Jaahah, pojjaat, niin se vaan kesäkin sitten oli ja meni. Tänä vuonna tuo näytti kestävän arviolta noin puolitoista päivää, riippuen vähän siitä, missä päin armasta suomenniemeä sattui niillä ajankohdin olemaan. Tätä kirjuutellessa lykkää takatalvi päälle oikein tosissaan. Sjöbergin mielimeteorologi, se aamutelevision Liisa uhkaili pyryillä ja räntäsateilla ihan vakavasti.
Tottahan se tiedetään jo ilman sääennustajiakin, että vappuna sataa lunta tai räntää. Juhannus puolestaan eroaa vapusta siinä, että rännän ja lumen sijaan sataakin räntää tai vettä.
Muutoinhan noilla jaloilla juhlilla ei kovinkaan suurta eroa ole. Juomatkin ja juomatavat ovat täysin samanlaiset, eikä menukaan paljon poikkea, se on Kossua, kaljaa ja makkaraa. Järjestystä voi tietysti vaihdella maun tai juhlan mukaan.
Jos nyt kuitenkin haluaa vähän vaihtelua ruokalistaan, niin Sjöberg antaa vanhan vinkin. Kotoisin tämä resepti on jostain itäisestä tai pohjoisesta Suomesta. Ruokalajin nimi on Perisuomalainen kuikkakeitto, joka sopii ainakin juhannukseen ja Järvi- Suomeen, jossa kuikat kailottavat kesäöinä yleensä aivan riesaksi asti.
Ruuan valmistus alkaa siitä, että ammutaan yksi kuikka. Kuikka perataan ja höyhennetään huolella. Kuikkaa keitetään ensin vedessä kaksi tuntia. Sitten vesi kaadetaan pois ja keitetään kuikkaa maidossa kaksi tuntia. Sen jälkeen kaadetaan maito pois ja kiehautetaan kuikkaa vartin verran Koskenkorvan viinassa.
Sitten heitetään kuikka pois, jäähdytetään liemi sopivan viileäksi ja nautitaan se esimerkiksi makkaran kera.
Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttähän tuo tuollaisen ruokalajin valmistaminen toki vaatii, mutta ruuan siinä kypsyessä voi pikkuhiljaa rakennella napandereja toisesta kossupullosta, toinenhan on varattu ruokanautintoon.
Sen jälkeen voi sitten hiljalleen siirtyä kokkotulille, joille voi suomalaiskansallisesti nuukahtaa. Sateessa.
Jos taas sattuisi niin, että jostain käsittämättömästä syystä ei Jussina sataisikaan enempää vettä kuin räntääkään, on sitten niin kuivaa, että kokkotulia ei sakon, palokunnan, putkan tai vankeuden uhalla tai muijan mahtikäskyllä saa polttaa yhtikäs ollenkaan eli lainkaan.
Mutta oli sitten vappu tai juhannus, niin seuraavana päivänä kolme asiaa on varmaa. Ensinnäkin muija on kiukkuinen edellisestä illasta, mutta siinähän ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, koska kiukkuisiahan nuo naisenpuolet meille miehille yleensäkin ovat.
Toisekseen pääkopan sisällä jyskyttää kullakin taipumustensa mukaisesti ja nautitun kuikkakeiton määrään verrattavalla voimakkuudella.
Kolmanneksi on melkoisen taattua, että massu eli pakki se heittäytyy leikkisäksi, oli siinä keitossa kuikkaa tahi ei.
Silloin ainakin Sjöbergillä on useimmiten kiire kyykkyasentoon, veneessä yhtä hyvin kuin maissa. Veneessä vanhaa sananlaskua soveltaen yleensä ongelma on suurin silloin kun hätäkin on suurin. Vaan eipä hätiä enää, kun virkamiehet ovat nyt suuressa viisaudessaan kehittäneet asiaan ratkaisun. Sen mukaanhan kaikissa asuttavissa veneissä pitää olla mahdollisuus käymäläjätteen varastointiin ja tyhjennykseen maihin.
Enää ei kelpaa edesmenneen Sjöbergin kaverin taktiikka. Hän osti uuden veneen ja kaikki kyselivät, miksei siinä ole kunnollista vessaa tai vessaa yleensä ollenkaan.
Kaveri näytti hämmästyneeltä ja ihmetteli, jotta miksi veneessä pitäisi muka vessa olla. Sen asianhan ajaa kaikkein parhaiten uimataso ja sinne sopivasti viritetyt kaksi kahvaa. Hidastaa vaan veneen vauhtia pois liu´usta, asettuu sopivasti uimatasolle ja ottaa tukevan otteen kahvoista. Siinä ne hoituvat kaikki tarpeet oikein mukavasti, ja jos sattuu asiallinen aallokkokin, niin paperiakaan ei tarvita vesistöjä pilaamaan. Aallot huuhtelevat, ja niin on puhdasta kuin vauvan peppu.
Ja näinhän se asia aika pitkälti on.
Nykyisin kuitenkin on se vessa oltava, kuivakäymälä, kemiallinen huusi tai pelkkä ämpäri. Kaksi ensin mainittua on toki noin tuoksuesteettisesti mukavampia säilytettäviä, mutta asiansa se ajaa kannellinen ämpärikin.
Naurettavin lienee tuo kemiallinen veski, vaikka niitä nykyisin jokaiseen pieneen kajuuttapaattiin valmiiksi ängetäänkin. Tosiasiahan on, ettei ainakaan raavas mies ala ahtaassa kajuutassa ähertämään sellaisen pöntön kanssa.
Ensin laite pitää kaivaa esiin jostain kolostaan, sitten etsiä sille paikka johon vatsan kera mahtuu istumaan ja sitten ähkiä pienen kolon päällä muiden veneessä olijoiden nukkuessa tai seuratessa toimitusta enempi vähempi unisena tai kiinnostuneena.
Tuli Sjöbergkin kokeilleeksi kyseistä keksintöä ja niin vain sai mennä pesulle sen jälkeen. Jos nimittäin sattuu tulemaan vähänkään suurempi tuotos niin istuessa perhekalleudet killuvat siinä mukavasti tavaraa hipoen.
Ja mitä sille tavaralle lopulta tehdään? Hajua mukamas lievittämässä on kemikaali, mutta yhdistettynä luonnollisiin tuoksuihin siitä vasta syntyy hajujen kakofonia. Etenkin kun koko keitos muutaman tunnin muhii ja loiskii parinkymmenen solmun vauhdissa aallokossa.
Niinhän se on, että siinä vaiheessa satsi lentää mereen luonnollisine ja kemiallisine aineine kaikkineen. Maissa olevista tyhjennysasemista on edes muijan turha muistuttaa. Se hiljenee, kun sanoo, että seuraavalle tyhjennysasemalle on parin päivän ajo, ja siihen mennessä vene haisee pahemmalle kuin Viipurin aseman vessa 80-luvulla.
Ja se se vasta pahalle haisi, sanoo oman tiedon perusteella
