Eniten kulutuslukemiin vaikuttaa tietysti veneen koko ja paino. Suuri ja painava vene tarvitsee suuren ja tehokkaan moottorin, joka yleensä on epätaloudellisempi kuin pieni moottori. Saman tehoisista moottoreista taas dieselkone on taloudellisempi kuin bensiinimoottori, koska dieselmoottorin hyötysuhde on noin 20 prosenttia parempi kuin vastaavan tehoisen bensakoneen.
Uppoumarunkoisissa, puoliliukuvissa ja suurissa liukuvissa veneissä käytetty akseliveto on puolestaan polttoaineenkulutuksen kannalta epätaloudellisempi kuin sisäperämoottori tai perämoottori. Tämä johtuu muun muassa siitä, että akselivetoisen veneen potkurin kulmaa ei voi säätää kulkuasennon ja olosuhteiden mukaan. Perämoottorilla tai vetolaitteella varustetuilla veneillä päästään noin 20 prosenttia pienempään kulutukseen tai saman verran parempaan suorituskykyyn kuin akselivetoisilla ratkaisuilla. Akselivetoa pidetään kuitenkin kestävämpänä ja helpommin huollettavana ratkaisuna.
Kulutusta mietittäessä ensiarvoisen tärkeää on valita veneeseen oikeanlainen potkuri. Oikein säädettynä, vakiokuormalla moottorin pitäisi saavuttaa täydellä kaasulla maksimikierroksensa. Ohjeita kannattaa katsoa ohjekirjasta tai pyytää myyjältä. Uppoumarunkoisissa apua saa valmistajalta tai potkuri- tai moottorimyyjältä.
Säädä kulkuasento oikeaksi
Kulkuasento on yksi merkittävimmistä veneen kulutukseen ja sitä kautta taloudellisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Säästääkseen polttoainetta veneilijän kannattaa säätää kulkuasento sellaiseksi, että veden vastus ja kitka ovat mahdollisimman pienet. Yleensä silloin myös meno on mukavinta.
Liukuvissa veneissä kulkuasennon säätämiseen käytetään moottorin tai vetolaitteen trimmiä sekä trimmitasoja. Moottori- ja vetolaitetrimmillä vaikutetaan veneen pitkittäissuuntaiseen asentoon. Trimmiä nostamalla keula kohoaa ja päinvastoin.
Yleensä trimmiä kannattaa nostaa niin paljon, että veneen kulku kevenee selvästi. Liukuunlähdössähän trimmi painetaan alas, jolloin veneen keula ei nouse liian korkealle.
Trimmin asentoa on syytä harjoitella esimerkiksi nopeusmittarin tai gps:n avulla. Karkea ohje on, että trimmiä nostetaan niin paljon, että veneen nopeus on samalla kaasun asennolla suurimmillaan, mutta potkuri säilyttää pitonsa vedessä eikä kone ryntää koville kierroksille.
Trimmitasoilla vaikutetaan pääasiassa veneen sivuttaiseen kulkuasentoon. Trimmilevyjä säätämällä vene pyritään säätämään vaakatasoon, jolloin kitka on mahdollisimman vähäistä. Jommallekummalle laidalle kallellaan oleva vene ei myöskään ole mukava.
Kulkuasentoon voidaan vaikuttaa paljon myös kuorman ja matkustajien sijoituksella.
Veneiden taloudellisimmat nopeudet asettuvat useimmiten moottorin parhaimmalle vääntömomenttialueelle, joka on esimerkiksi perämoottoreilla ja bensasisäperämoottoreilla noin 3 500 – 4 000 kierrosta minuutissa, sisäperädieseleillä noin 3 000 r/min.
Puhtaus on puoli säästöä
Veneen pohjan puhtaudella on yllättävän suuri vaikutus taloudellisuuteen ja suorituskykyyn. Merialueilla pohjan antifouling-maalaus on monin paikoin välttämätöntä, sillä pohjaan tarttuvat pieneliöt ja kasvillisuus ovat erittäin tehokkaita jarruja veneen kululle.
Eräässä venetestissä ihmeteltiin veneen surkeaa suorituskykyä ja valtaisaa polttoaineenkulutusta. Pieni HT-vene kulki 30-hevosvoimaisella perämoottorilla vain 14 solmua. Pohja oli täynnä näkkejä ja levää. Puhdistuksen jälkeen huippunopeudeksi mitattiin 28 solmua.
Vaikka veneessä olisikin eliönestomaali, veneen pohja kannattaa pestä ainakin kerran kesässä. Limaa ja kasvillisuutta tarttuu aina jonkin verran ja pienikin määrä aiheuttaa kulutuksen kasvun.
Kun pohja pestään pari kertaa kesässä, myrkkymaaleja ei välttämättä edes kaivata.
Järvialueilla antifouling-maalia ei tarvita, mutta paljon riippuu veneen kotisataman veden laadusta. Yleensä pärjätään hyvällä vahalla joka nopeissa veneissä antaa huippunopeuttakin solmun tai pari lisää ja säästää desin bensaa silloin tällöin. Järvialueilla saa käyttää vain niin sanottuja vihreitä pohjamaaleja, jotka eivät sisällä eliöitä tappavia biosideja. Maalin käyttökohteet löytyvät käyttöohjeesta.
