Tilaa
Jutut

Sjöberg: Virkaintoa

Kippari -lehti uusii suosittuja Sjöbergin pakinoita menneiltä vuosilta nettisivuillaan.

29.11.2019

TekstiSjöberg

KuvatKipparin arkisto

Päivät sen kuin lyhenevät ja lyhenevät. Kohta on näillä etelänkin leveysasteilla valoisaa aikaa kuutisen tuntia. Synkkää siis on, mutta muistakaapas, että juhannukseen on enää kuutisen kuukautta. Ei siis hädänpäivää, ainakaan Sjöbergillä.

Olipas taas pitkästä aikaa hauskaa, kun te armaat lukijani muistitte oikein palautteella viimekertaisen tarinoinnin jälkeen. Ei niin, ettäkö kehuja olisi tullut, ei. Kyllä ne enemmänkin olivat negatiivissävyisiä ja Sjöbergiä nimitettiin oikein  nimityksellä, joka totta ollessaan saisi häkin kalterit kolahtamaan.

Mutta ei, ei Sjöberg sellaista tunnusta. Tosin pikkaisen pisti naurattamaan, kun muutaman päivän tämän aviisin ilmestymisen jälkeen oli oikein sanomalehdessä uutinen siitä, miten eräänkin vähemmistökansallisuuteen kuuluvan rodun  edustajan siskon hame tuomittiin valtiolle menetetyksi.

Oli nimittäin tuon hameen kätköihin saatu ujutettua 14 gallonaa parasta moottoriöljyä, mutta sitten olikin liikkuminen jo niin vaikeaa, että kanisterit kolisivat pitkin lattioita. Samaisen hameen soveltuvuudesta veneilyyn Sjöbergkin puhui, vaikka toki hyvä moottoriöljy kelpaisi Sjöbergillekin – ainakin jos sen saisi tuolla samalla hankintahinnalla, mitä tässä yritettiin.

Yksi palautteista koski näitä koppa- tai suikkalakkisia virkamiehiä, jotka kuulemma ovat myös veneilijän parhaita ystäviä. Yksi sellainenhan yritti aikanaan kyykyttää Sjöbergiäkin, mutta eivät ole tavat muuttuneet vuosien kuluessakaan.

Kotkassa viime kesänä pyrki nuori konstaapeli innokkaasti sakottamaan poliisimiehen mukaan liian suurta nopeutta ajanutta venettä, vaikka vene ajoi väylällä aivan samaan tapaan kuin aina ennenkin.

Niin, niin, on sitä ennen saanut ajaa, mutta rajoituskyltti laitettiin sinne 300 metrin päähän väylästä saaren rantaan juuri edellisenä päivänä. Television ostoskanavaa mukaellen voisi todeta, että ei siinä vielä kaikki.

Nopeusrajoitus oli väliaikainen ja asetettu vain Kotkan Meripäivien ajaksi.

Jotenkin siinä viranomaisten logiikka tuntuu menneen sekaisin. Meripäivien aikaan Kotkassa liikkuu paljon veneitä ja niiden tähystämisessä ja huomioimisessa on aivan riittävästi puuhaa, että vielä kaiken muun tohinan keskellä pitäisi ruveta  tiirailemaan rantoja, josko sinne olisi ilmestynyt jokin uusi kyltti!

Sillä kertaa kuitenkin viranomaisveneessä sattui olemaan vähän terveemmällä maalaisjärjellä varustettu virkamies virkaintoisen lisäksi. Sakko jäi siis sillä kertaa kirjoittamatta, mikä lienee vain oikeus ja kohtuus – ainakin tässä tapauksessa.

Tarinoita virkaintoisista virkamiehistä tietysti riittää varmaankin niin pitkältä ajalta, kun virkamiehiä vain on ollut olemassa.

Pahimpina ilmeisestikin pidettiin aikanaan itäisen Saksan eli DDR:n virkamiehiä, jotka toteuttivat autoritäärisen järjestelmän sääntöjä saksalaisella pikkutarkkuudella ja innolla. Joskus vieraili Sjöbergkin tuossa paratiisissa, jota piti suojella  oikein muurin kanssa. Ikimuistoisia olivat ne hetket, kun Checkpoint Charliella autosta revittiin kaikki jolloin konstilla irti lähtevä tavara penkkeineen kaikkineen suoraan sateeseen.

