Senhän nyt jokainen tietää, että kateus vie ne kuuluisat kalatkin vedestä. Sitä vain ei Sjöberg tiedä, jotta mihin tuo väittämä oikein perustuu. Tottahan se tietysti on, että mikään ei ole sen kateellisempi kuin kalamies, taksikuskia tietysti lukuunottamatta.
Taksikuskia kateellisempaa porukkaa tai ammattikuntaa nimittäin ei hevillä tästä maasta löydy. Jaa, että mistäkö Sjöberg sen voi tietää? No, vakaumuksen suurta rintaääntä se on ja kokemukseen perustuvaa. Asui nimittäin aikanaan naapurissa paikallinen taksisuhari ja kyllä siinä muutamana saunailtana sai kuulla, miten tarkkana sitä toisten saamista kyydeistä ollaan.
Saattaapa tuo tilanne olla nykyisin tietysti toinen, niin kuin näkyy olevan koko ammattikuntakin. Ennen vanhaan oli chafööreillä oikein virkapuvut, vaaleansiniset paidat, kravatti ja joskus vielä koppalakkikin.
Toisin on kuitenkin nyt. Nyt saattaa ratin takana istua fi nninaamainen pojannulikka, jolla on hartioille ulottuva tukka ja päässä vielä musta villamyssy korville asti vedettynä. Komeuden kruunaavat tussilla värjätyt käsivarret ja lökäpöksyt.
No, saa kai sitä nykyisin kukanenkin pukeutua millä tavoin haluaa – jopa taksikuski. Niinhän ne tekevät asiakkaatkin, joskin sattui sitä naapurin miehelle joskus niinkin, ettei pukeutumista ollut havaittavissa lainkaan eli ollenkaan. Oli kuulemma tullut kyytiläiselle vähän kiire asunnon isännän saapuessa yllättäen reissultaan kotiin.
Samainen kuski muuten kertoi pitävänsä aina mukanaan niitä niin sanottuja varmuusvälineitä. Olipa vain kuskin kertoman mukaan mukava antaa ikävälle asiakkaalle varmuusväline vaihtorahojen kera ikään kuin kaupanpäällisiksi.
Jaa, että miksikö? Samaa ihmettelivät kuulemma asiakkaatkin, jolloin kuski pääsi sanomaan, että se on vain sen takia, ettei noin v-mainen suku lisääntyisi!
Mutta eipä tässä pitänyt taksikuskeista puhua, hehän nyt kuuluvat enemmänkin tuonne maantieliikenteen puolelle ja merten miesten asioistahan tässä piti kirjailla. Se kateus nimittäin näkyy melko lailla selvästi tuolla vesilläkin. Siellä se ei kuitenkaan välttämättä vie kaloja vesistä, ellei nyt sitten laske kunnolla pilssi- tai septitankkejaan tyhjiksi juuri kalojen kutupaikkojen päälle.
On nimittäin ihan omakohtaisia kokemuksia siitä, etteivät ne kalat pelkän kateuden voimalla vedestä mihinkään häviä. Sjöbergilläkin on eräs hyvä ystävä, joka aina väittää kalastelevansa vain huvikseen, eikä saaliilla ole minkäänlaista väliä. Etenkään hauesta hän ei oman väittämänsä mukaan perusta sen hölkäsen pölähtämää.
Kuitenkin vain on innokkaana kyselemässä, jotta minkälaisella vieheellä ja minkävärisellä Sjöberg sen yli viisikiloisen sai ja mistä paikasta. Ja sitten ei kun kokeilemaan. Mutta niin se vain yleensä käy, että ilman kaloja hän jää silläkin kertaa. Joten ikään kuin aikanaan koulun geometrian tunnilla mieleen kolme kirjainta. MOT.
Mutta ainakin viime aikojen uutisonnin valossa kateus tuntuu vievän vesillä ainakin iltapäivälehtien sivuille. Ei nimittäin tarvitse olla kovinkaan kummoinen lasikuitupaatti, kun kivilleajostajo kirjoitellaan komein otsikoin.