Viime aikoina ovat myös yleistyneet erilaiset kovat pinnoitteet, jotka auttavat pohjan pysymistä puhtaana ja myös puhdistamista tehokkaasti.
Uppoumarunko on taloudellisin
Puoliliukuvalla Sagallakin (Kippari 2/2020) molemmat kulutuskäyrät lähtevät jyrkkään nousuun yli 7,5 solmun nopeudella. Kulutus litraa/mpk muuttuu maltillisemmaksi yli 11 solmun nopeudella, jolloin vene nousee osittain liukuun.
Yleisimmin käytössä olevista runkomuodoista ja venetyypeistä taloudellisin on niin kutsuttu meriläismallinen, suippoperäinen ja teräväkeulainen vene, jota ajetaan lähellä veneen runkonopeutta tai sitä alemmilla nopeuksilla.
Veneen runkonopeus lasketaan kaavalla: veneen vesilinjan pituuden (pituus jalkoina) neliöjuuri kerrotaan luvulla 1,35. Näin esimerkiksi vene, jonka vesilinja on pituudeltaan 25 jalkaa, runkonopeus on 5 x 1,35 = 6,75 solmua.
Laskutoimitus on suuntaa antava. Tasaperäisissä uppoumaveneissä, kuten esimerkiksi monet teräsveneet, runkonopeus on 10 – 20 prosenttia alhaisempi, koska tasaperä aiheuttaa voimakasta lisävastusta muodostavaa pyörteilyä perässä.
Taloudellisimmat matkanopeudet tällaisilla veneillä ovatkin veneestä riippuen 6 – 7 solmun tienoilla. Näihin nopeuksiin päästään jo pienellä, 10 – 20 hevosvoiman teholla, mutta etenkin painavissa veneissä tehoreservi huonoja olosuhteita varten on tarpeen ja moottorit ovat useimmiten 40 – 100 -hevosvoimaisia.
Joka tapauksessa maltillisella kaasukädellä näiden veneiden kulutus pysyy jopa noin viidessä litrassa tunnissa ja usein selvästi alle litrassa meripeninkulmalla.
Jos tällaisen veneen nopeutta yrittää kasvattaa suurilla moottoreilla, taloudellisuus romahtaa. Muutama solmu lisää vauhtia nostaa kulutuksen helposti 2 – 3 -kertaiseksi.
Oheisista kulutuskäyristä ilmenee, että lujitemuovinen, noin kuusi tonnia painava Saga 325 kuluttaa viiden solmun nopeudella noin 2,5 litraa tunnissa, siis 0,50 litraa meripeninkulmalla. Nopeuden nosto kahdella solmulla nostaa kulutuksen kaksinkertaiseksi. 14 solmun vauhdilla kulutus on jo kolme litraa meripeninkulmalla.
Sininen viiva kuvaa kulutusta tunnissa, punainen kuvaa kulutusta meripeninkulmalla eli matka-ajossa.
Liukuvilla veneillä oma ”talousalue”
Liukuvan veneen punaisesta käyrästä (litraa/mpk) havaitaan, että taloudellinen nopeusalue hyvälle, liukuvalle rungolle on liukuunnousun jälkeen noin 17 – 30 solmua. Silloin kulutus on jopa alle 0,8 l/mpk.
Siinä, missä uppoumarunkoisilla veneillä on oma, edullinen matkavauhtinsa, liukuvilla veneillä on myös omansa. Toki liukuvillakin veneillä voi ajaa hieman runkonopeutta alemmalla nopeusalueella, mutta meno on usein kiemurtelevaa.
Alhaisia nopeuksia, useimmiten alle kuuden solmun, kannattaa kuitenkin käyttää esimerkiksi nopeusrajoitusalueilla tai satamissa. Silloin kulutuslukemat ovat todella alhaisia eikä vene aiheuta aallokkoa.
Lähelle liukukynnystä olevalla nopeudella vene tekee suuren peräaallon ja kulutus on huippulukemissa.
Liukuvat veneet on suunniteltu liukunopeuksiin ja veneiden taloudellisin matkavauhti on selvästi liukukynnystä korkeampi. Useimmiten se sijoittuu noin 20 – 25 solmun nopeuteen. Monella veneellä alue voi olla paljon tätä laajempikin.
Kaasukahvaa saa yleensä nostaa reilusti sen jälkeen, kun liukukynnys on ohitettu. Ja yli 20 solmun nopeuksilla maisematkin vaihtuvat ihan kohtuullisen nopeasti. Liukunopeuksilla näiden veneiden ominaisuudetkin ovat parhaimmillaan.
100-hevosvoimaisella perämoottorilla Kipparissa testatun Buster XL:n kulutuskäyristä näkee hyvin, että veneen taloudellisin nopeusalue on harvinaisen laaja, peräti 17 – 30 solmua. Kulutus meripeninkulmaa kohden on jopa alle 0,8 litraa ja tuntikulutus pysyy 20 litran tuntumassa – ei hassummin 100-hevosvoimaiselle moottorille.
Liukuvan veneen kulutus ei siis riipu niinkään moottorin koosta, oleellisempaa on kaasukahvan asento.
Sininen viiva kuvaa kulutusta tunnissa, punainen kuvaa kulutusta meripeninkulmalla eli matka-ajossa.
