Jutut

Sjöbergin pakina: Menneen ajan tuoksuja

Kippari-lehti uusii suosittuja Sjöbergin pakinoita menneiltä vuosilta nettisivuillaan.

23.08.2019

TekstiSjöberg

KuvatJuha Virtanen/Otavamedia

Jaahas, ystävät hyvät, se on sitten enää vähän yli kahdeksan kuukautta juhannukseen, mistä taas seuraa se, että seuraavaan veneiden vesillelaskuun on suurin piirtein seitsemän kuukautta. Paljon riippuupi taas siitä, mistä se ja missä kukakin roikkuu.

Vaan ettepä usko, hyvät ystävät, miten nostalgiseksi sitä saattaa vielä ihminen heittäytyä ja ihan vain pienestä nuuhkaisusta. Tosin niinhän nuo Sjöbergiä viisaammat väittävät, että ihmisen muisteista hajumuisti on paras. Jos ei sitä uskonut Sjöberg aiemmin, niin nyt ainakin uskoo.

Tuli nimittäin ruvettua tuon autotallin siivoukseen, ei tietenkään vapaaehtoisesti, vaan muijan suosiollisella kehotuksella. Oli nimittäin laittanut Sjöbergin viikinki-konjakin jemmaan ja totesi, että seuraavan kerran korkki siinä putelissa narahtaa vasta, kun tallin hyllyt ovat ojennuksessa ja vanhat purkit ja purnukat menossa ongelmajätelaitokselle.

Ei siinä auttanut selitellä, että eiväthän nuo nyt niin vanhoja vielä ole, mutta kun tuli avattua siinä parikin maalipurkkia, eikä kovaksi kuivunutta tavaraa saanut purkista ulos edes taltalla, niin pitihän siinä ottaa järki käteen säästäväisenkin miehen.

Pahaa se tietysti teki, kun joihinkin purkkeihin oli vielä jäänyt hintalappukin kylkeen. Eivät ole halpoja nuo venemaalit ja kemikaalit nytkään, mutta eivät ne olleet ennenkään, monta kymppiä ne maksoivat jo vuosia sitten, tosin summan perässä oli kirjaimet mk. Oikein piti ruveta miettimään, noiden kirjaimien merkitystä ja kovasti muistelemalla ne tulivat mieleen markat.

Siitä sitten tuli mieleen tämä nykyinen kinastelu 20 euron palkankorotuksesta. Oli nimittäin niin, että Sjöbergin ensimmäisen työpaikan tuntipalkka oli yhden markan verran. Kun se muutetaan nykyrahaksi, niin 20 euroa olisi 120 markkaa ja Sjöberg olisi joutunut sen rahan eteen tekemään kahdeksan tunnin työpäiviä kolme viikkoa! Niin ne muuttuvat ajat, sanoo Sjöberg.

Siinä sitä kuitenkin purkkeja tuli aseteltua laatikkoon poisvientiä varten, mutta useampaakin purkkia tuli nuuhkaistua – ja vot – hämmentävän tuttuja olivat tuoksut.

Eniten tunteita herätti enemmän pulloa kuin purkkia muistuttava törpäkkö. Ja, hah, väärinpä arvasitte! Ei ollut kossua, ei.

Purkista tulevan hajun Sjöberg tunnistaa varmaan vielä niin kauan kuin henki vain kulkee, niin kummallista se kuin onkin. Oli nimittäin tuoksu menneiltä ajoilta, tavaraa ei tiettävästi edes valmisteta kuin erikoiskäyttöön, jos siihenkään. Ja kossuahan kyllä tehdään hamaan tulevaisuuteen!

Joko arvaatte? No, moottoripetroliahan se tietenkin oli. Sitä samaa, jota persaukisten polttoaineeksikin nimitettiin. Samaa, jolla aikanaan kulkivat kaikki paatit meriläisistä perämoottoreihin. Ja jottei tuoksu olisi koskaan hävinnyt nokasta, niin maanteillä samanlaisia, samanlaiselta haisevia pöllähdyksiä päästelivät aikanaan petrolilla käyvät Saabit ja Talbotit.

