Sjöbergin laaja ystäväpiiri on kyllä sangen kokenutta veneilijäporukkaa, mutta aivan samaa ei voi sanoa heidän ystävistään. Ja tiedättehän te, hyvät lukijat, miten siinä sitten käy.
Kun kaverit eivät viitsi vastata umpitollolle kavereilleen, niin he ohjaavat kysyjät tietysti Sjöbergin pakeille.
Kun kysymyksiä kuitenkin aina vuoden mittaa kertyy, niin tällä kertaa Sjöberg antaa taas sanaisen arkkunsa avautua kaikkien vähemmän tietävien iloksi. Kun näitä kysymyksiä on tälläkin palstalla aina joskus tullut julkaistuksi vastauksien kera, niin samalla Sjöberg päätti antaa tälle kysymyspalstalle kunnon nimenkin. Tosin se tuli nyt oikeastaan muijalta, kun Sjöberg sattui aisasta mainitsemaan ääneen koti-illan ratoksi.
Muijahan sanoi, että palstan nimihän on tietysti ”Kysykää mitä haluatte, me vastaamme mitä sattuu, milloin sattuu ja ketä sattuu”. Joten näillä mennään ja sitten asiaan niin kuin maamiehen tietolaarissa ääniratiossa aikanaan.
Siellähän tarinan mukaan aikanaan nimimerkki ”Paalutinko turhaan” kysyi klassisen kysymyksen, jotta saako naapurin tontille rakentaa? Valitettavasti tarina ei kerro, mitä asiantunteva raati kyselijälle vastasi.
Nimimerkki ”Heikot trimmit” kyseli Sjöbergiltä ihan taannoin, että mikä ihme siinä on, että nuo trimmitasot ja niiden sylinterit letkuineen eivät taho kestää kuin juuri ja juuri avovesikauden kerrallaan? Talven tullessa ne menevät aina rikki ja keväällä on ostettava uudet.
No, tämä kysymys on onneksi siitä helpommasta päästä. Se on nimittäin silleen, että jos paattiansa pitää hiukan pidempään vedessä eli aina jäiden tuloon saakka, niin se kannattaa laittaa laituriin keula merelle päin, ei keula laituriin päin. Jos tasaperäisellä veneellä perruuttaa tuollaisen muutaman sentin vahvuisen jään läpi niin komeasti ne leikkaantuvat niin trimmien sylinterit kuin letkutkin, jos ei nyt ihan irtipoikki, niin p–kaksi ne menevät kuitenkin.
Talveen se liittyi yhdenkin ”Perämoottorimiehen” ongelma. Oli jättänyt veneensä laituriin ja viisaana miehenä nostanut perämoottorin perän ylös vedestä, ettei vaan jäädy kiinni pakkasyön yllättäessä.
Sitten vain kuului kummallista rutinaa vaihteistosta ja jälkeen jäi kummallisen korean värinen öljyvana, kun vene ajettiin laiturista kärryn päälle ja talvisäilytykseen.
Tässä sitä sai Sjöbergkin miettiä jonniin aikaa, ennen kuin tilanne selkiytyi. On nimittäin kerrottava perämoottorimiehelle, jotta saattaapi olla vaikeaa saada vakuutusyhtiöltä tuon jälkeen uutta perää siihen perämoottoriin, ellei joku ystävällinen sielu varasta sitä talvisäilytyksen aikana.
Siinä nimittäin käypi niin, että kun moottorin peräosassa torpedo on ylhäällä, siihen sataa vettä, joka pakkasen tullessa laajenee ja halkaisee koko torpedon. On nimittäin sen verran vahvaa tavaraa tuo jäätyvä vesi, että sen voimaa ei ihan tavallinen moottorialumiini kestä alkuunkaan.
