Eniten korroosio aiheuttaa päänvaivaa teräs- ja alumiiniveneiden omistajille, mutta ongelmaan törmäävät myös lasikuitu- ja puuveneiden omistajat. Keinoja korroosion aiheuttamien vaurioiden vähentämiseksi on olemassa.
Veneiden noston aikaan, on hyvä tarkistaa kaikki veneen ”sinkit” eli suoja-anodit. Niiden tehtävänä on uhrautua korroosiolle kalliimpien osien, kuten vaikkapa potkurien tai vetolaitteiden sijasta.
Jos sinkit näyttävät oravan nakertamilta kävyiltä, voi olla tyytyväinen. Suoja-anodit ovat toimineet ja tehneet tehtävänsä.
Mikäli ne eivät ole toimineet, näyttää pahimmassa tapauksessa vetolaite tai potkuri kadonneen lähes kokonaan. Se ei naurata, kun kustannuksia ruvetaan miettimään.
Galvaaninen korroosio
Yksinkertaisimmillaan korroosio on metallin, vaikkapa raudan ruostumista. Tai kuparin väri muuttuu vihertäväksi. Korroosion eri muotoja on useita, mutta pääasiassa se on joko kemiallista tai sähkökemiallista. Viimeksi mainittu tunnetaan myös galvaanisena korroosiona.
Metallit on luokiteltu jalousasteensa erojen perusteella niin sanottuun jännitesarjaan. Luokitus on tehty sen mukaan, miten herkästi ne syöpyvät.
Mitä jalompi metalli, sitä hitaammin se syöpyy. Vastaavasti, mitä epäjalompi, sitä nopeammin se syöpyy.
Jaloudeltaan hyvin lähellä toisiaan olevat metallit eivät aiheuta ongelmia, mutta mitä kauempana ne ovat toisistaan, sitä voimakkaampi korroosiopari niistä muodostuu.
Korroosio ilmiönä
Veneilijän kannalta oleellista on, että ymmärtää korroosion tuhoavan veneen metalliosia.
Merkit harmillisesta riesasta ovat yleensä nopeasti havaittavissa, mutta niihin ei välttämättä reagoida.
Korroosio näkyy esimerkiksi perämoottoreissa ja sisäperämoottorien vetolaitteissa maalin kuplimisena tai metalliin ilmestyy kiveniskemiltä näyttäviä maalivaurioita.
Harvoin vesillä kuitenkaan kiviä lentelee niin kuin sorateillä, joten jotain on tapahtumassa ja sille pitäisi tehdä jotain. Todellisuudessa aika harva taitaa reagoida näiden merkkien perusteella vielä mitenkään.
Galvaaninen korroosio ei tapahdu nopeasti ja se voi edetä huomaamattomana pitkälle, ennen kuin veneilijä tajuaa tapahtuneen.
Sitä voi hidastaa ja rajoittaa esimerkiksi pitämällä suoja-anodit kunnossa.Kahden eri metallin koskettaessa toisiaan kuivana, ei välttämättä tapahdu mitään. Heti, kun metallien välillä on kosteutta, esimerkiksi vettä, alkaa kosteus toimia elektrolyyttinä. Metalleista tulee elektrolyytin kanssa kuin paristo, jossa alempiarvoisesta metallista tulee anodi ja jalommasta tulee katodi.
Suoja-anodit eivät ole pystyneet estämään tämän trimmin korroosiota. Sähköissäkin on varmasti korjattavaa.
Metallien välillä käynnistyy sähkökemiallinen prosessi. Anodi alkaa syöpyä, sen alkaessa luovuttaa ioneja elektrolyytin läpi katodille.
Suolaisessa merivedessä voi prosessi olla raju ja alempiarvoisen metallin syöpyminen voi olla nopeaa.
Kun kuvioon lisätään vielä sähkö, jota veneissä on nykyään käytössä eri laitteiden ja maasähkön muodossa runsaasti, voi samaakin metallia olevat osat syöpyä. Silloin ei kyse olekaan enää eri metallien ominaisuuseroista vaan puhutaan hajavirtakorroosiosta. Siitä lisää tuonnempana.
Tämä suoja-anodi on tehnyt tehtävänsä.
Suoja-anodi uhrautuu
Suoja-anodeista käytetään joskus dramaattiselta kuulostavaa nimitystä uhrimetalli. Oheisen listan metalleista pahnanpohjimmaiset, siis alumiini, sinkki ja magnesium, ovat syystäkin anodien materiaalina. Niiden tehtävänä on uhrautua jalompien materiaalien hyväksi galvaanisessa korroosiossa.
Sinkit kiinnitetään yleensä vesilinjan alapuolelle.
Suoja-anodeja on myös moottorin sisällä, missä ne suojaavat moottoria sisäiseltä korroosiolta ja ne on yleensä sijoitettu jäähdytysjärjestelmään. Omistajan käsikirja kertoo niiden sijainnin, mutta moottorin sisäisten suojasinkkien tarkistaminen ja vaihto kannattaa jättää huollon tehtäväksi.
Erilaisia uhrimetalleja erilaisiin kohteisiin.
