kokonaisuudessaan. Asiasta tiedottavat Suomen ympäristökeskus Syke ja Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Myös Vantaanjoella talven fosforikuorma oli yksin talvikuukausina samaa luokkaa kuin keskimääräinen vuosikuorma on ollut 2000-luvulla.

Syken ennusteen mukaan talven tulokset voivat kertoa myös siitä, että ilmastonmuutos voi pahimmillaan kasvattaa fosforihuuhtoumia alueen pelloilta Saaristomereen jopa 50 prosentilla, ja typen osaltakin kolmanneksella vuoteen 2060 mennessä.

Kun virtaamat olivat huipussaan helmikuussa, Saaristomereen laskevien jokien kerrotaan olleen sameampia kuin koskaan aiemmin.

Viime talvi oli sateinen ja 1900-luvun alusta jatkuneen mittaushistorian lämpimin. Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueella sademäärät olivat Syken mukaan yleisesti yli 250 millimetriä, mikä on yli puolet enemmän kuin tavallisesti vastaavaan aikaan.

Etelärannikolla puolestaan satoi helmikuun 16. päivä monin paikoin vuorokauden aikana 40 millimetriä, mikä tavallisesti vastaa koko helmikuun keskimääräistä sademäärää. Esimerkiksi Helsingin Oulunkylässä Vantaanjoen virtaama oli ennätyssateen seurauksena seuraavana päivänä korkeimmillaan jopa 132 m3/s. Lukema oli suurin sitten vuoden 1980. Tilanne oli Syken ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan samansuuntainen myös Aurajoella ja Paimionjoella.

Koska talvi oli pitkälti roudaton ja lumeton, runsaat vesisateet ja virtaamat huuhtoivat kiinteää maa-ainesta ja fosforia ensin jokiin, sitten rannikkovesiin.

Toisaalta se, että meret pysyivät pitkälti sulana ja sää tuulisena, sai aikaan vesipylväiden sekoittumisen pohjia myöten, minkä johdosta Suomenlahden happitilanne on poikkeuksellisen hyvä.

Syken tiedotteen löydät täältä.

Lue myös nämä

X