Tilaa
Jutut

Saaristomeren ja Saimaan satamiin uusia kelluvia septisäiliöitä

Kolmeen Saaristomeren vierassatamaan ja kahteen Etelä-Saimaalla olevaan retkikohteeseen ilmestyy alkukesän aikana Pidä Saaristo Siistinä -yhdistyksen toimesta uudet kelluvat septisäiliöt imulaitteineen.

05.05.2020

TekstiJuha Virtanen

Vaikka veneiden käymäläjätteiden päästö vesistöihin kiellettiin jo viisi vuotta sitten, on jätteiden laskeminen vesiin silti jatkunut. Turun yliopiston ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n vuonna 2016 toteuttaman tutkimuksen mukaan melkein 50 prosenttia veneilijöistä kuitenkin tyhjentää yhä käymäläjätteensä vähintään satunnaisesti suoraan veteen.

Veneiden käymäläjätteet kuormittavat vesistöä erityisesti satamissa ja matalissa lahdissa. Virtsassa on paljon typpeä ja fosforia ja sen sisältämät ravinteet ovat kasveille suoraan käyttökelpoisessa muodossa. Ulosteen mukana leviää bakteereita, vaikka se sisältääkin vähemmän ravinteita.

PSS ry:n uusissa septien imulaitteissa on huomioitu käyttömukavuus ja turvallisuus. Lauttoihin on helppo kiinnittyä ja niiden päällä voi seisoa tukevasti septiä tyhjennettäessä. Lautoissa on liiketunnistimella syttyvät kansivalot, jotka lisäävät käyttäjien turvallisuutta hämärän aikaan.

Aiemmin käyttöön otetuista kelluvista säiliöistä on saatu hyviä kokemuksia. Viime vuonna asennettiin muun muassa Tammisaaren Byxholmeniin kelluva septi.

”Palaute Tammisaaren septistä on ollut hyvin positiivista eli uskon kyllä, että nämä laitteet otetaan myös Saaristomerellä hyvin vastaan ja ne lisäävät huomattavasti septijätteen vastaanottokapasiteettia suosittujen veneilyväylien varrella”, PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto kertoo.

Seilin lisäksi Saaristomerellä uudet, tilavuudeltaan 10 kuutiometrin kokoiset kelluvat septitankit saavat nyt myös Björkö ja Aspö.

Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) sijoittaa toukokuun aikana myös Etelä-Saimaalle kaksi uutta kelluvaa imutyhjennyslaitetta veneilijöiden käyttöön. Kuuden kuutiometrin kokoisilla säiliöillä olevat imutyhjennyslaitteet sijoitetaan Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistamien Ruuhon ja Satamon läheisyyteen, missä ne korvaavat vanhat ja huonokuntoiset imutyhjennyslaitteet. Ruuhon ja Satamon saaret ovat suosittuja ja vilkkaita eteläisen Saimaan retkisatamia.

Imutyhjennyslaitteiden hankinnat tekee mahdolliseksi EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitteinen SeVeKu- eli Septiverkosto kuntoon -hanke.

Tarjouskilpailun jälkeen voitiin hyödyntää kotimaista osaamista septilauttojen valmistuksessa. Ne on tehnyt Paraisilla toimiva Oy HL-Metal Ab.

Lue myös nämä

X