Tiedättehän te, hyvät lukijani, paljon niitä kuuluisia, viimeisiä sanoja. Tarzanin viimeiset sanat olivat kuulemma, että ”kuka per.. on rasvannut tämän liaanin?” Saunan kiuasta tai juhannuskokkoa sytyttäneen miehen viimeiset sanat taas olivat kuulemma, että ”älkääpäs nyt, on näitä ennenkin bensalla sytytetty!” Venettään trailerilla kuskannut mies taas kuulemma tokaisi, että ”juu, juu, on se ennenkin siinä ilman jotain liinoja pysynyt…”
Lentäväksi lauseeksi etenkin veneilijöiden keskuudessa on kuitenkin hiljalleen noussut yhä enemmän suosiota saava ”tein itse, ja säästin”.
Lauseen voittokulku veneilijöiden keskuudessa on kuulemma lähtenyt siitä, kun veneenomistaja vastasi kaverinsa kysymykseen pohjanläpiviennin korjauksesta upoksissa olevan veneen ääressä.
Mutta onhan noita toimiviakin korjauksia tehty, itsekin, joskus.
Ennen niitä pitää kuitenkin kertoa eräästä veneilijästä, joka varmaankin teki huikean ennätyksen – ainakin omasta mielestään ja kertonee siitä ylpeänä omassa kaveripiirissään.
Viimeisiä jään rippeitä uhmaten kaveri ajoi veneensä laituripaikalleen hienosti 29. päivä maaliskuuta. Sinänsä ajankohta lienee ennätys näillä leveys- ja pituusasteilla, joten eihän siinä mitään. Harvoin on paatti laiturissa ja vedessä maaliskuun puolella.
Ja oikein hienolta näytti seuraavana päivänä, kun kaveri lähti veneellään liikkeelle. Vaan sille tielleen, tai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa väylälleen, jäi. Ei ole sen koomin näkynyt.
Vai oliko sittenkin kyse siitä, että sai mies samalla kertaa kaksi ennätystä: Vene vesille maaliskuun puolella ja kauden aikaisin veneenosto vielä ennen maaliskuun loppua?
No, eipä tuossa mitään, syynsä kai lienee jokaisella, eikä asia sinänsä Sjöbergille kuulu tippaakaan, mitä kukin veneensä kanssa tekee. Näin totesi asiaan ainakin Sjöbergin muija, joka hyvin useasti on oikeassa.
Ja jos jostain syystä ei olisikaan, ei siitä kannata hänelle sen enempää huomauttaa, sanoo Sjöberg useamman vuosikymmenen kokemuksella.
Mutta kaiken kaikkiaan harvinaisen aikaisin se on kevät tänä vuonna tullut. Eikä siihen ole Sjöbergillä ainakaan mitään huomauttamista.
Kun vielä mennyt talvikin oli oikein erinomaisesti Sjöbergin makuun, niin mikäs sen mukavampaa?
Sjöberg on aina ollut sitä mieltä, että jos joku lunta kaipaa, niin menkööt vain tuonne Salpausselän pohjoispuolelle. Toisaalta viime talvena ei olisi tainnut sekään riittää, kun lunta ei kuulemma ollut edes Kuopion korkeudella.
Mutta periaatteessa venemies ei kaipaa sen enempää lunta kuin jäätäkään. Joten myöhäisempi syksy ja aikaisempi kevät, niin aina vaan paranee – veneilykausi pitenee.
Ja niille lukijoille, jotka kaipaavat kovasti pilkille, niin annetaan nyt ilmainen neuvo, kun se pilkkiminen taisi tänä vuonna jäädä vähiin. Menkää rautakauppaan ja ostaa neliön verran styroxia. Siihen sitten poraatte keskelle sopivan kokoisen reiän, niin sitä sitten voi uitella veneen laidalla ja asettaa sopivalle hollille, josta niitä kukkoahvenia sitten sopii kiskoa ylös tuulettumaan kuin avannosta ikään. Ja yhtä komeasti se valkeana loistaa auringossa styrox siinä kuin keväthankikin.
No, piti kuitenkin kirjoitella niistä omista konsteista ja niiden toimivuudesta. On nimittäin niin, että kukaan ei ole niin kekseliäs kuin ihminen ja tässä tapauksessa veneilevä ihminen.
Jokainenhan vähänkään auton kanssa touhunnut veneilijähän tietää sen, että katkennut laturin tai vesipumpun hihna ei suinkaan lopeta matkantekoa lainkaan, jos vain matkassa sattuu olemaan yksikin naisihminen. Naisella on nimittäin todennäköisesti päällään sukkahousut. Ja jos ei ole päällään, niin sitten on ainakin käsilaukussa, joka Sjöbergin käsityksen mukaan sisältää kaikkea mahdollista, mitä nainen saattaa tarvita aina omakotitalon remontista naparetkeen.
Sukkahousuista saadaan kätevästi kestävä hihna konehuoneeseen ja ratkaisulla päästään ainakin hätäsatamaan tai muuhun satamaan, josta sitten on saatavissa vähän parempaa apua.
Eikä tässä vielä kaikki, sanoo kaikki asiat tunteva ostos-TV:kin. Sukkahousuilla saadaan kuulemma hätäapu likaiseen polttoaineeseenkin. Lasketaan vain bensat sukkahousujen läpi, niin siihenpä jäävät ainakin suuremmat roskat, jossain tapauksessa vesihelmetkin.
Varsinaisissa korjaushommissa sitten taitaa suurimmalla osalla tämän päivän veneilijöistä mennä sormi suuhun. Ei taida ihan jokaisessa veneessä olla matkassa hylsy- ja kiintoavainsatseja ja varatiivisteitä vaikkapa kansiremppaa varten? Hyvä kuitenkin jos on edes varasuodattimet, onhan se nimittäin paljon todennäköisempää, että suodatin tukkeutuu, kuin kannentiiviste palaa.
Vaan niin se oli aikanaan noiden itänaapureiden perämoottoreissa jo uutena matkassa männänrenkaat, kaasuttimen ja kannentiivisteet, varakäynnistysnaru ja paljon muuta. Siinä se olisi moottoriremppa sujunut kätevästi vaikka siellä suomalaisten syntysijoille, Volgan mutkassa.
Mutta kyllä ainakin vähän vanhemmilla suomalaisilla on vielä taju moottoritekniikasta tallella.
Sjöberg oli aikanaan käymässä rapakon eli ison veden takana ja siellä veneiltäessä tavattiin ulapalta sähkön puutteeseen hyytynyt paikallinen paatti. Siinä oli kuulemma tuulen mukana annettu veneen lilliä, oli kalasteltu, keitelty kahvit ja annettu jääkaapin ja tuulettimien hyristä.
Niinhän se oli akku tietysti kuivunut hiljalleen, eikä virta-avaimen kääntäminen tuottanut edes kunnolla kuultavaa pihausta.
Sjöbergin porukasta yksi suomalainen hyppäsi veneeseen ja nosti 200-heppaisen kaksitahtimoottorin kopan pois ja pyysi pätkän fendariköyttä.
Suuri oli amerikkalaisveneilijöiden hämmennys, kun suomalainen pyöräytti köyden moottorin vauhtipyörän ympäri ja kiskaisi kerran. Siitä lähti moottori tulille kertalaakista ja kaikkien matka jatkui.
Ja ei kun venettä vesille laskemaan.
Niin lähtee ainakin
Pakina on julkaistu Kipparissa 5/2014.
