Jaa, että mikä? Niin joutui Sjöberg kysymään männä kesänä kaverin kahdeksanvuotiaalta pojannassikalta, kun kuuli, että tyvenessä suvi-illassa yksinään keikkuvan veneen liikkeet ja laineiden liplatuksen aiheuttaa seksompoori. Jaa, että seksompoori? Niinpä tietysti, seksompoorihan se.
Kertoi nassikan isä vähän myöhemmin, että olivat kerran satamassa kaikki muut veneet olleet ihan paikoillaan ja vain alkoi yksi keikkua kummasti, ja poika siitä sitten kyselemään syytä ilmiöön. Kun ei osannut eikä kehdannut edes omalle pojalleen paremmin selittää mistä moinen, kummallinen ilmiö johtui, oli sitten sanonut että se on sitä sex-on-boardia. Selitys kelpasi pojalle ihan sellaisenaan.
Niin se on vain maailma täynnä erilaisia ilmiöitä ja erilaisia äänien lähteitä. Sjöberg ei nyt ala tässä niitä kerrostaloissa silloin tällöin esiintyviä rytmikkäitä pattereiden tai sängynpäätyjen kolinoita ihmettelemään, riittääpi noita kummia ääniä veneissäkin ja aivan tarpeeksi.
Ja aina ei tarvitse olla kyse seksompoorista, ei sinne päinkään.
Aikanaan Välimerellä Sjöberg kuunteli illan pimetessä ilta-ouzon jälkeen veneestä kuuluvaa kummallista naksutusta. Oltiin liikkeellä charter-veneellä ja ensimmäistä yötä jossakin niistä sadoista Kreikan saarista. Oli kuin veneen ulkopuolella tai rungon sisällä olisi pieniä tikkuja katkottu tasaiseen tahtiin.
Syytä ei keksinyt enempää Sjöberg kuin muijakaan, joka ei muuten jostain syystä ollut kiinnostunut seksompoorista, joten naksutusta jouti kuunnella korva tarkkana. Aamullahan tuo selvisi, kun kyseltiin enemmän matkanneilta ja maailmaa nähneiltä venekumppaneilta. Kyse ei kuulemma ole sen kummemmasta kuin meillekin perin tutusta merirokosta eli näkistä.
Näkkihän on pieni, simpukkamainen eläin, joka kiinnittyy veneen pohjaan ja alkaa kasvattaa kalkkikuorta ympärilleen. Naksutus kuului siitä, kun näkkilauma tyynessä ja pimeässä vedessä hyökkäsi veneen kimppuun ja yritti tarttua kiinni pohjaan, peräsimeen ja muihin vedenalaisiin osiin.
No, sehän ei yleensä onnistu, jos vain on pohjamaalaus kunnossa, mutta yritteliäiltä elukoilta nämä äänestä päätellen tuntuivat.
Ja olisihan niille tavallaan jonkin kodintapaisen suonut, kunhan olisivat etsineet sen muualta kuin Sjöbergin veneestä.
Niin paljoa ei tiedä Sjöbergkään, mitä näkeille sitten tapahtuu, kun ne ovat yrittäneet pureutua myrkkymaalattuun veneeseen. Mahtavatko raukat vajota kuolleina meren pohjamutiin, kun ovat saaneet myrkkyä kitusiinsa, tai minkä kautta sitten ravintoa imevätkään, vai ehtivätkö ne paeta ajoissa ennen pahan maalin vaikutusta?
On sitä muitakin kummallisia ääniä veneissä, eikä veneilijä niitä useinkaan kuuntele kovin mielellään, joskus ennemminkin pieni pelko takaraivoa jäytäen.
Eräänä kesänä Sjöberg oli liikkeellä lainaveneellä, eikä oikein tiennyt, paljonko menovettä paatin tankkiin mahtui. Paha aavistus iski siinä vaiheessa, kun oltiin vielä reilun 20 meripeninkulman päässä lähimmältä bensaasemalta ja mittari alkoi näyttää äkillisesti tyhjää.
