Olettekos pojat kuulleet tarinaa siitä optikosta, joka opetti optikkoharjoittelijalle silmälasien hinnoittelua? No, vaikkette olekaan, niin minäpä kerron sen, kysymättä edes Uutisvuodon Peter Nymanin tapaan että haluatteko kuulla sen. Kysehän on nimittäin siitä, että teidän ei tarvitse kuunnella yhtään mitään, vaan lukea jos huvittaa. Ja jos ei huvita, sen kuin käännätte sivua.
Ja kun nuo toimituksen pojat taas ovat ovelasti sijoittaneet tämän meikäläisen kirjoitelman tähän lehden loppuun niin itsestännehän se riippuu, onko teillä edessänne vielä hirmuinen määrä lukunautintoa vai vain takakansi. Monethan nimittäin lukevatten tämän aviisin perästä alkuun kuin arabit konsanaan ja toiset taas alusta perään päin. Useimmat kuitenkin alusta, jos ei katkeraan loppuun niin loppuun kuitenkin.
No, optikkohan opetti, että asiakkaan kysyessä hintaa on tarkasti katsottava asiakkaan ilmettä. Sitten vain sanot sille, että 300 euroa. Jos ilme ei asiakkaan naamalla värähdäkään, niin toteat siihen lainkaan kiirehtimättä, että …siis linssit. Ja jos ei vieläkään ilme muutu myrtyneeksi, niin lisäät taas sen kummempia kiirehtimättä, jotta ..kappale.
Että mistäkö tarina mieleen tuli. No, veneitten ja venetarvikkeitten hinnoittelustapa hyvinkin. Onpahan nimittäin niin, että on sen verran kirjavaa, etten sanoisi ripukirjavaa tuo veneitten hinnoittelu, ettei siitä tahdo enää ottaa selvää se vanha Erkkikään, joka ei kyllä tarinoiden mukaan ota selvää mistään muustakaan.
Yhdellä valmistajalla veneen hintaan kuuluu moottori, toisella ei. Jollakulla hintaan kuuluvat niin kaiteet, kattoluukut kuin muutkin tilpehöörit ja kalliissa veneissä mukaan tulee jo kristallilasitkin, mitä Sjöberg kyllä pitää jo vähän hömpsötyksenä, veneessä nimittäin. Vaikka voi se olla niinkin, että noilla muovisilla lasiverannoilla, joita myös yläohjaamoiksi tai flybridgeiksi kutsutaan, niin ei voi tavallisella lasilla kilistellä lainkaan, vaan mukaan tarvitaan kristallin sointi.
Toisaalta Sjöberg on tullut siihen tulokseen, että niillä kristalleilla halutaan pikemminkin herättää vain kateutta naapuriveneissä. On se nimittäin sen verran koppavaa kilauttaa yläohjaamon jääpalakoneesta jääpala kristallilasiin kilahtelemaan odottelemaan sitä jäähdytettävää ginitilkkaa ennen tonicia. Ja mistäpä sen tavallinen venekansa ympärillä tietäisi, että veneessä on jääpalakone, jos ei kristalli kilahtaisi. Se kun kaikuu tuo kristallin sointi mukavasti lyijyisenä kesäillan tyvenessä. Siihen ei tavallisella lasilla päästä alkuunkaan, ei sitten millään.
Mutta siitä hinnoittelusta. Se ei oikein mene Sjöbergin kaaliin, etteikö veneisiin saataisi edes jonkinlaista vakiovarustusta, kun tosiasia on kuitenkin se, että ennen reissuun lähtöä sinne veneeseen pitää kantaa ainakin kaksi autokuormallista tavaraa. Ja kolmas, jotta muijallakin olisivat kaikki tarpeelliset ja tarpeettomat vehkeet mukanaan. Sjöberg kun ainakin pärjää merellä ilman noita papiljotteja, mutta muija vaan ei.
Älkää nyt sanoko, että Sjöbergin mieliksihän se muijakin laittautuu. Ei pidä paikkansa, on kuulkaa jo sen verran ikämies ja vanha aviomies tämä meikäläinen, jotta kyllä se tiedetään, milloin sitä ollaan vieteltävänä ja milloin ei. Ja kumman oppivaista lajia on tuo naisväkikin, ei siihen tepsi uusi juttu enää toista kertaa sitten millään.