Sinkki vakiintunut termiksi
Sinkeistä puhuttaessa materiaali voi olla myös muuta kuin sinkkiä. Sinkistä tehdyt anodit sopivat suolaiseen veteen, alumiiniset anodit murtoveteen ja magnesiumanodit sopivat makeaan järviveteen.
Merivedessä ei suositella käytettäväksi magnesiumia suoja-anodina. Se syöpyy suolaisessa vedessä nopeastikin. Suojan puuttumista ei välttämättä osaa odottaa kesken kauden ja silloin korroosio pääsee valloilleen.
Venetarvikeliikkeissä on tarjolla merkkikohtaisia sinkkianodeja niin moottoreihin kuin vetolaitteisiinkin. Akselivetoisessa veneessä akselin ympärille kiinnitetään akselin ja potkurin suojaksi siihen tarkoitukseen suunniteltu suoja-anodi, ja usein se ohjeistetaan kiinnittämään lähelle akselitukea. Se on yleensä hyvin näkyvissä ja kulumisesta johtuva uusimistarve on helppo havaita.
Vaihtoehtona edellä mainitulle voi käyttää myös erikoisvalmisteista potkurin mutteria, johon on kiinnitetty sinkkipala.
Vaihda sinkki ajoissa
Sinkeissä on paljon laatueroja. Seokseltaan epäpuhtaat suoja-anodit eivät toimi siten kuin niiden haluttaisiin toimivan.
Sinkkianodit on hyvä tarkastaa aina kun veneen nostaa ylös. Ne pitäisi myös vaihtaa, jos ne ovat kuluneet. Anodien materiaaleja valitessa kannattaa noudattaa valmistajan suosituksia.
Merkkihuoltoa ei välttämättä tarvita moottorien ulkoisten suoja-anodien vaihdossa. Pulttaamalla kiinnitetyt sinkit osaa jokainen vaihtaa itsekin.
Joidenkin ohjeiden mukaan suoja-anodi on syytä vaihtaa viimeistään silloin, kun se on menettänyt yli 50 prosenttia alkuperäisestä koostaan.
Kauden lopulla näin siisti suoja-anodi voi kertoa, ettei se ole toiminut toivotulla tavalla, tai se on juuri uusittu huollossa.
Sinkkianodia ei saa koskaan maalata peittoon veneen pohjamaalilla. Joskus näkee esimerkiksi uppoumarunkoisen veneen peräsimeen kiinnitettyjä sinkkejä, jotka on sudittu myrkkymaalilla. Se on iso virhe. Maali on silloin eriste, eikä sinkki pääse toimimaan kuten on tarkoitus.
Muutenhan maalaus on korroosion ja ruosteeneston yksi parhaista ja halvimmista torjuntakeinoista. Maalaamisen suhteen on hyvä myös muistaa, että sinkin ja suojattavan kohteen välillä pitää olla aina suora kontakti. Sinkki pitää kiinnittää siis puhdasta, maalaamatonta metallia vasten tai yhdistää sinkki ja suojattava osa esimerkiksi johdolla. Ajan kanssa sinkin pintaan muodostuu vaalea, hieman jauhomainen kerros, joka on sinkkioksidia. Se kannattaa raaputtaa puhtaaksi, sillä oksidikerros heikentää anodin toimivuutta.
Sähkö kiihdyttää
Jos aiemmin mainitun galvaanisen korroosion metalliparin välillä liikkuu myös sähköä, alkaa korroosio kiihtyä ja silloin puhutaan hajavirtakorroosiosta.
Tässä tapauksessa kyseessä ei siis ole enää metallien keskinäisistä ominaisuuksista ja niiden eroista, vaan sähkövirran takia materiaalien muuttuminen tapahtuu väkisin ja vauhdilla.
Sähköosat, jotka ovat olleet veden alla yhteydessä akun plusnapaan, syöpyvät nopeasti käyttökelvottomiksi.
Kuvassa näkyvä startille tuleva kaapeli on syöpynyt poikki. Akun plusnapa katosi kokonaan. Kaikki tuo tapahtui muutamassa tunnissa.
Uponneen veneen kohdalla selitys on selvä, mutta hajavirtakorroosion aiheuttajana voi olla myös viallinen sähkölaite tai väärin tehdyt sähkökytkennät. Hajavirta syntyy kun tasavirtaa vuotaa ja se pyrkii maadoittumaan johonkin. Virran vuotokohta voi olla omassa veneessä tai naapuriveneessä.
Galvaanista korroosiota maayhteyden kautta voi estää, tai ainakin vähentää, käyttämällä veneessä galvaanista eristintä. Zinc Saveriksi kutsuttu galvaaninen eristin kytketään maadoitusjohdon kanssa sarjaan ja sen tarkoitus on estää veneen suoja-anodeja syöpymästä naapuriveneen anodien toimesta. Muitakin menetelmiä on, kuten esimerkiksi erotusmuuntaja. Sitä suositellaan kaikkiin veneisiin, joissa on maasähköliitäntä ja erityisen tärkeä se on alumiini- ja teräsveneissä.
Korroosioherkkyyteen vaikuttavat useat eri tekijät. Veneen sähköihin ja elektroniikkaan liittyvissä asioissa kannattaa useimmiten turvautua alan ammattilaisiin.Se tulee yleensä halvemmaksi kuin yrittää ja erehtyä itse.