Siellä se sitten lilluskeli peräöljy vanavedessä eikä se vesi vanhasta väittämästä huolimatta kovin kummoinen voiteluaine ole. Joten nyt sitten vaan moottori jätetään sopivan houkuttelevasti veneen perään, että se taatusti sattuu sopivan voron silmään.
Talvella kannattaa lapioida polku lähitieltä moottorin luokse, että varkailla on helppo homma edessään.
Siitä sitten voi yhtyä siihen Balttian maiden venematkailumainokseen jossa veneilijöitä houkutellaan sloganilla: Veneilijä, tule sinäkin Balttiaan, moottorisi on jo täällä!
Vaan on se todettava, että kiittämättömyys on maailman palkka, veneilijöidenkin keskuudessa. Vaikka Sjöberg on yrittänyt monia auttaa viisailla neuvoillaan, ei se apu kaikille kelpaa, ei sitten millään, ei. Haukutkin vielä saa joskus palkakseen, niin kuin tuossa loppukesästä.
Sjöbergin matkapuhelimeen mätkähti viesti eräältäkin tutulta ja se meni jotenkin näin: Annapas nyt Sjöberg neuvo, mitä tulee tehdä, jos vene syttyy palamaan liedestä ja sytyttää valopetrolisäiliön, joka halkeaa ja palava valopetroli valuu pilssiin ja uhkaa sytyttää bensatankin ja koko veneen.
Sammutin on tietysti ensimmäinen apu, mutta eihän tuollainen kahden kilon sammutin riitä kuin yhteen vähän reippaampaan tuhahdukseen ja siihen hyytyy sammutin, vaan ei palo!
Sjöberg sitä sitten alkoi miettiä ja mieleen tulivat palopeitteet, toinen sammutin, vuodevaatteet tulen tukahduttajana, jos sellaisia sattuu veneessä olemaan. Keiteltiin siinä sitten muijan kanssa kahvit ja taisi Sjöberg ottaa yhden neuvoa-antavankin siinä kahvin kera, ennen kuin alkoi vastausta rustaamaan.
Ja hyvä vastaus siitä tulikin, vaikka Sjöberg sen itse sanookin. Ideoita oli palon varalle vaikka kuinka paljon ja siitä sitä sitten lähettelemään kaverin puhelimeen.
Mutta ei ehtinyt varmaan kulua minuuttiakaan, kun tuli kaverilta kaunis kiitos: ”Kiitti vaan niin v-tusti, noista neuvoista. Hyppäsin mereen jo yli tunti sitten ja vene roihusi vartin verran ennen uppoamistaan, s-tana.”
Sen siitä sitten saa, kun yrittää kaveria auttaa!
Ja vasta vähän aikaa sitten yksikin kaveri purkautui ongelmansa kanssa Sjöbergille.
Oli mies ostanut uuden talvipeitteen veneeseensä. Oli sellainen hienolta vaikuttava tallikatos, jossa runkona on neliskanttista rautaputkea ja sen päälle pingotetaan ohuehko pressukangas. Ongelmana vain oli, millä katoksen kiinnittäisi asvaltti kenttään, etteivät talven tuiskut ja tuiverrukset veisi koko komeutta mennessään.
Monenlaisia vaihtoehtoja oli mies mielessään pohtinut ja parhaalta hänestä vaikutti sikaflex. Sehän se liimaa lähes kaiken ja yleensä hyvin. Että siihen asvalttiin vain pursottaisi hyvän kokoisen sikanapin ja siihen rautaputki päälle, niin eiköhän vain pysyisi.
Tämän idean kuultuaan Sjöbergkään ei enää osannut sanoa mitään muuta kuin, että odota nyt sitten talvea, ennen kuin ryhdyt hommiin. Samalla kun pursotat sikaa, niin onhan se hyvä, että on pakkasta. Samalla putket ikään kuin jäätyvät asvalttiin kiinni.
Ja sitten ei muuta kuin onnea niin sikamiehelle kuin muillekin telakoitsijoille toivottaa