Kerran Sjöberg aloitti sillä, että kylläpäs tässä veneen punkassa vetää nyt niin kummasti. Siihen muija erehtyi vastaamaan, että ei tähän nyt niin pahasti. Siihenpä Sjöberg vastasi, että kyllä vaan vetää, ihan niin, että hartiaan kolottaa, johon muija vastasi, että äläpäs nyt liioittele. Siihen pääsi Sjöberg tokaisemaan, että taitaa ruveta päätäkin särkemään, johon muija vastasi taas, että ei nyt sentään, ja silloin se vasta huomasi puhuneensa itsensä pussiin, kun ei päätäkään särkenyt…
Juu, mutta vaikkei niitä paplareita sentään vakiona veneessä olisi, niin kyllä saisivat olla ainakin kulkuvalot ja kompassi, muutama köydenpätkä, ankkuri ja mela, muutama fendari sekä kunnon knaapit. Samaten saisivat olla vakiona parit hätäraketit. Näin vene olisi ainakin uutena jo noin suhteellisen asiallisesti varustettu, eikä ensiksi tarvitsisi mennä varustekauppaan.
Asiasta olisi samalla kaksi muutakin hyötyä. Ensimmäinen olisi se, että valmistajakin tulisi jossain vaiheessa miettineeksi, mihin riivattuun sen ankkurin ja melan tuossakin veneessä oikein sijoittaisi. Nythän on tilanne sellainen, että kyseiset tarvekalut eivät tahdo sopia oikein mihinkään ja joka paikassa, mihin niitä yrittää tunkea, ovat vain tiellä.
Toinen asia olisi se, että kun jokaisessa veneessä nämä perustarpeet olisivat olemassa jo uutena, ei kenenkään tarvitsisi syksyn pimeinä iltoina liikuskella venelaitureilla niitä varastamassa ja sitten kirpputoreilla myymässä. Vorotkin oppisivat kun aikansa yrittäisivät niitä myydä, että siitä ei saa kuin rupia sinne paikkaan minne ainakin nuorisorikolliset kaipaisivat enemmänkin sitä vanhan kunnon remeliä.
Samalla tulisivat kuntoon vielä nuo fendareitten mitoitukset, jotka nykyisin ovat useimmiten aivan sieltä, mistä nuo ruvetkin. Ei sitä merten mies oikein ymmärrä, miten jotkut kuvittelevat, että sellaisilla leikkinakeilla saataisiin aikaan minkäänlaista suojaa. Ei saada ei, ja siitäpä kärsivät etenkin naapuriveneet, kun usein vielä heikosti kiinnitetyn veneen osittain vedessä roikkuvista pötkylöistä ei ole tuon taivaallista apua veneen kyljen suojaamiseen.
Mutta mikäpä siinä, jos haluavat nämä venevalmistajat ja kauppiaat kaiken hinnoitella erikseen, niin heidänpä se tietysti on asiansa. Saattavatpa siinä jonkun euron lisää tienatakin. Asiakas kun on jo käyttänyt kaiken tinkimisenergiansa veneen hinnan pudottamiseen, niin eihän se jaksa enää varusteiden hinnoissa tingata.
Tai sitten ahneelle kauppiaalle käy niin kuin sille, joka yritti myydä puolitutulle asiakkaalleen kahta kunnollista veneakkua. Olihan se mies jo entuudestaan tunnetusti heikko maksumiehenä, mutta kun tinkasi ja tinkasi, niin ajatteli kauppias, että ehkäpä se sittenkin tämän maksaa. Asiakas jatkoi vielä tinkimistä, kävi välillä parissakin naapurikaupassa kokeilemassa hintaa.
Mutta takaisinpa se tuli ja osti akut, melkeinpä hankintahintaan. Vei akut mennessään ja lupasi tulla seuraavana päivänä maksamaan, vaan eipä tullut. Eikä seuraavana päivänä, eikä koko kesänä. Syksypuolella kauppias tapasi miehen ja kysyi, että miksi ihmeessä sinä tingit niin saakelisti, kun et aikonut koskaan edes niitä akkuja maksaa?
Asiakas siihen, että sinun parastasi ajattelin, sinun parastasi. Jaa kuinka, kysyi kauppias. No, ettei tulisi niin paljon sinulle noita luottotappioita!
Samaa toivoo kaikille kauppamiehille myös
Pakina on julkaistu Kipparissa 4/2005