Silloin sitä kiitti, ettei ollut liikkeellä veneellä, koska siitä tarkastuksesta ei taatusti loppua olisi tullut ikinä.

Veneellä sitä oltiin kuitenkin liikkeellä aikanaan Turkissa, kun paikalliset viranomaiset olivat ottaneet Englannin lipun alla liikkuvan jahdin erikoistarkastuksen kohteeksi. Siinä ei paljon naurattanut kun kuorma-autollinen sotilaita pyyhkäisi satamaan huvivenelaiturin viereen ja liikkuminen laiturilla estettiin tyystin.

Ei tullut Sjöbergillekään mieleen mennä sanomaan tummanpuhuville, asennossa ja rynnäkkökivääri tanassa seisoville sotilaille, jotta nyt kyllä janottaa sen verran, että pitäisi päästä rantabaariin kylmälle pilsnerille!

Parisen tuntia venettä ratsattiin parinkymmenen sotilaan, poliisin ja kahden koiran kanssa. Siitä sitten vetäytyivät pois hyvin sotilaallisessa järjestyksessä ja veneilijät pääsivät taas omiin askareisiinsa (lue pilsnerille).

Ja kyllä Sjöberg toisaalta on sitä mieltä, että on ollut lottovoitto syntyä Suomeen. Ei meillä sentään ole veneilijöitä pahemmin pyssyjen kanssa uhattu.

Lähellä toki kerran oli, kun tultiin kaverin kanssa pimeän jo laskeuduttua eräänä syksynä verkoilta. Laituriin ajoi samaan aikaan poliisin virka-auto ja sieltä ampui ulos kaksi poliisilta vaikuttavaa miestä, jotka eivät tosin itseään esitelleet.

Kovasti alkoivat vaatia tunnustusta ja käskivät luovuttamaan tavarat heille. Eivät vaan kertoneet, mistä tavaroista oli kyse, vaan tiukkasivat ja vaahtosivat heidän kyllä nähneen, mitä olimme merellä puuhanneet ja merestä poimineet.

Ei ole asia selvinnyt vielä tähänkään päivään mennessä, mitä miehet etsivät ja miksi, kun nimittäin löysivät veneestä vain mätien turskien sekoittamat verkot, jotka olivat siinä samalla puolillaan kilkkejä.

Hieman huonommin vielä tuntuvat olevan asiat tuolla läntisessä naapurimaassa. Tuostä töllöttimeksikin kutsutusta näköradiosta on jo jonkin aikaa tullut paikallisten merivartijoiden toimintaa esittelevä sarja. Parin jakson perusteella voi kyllä todeta, että niillä pojilla sitä huumorintajua ei tunnu olevan sitten alkuunkaan.

Ensimmäisenä työnnetään pilliä suuhun ja tärkein tehtävä on saattaa vähän viinaksille haiskahtava kuski verikokeeseen.

Viime jaksossa oltiin eniten huolissaan vuotavassa veneessä kyydissä olleesta naisesta, joka heidän mielestään oli shokissa. Siihen sitten tuhrattiin aikaa ja vaivaa, kun mietittiin, millainen kriisiryhmä pitäisi kutsua hätiin, vaikka eniten nainen oli huolissaan yhä syvemmälle painuvasta veneestä, mikä ei arvon merivartijoita kiinnostanut tippaakaan.

Kun olisivat pumpanneet veneen pinnalle ja hinanneet lähimpään satamaan, niin jo olisi shokkikin lieventynyt ja kriisiryhmä olisi voinut hoidella vaikka yli-inokkaita merivartijoita.

Joten kyllä meillä muutaman poliisiveneen silloin tällöin sulattaa ja pilliinkin puhaltaa, kun tietää että muuten saamme elellä suomalaisilla vesillä kuin herran kukkarossa ihan ominemme ilman sen kummempaa ruotsalaistyyppistä holhousta.

Nimittäin ei sitä kaipaa ainakaan

Pakina on julkaistu Kipparissa 12/2009

 

 

 

 

Lue myös nämä

X