Siinäpä ei sitten voinut kuin nostaa kaasua siihen asentoon, jossa saattoi kuvitella koneen käyvän mahdollisimman taloudellisesti ja sitten vain ruveta kuuntelemaan, milloin ensimmäiset bensan loppumista ennustavat yskäisyt koneesta kuuluvat. Ja vastoin kaikkia Murphyn ja muiden meedioiden ja taikureiden lakeja Sjöberg pääsi kuin pääsikin bensa-aseman laituriin. Tankkiin saatiin menemään piripintaan asti tankattuna kaikkiaan 141 litraa.
Kun Sjöberg sitten palautteli venettä, niin tuli kysytyksi, jotta paljonkohan sitä bensaa tuohon tankkiin oikein meneekään ja mitenköhän tiukalla se kyyti silloin vähän aiemmin oli?
Kun veneen omistaja ilmoitti, että tankki vetää täsmälleen 140 litraa ja tankkausputki ehkä litran verran lisää, niin siinä ei enää kehdannut ruveta tunnustamaan, miten hilkulla sitä oltiin.
Sillä kertaa ei siis kuulunut odotettua ääntä, mutta joskus on kuulunut sellaistakin, mitä ei ole odotettu. Yksi mieleenpainuvimmista on ollut ainakin Sjöbergillä sellainen kummallinen kurlutus, joka ilmeni vähän aikaa sen jälkeen kun Sjöberg matalaan rantaan tultaessa kytki pakin päälle.
Konehan oli tuolloin trimmattu jo melkoisen ylös, eikä potkuri tuntunut jarruttavan juuri lainkaan.
No, rantaan mentiin ja siitä sitten lähdettiin eväshetken jälkeen takaisin merelle. Muija lykkäsi veneen irti rannasta ja Sjöberg laski koneen ala-asentoon ja veti taas pakin päälle. Ja silloin tapahtui se, mitä vähiten odotti, eli ei kerrassaan mitään. Vaihde kytkeytyi, ja kaasua lisättäessä kierrokset nousivat, mutta vedessä ei tapahtunut muuta kuin kuplivien pakokaasujen pulputusta.
Niinhän siinä oli käynyt, että aiemmalla kerralla pakkia kytkettäessä oli potkuriakselin päästä irronnut mutteri ja potkuri tietysti lähti sen sileän tien. Sjöberg tiesi jo muitten kertomuksista, että tuollainen hyvään liikkeeseen saatu potkuri saattaa vapaasti pyöriessään liikkua vaikka kuinka pitkän matkan ja muuttaa lapojensa ansiosta suuntaakin vielä lähes mihin tahansa.
Siinäpä se oli sitten syy kurluttavalle äänellekin. Potkuri oli mennessään käynyt viimeisen kerran tervehtimässä raikasta ilmaa pinnassa ja mennyt sen jälkeen menojaan. Ei näkynyt yli viiden metrin syvyydessä enempää potkuria kuin pohjaakaan, joten ei kun vain varapotkuria esiin ja asennustöihin.
Vielä ikimuistettavampi ääni taitaa kuitenkin olla sellainen tiukka kirskaus, joka aikanaan kuului Sjöbergin kaksitahtimoottorista. Sen jälkeen kone sammui, mutta käynnistyi jälleen ihan mukavasti ja kävi hiljaisella käynnillä hyvin. Eli ei kun lisää kaasua koneeseen ja vauhti kasvoi, kunnes sama kirskaus kuului uudelleen ja kone sammui. Siinä vaiheessa tuli mieleen kysyä muijalta, että tulihan sitä öljyä laitettua sinne bensan sekaan vai ei?
Öljyn mittaaminen kun oli aina siihen asti ollut muijan hommana, kun se muutenkin osaa olla tarkkana noiden mittojen kanssa ja muistuttaa aina, miten pienestä se on kiinni, miten pienestä…
Senpä jälkeen ei muija ole mittaillut sen enempää öljyä kuin muutakaan polttoainetta Sjöbergin veneessä. Ainoa mikä on sallittu, on neljän sentin ankkuriryypyn mittaaminen kipparille. Sekin sujuu nykyään mukisematta, kunhan vain muistaa kysyä vähän öljystä. Ja tällaisista asioista mies muistuttaa mielellään, niin tekee ainakin
Pakina on julkaistu Kipparissa 3/2006