Jos ei otsikossa vielä nimitellä ökyjahdeiksi niin ainakin loistoveneiksi tai muskeliveneiksi, kuten erästäkin Busteria nelikymppisellä koneella varustettuna nimitettiin. Siinä tietysti moni yllättyy kovasti, kun saa lehdestä lukea, jotta hänen veneensä onkin karilleajon seurauksena muuttunut nopeakulkuiseksi luksusveneeksi, vaikka ihan tavallisella, ja vielä hitaamman puoleisella on luullut ajelevansa.
Mutta niin se vaan tuntuu olevan, että mitä hienompi vene, sitä suuremmat otsikot!
Vähän samasta aiheesta sitä tuli kirjoiteltua jo viime numerossakin, kun oli puhetta Teemu Selänteen veneen karilleajosta. Mutta jatketaan nyt sen verran, että toinen iltapäivälehti kirjoitti Teemun uudesta veneestä oikein juorutoimittajan voimin.
Mielenkiintoistahan se tietysti oli lukea asiasta, kun pieleen ei mennyt muuta kuin veneen merkki, pituus, moottorit ja vanhan veneen myyntihinta. Taisi siinä sentään olla omistajan nimi oikein kirjoitettuna!
Ja kateushan se taatusti on näiden kaikkien juttujen pontimena. Mitäpä sitä muuten lehtien palstoilla toisten ihmisten tekemisiä laitettaisi. Ellei nyt sitten satu olemaan pääministeri, jonka henkilökohtaisia asioita seurataan oikein urakalla.
Sitä ei nimittäin ainakaan Sjöberg jaksa ymmärtää, miten ne yhden miehen naisasiat jaksavat muita kiinnostaa. Etenkin kun lehdissä kovasti hehkutettiin pääministerin halausta, joka kovasti muistutti vain kuiskausta.
Jos se kuva esitti halausta ja todisti jotain jostain suhteesta, niin mitähän se oli aikanaan se suitten muiskauttelu, kun itäisen naapurin mahtimiehet meikäläisiä päämiehiä tapasivat?!?
Mutta annetaanpa nyt poliitikkojen hoitaa rauhassa omat asiansa, olivat ne sitten mitä tahansa.
Noita länsirannikon miehiä Sjöberg on aina jollain tavalla arvostanut, vaikka aina se sikäläinen kansanluonne ole ihan samaan suuntaan omien ajatusten kanssa osunutkaan. Paatteja ovat osanneet tehdä aina ja niillä ovat hienosti vesillä pärjänneet.
Kuuluisan kuunari Koiviston parissa puuhastelleita porukoita on ollut sitten vielä vaikeampi ymmärtää. Hankkivat komean ja vanhan paatin itselleen, perustivat mitä ihmeellisintä yhdistystä, keräsivät rahaa ja upottivat niin rahat kuin tuhannet ja taas tuhannet työtunnit mokomaan, lahoon hylkyyn.
Kaikkein kaistapäisin idea taisi olla koko paatin valaminen betoniin, niin kuin betonista olisi koskaan saatu aikaan kunnollisia veneitä.
Mutta niin vain pojat Porissa ahersivat ja taas saivat sekä rahaa että aikaa kulumaan. Sitten jo luultiin, että aika on kuunarin tarun päättänyt, kun kaupunki uhkasi laittaa palasiksi koko onnettoman rakennelman ja siirtää sen sinne, mihin se olisi kuulunut jo alunperinkin, kaatopaikalle, ongelmajätteeksi nimittäin.
Vaan niin vain keksivät Porin pojat tälle kauhistukselle hyötykäyttöä. Upottivat kuulemma koko hökötyksen mereen ja laittoivat mukaan valonheittimiä ja muuta tavaraa. Siitä saavat sukeltajankipinän saaneet harrastelijat oivan, valaistun hylyn kohteekseen.
Samalla saa laivavanhus vihdoinkin arvoisensa hautapaikan kaatopaikan sijaan ja ihan luvan kanssa. Lisäksi vielä jotkut maksavat päästäkseen sitä katsomaan. Tuosta ideasta voisi joku jo aiheestakin olla vähän kateellinen!
Niin saattaisi olla jopa
Pakina on julkaistu Kipparissa 7/2007