Siitä sitä muija yllätti Sjöbergin istuskelemasta autotallin penkiltä ja kyseli, että mikä se on mieheen mennyt, kun perjantai-iltana ei konjakkiputeli kaivele mielessä sen vertaa, että saisi hommat tehtyä ja pääsisi saunaan, saunakahville ja laatuluokan plöröille?

Piti siinä sitten muijalle oikein avautua, että ei naisihminen voi uskoa miten vanhan venemiehen silmäkulmassa oikein alkaa kiiltää, kun vanhan petrolin tuoksun nenässään tuntee.

Ei sitä nimittäin voi olla muistamatta, kun nuorna miesnä vanhaa Evinrudea yritettiin saada käymään petrolilla ja rakenneltiin kaikenlaisia kaksitiehanoja, kaksia tankkeja ja ties mitä. Karvain muisto niiltä ajoilta taisi olla se, kun kaasuttimesta piti yrittää imaista petrolia ulos, jotta tilalle saisi oikeaa bensaa ja koneen käsikäynnistyksellä hyppäämään tulille.

Niinhän siinä kävi, että huikat tulivat suuhun ja ei auttanut hammaspesu sen enempää kuin Samariinikaan. Kolme päivää se taisi röyhtäyttää ja jokaisella röyhtäyksellä tuli niin paha petrolin maku suuhun, että salatupakkiakaan ei tullut edes mieleen sytyttää.

Vaan kun oli se palkka markan tunnilta, niin kaikkea se pani yrittämään. Taisi olla siihen aikaan petrolin hinta 20 penniä litralta ja bensa maksoi ainakin kolme-neljä kertaa enemmän – ehkä.

Mutta eipä siinä mitään, ovat sitä kuulemma joutuneet jotkut yrittämään dieselinkin ilmaamista imaisemalla järjestelmää ja samalla tavoin on käynyt siinä kuin Sjöbergille petrolin kanssa. Tosin ei Sjöbergkään paljon tiisseleistä ymmärrä, mutta ei niitä ihan heti kyllä imuttamaan alkaisi, ellei sitten olisi nuori ja naisia odottamassa, tai edes naisia odottamassa…

Mutta onpahan noita polttoainesotkuja tullut tässä veneilyn piirissä tavattua monenmoisia muitakin. Milloin on ollut pilssissä dieselit, milloin taas bensat ja höyrystymässä ja tussahdusta odottamassa.

Vaan sattuu sitä niin sanotuissa paremmissakin piireissä.

Kertovat tästä yhdestä tunnetusta merenkulkijasta, joka sittemmin on kunnostautunut hallikauppiaanakin, jotta oli ostanut onnistuneiden ahväärien jälkeen uuden paatin.

Eikä siinä mitään, komea oli ollut paatti, merkistä saattaisi tulla jälleen se konjakki mieleen, ainakin ikäluokituksen puolesta. Mutta ei mainosteta ei, kun tekstimainonta on kuulemma kiellettyä.

Mutta sen verran jäi miehellä myyjältä kysymättä tai konehuoneeseen kurkkaamatta, että kumpaahan ainetta tuo moottori saattaisi käyttää, bensaa vai dieseliä? Ja niinhän ne menivät aineet sekaisin kuin vanhalla sekakäyttäjällä, eikä se köyhää kolhaise, kun muutaman sadan litran tankki jätesäiliöön tyhjennetään. Vaan purjehtijamiehiähän tuo taisikin enemmän olla.

Mutta sattuuhan sitä vahinkoja, sattuu Sjöbergillekin. Aikoinaan oli helppo unohtaa laittaa kaksitahtisen bensan joukkoon öljyä. Ikäviä olivat ne kirskahtavat äänetkin. Mutta se on taas ihan toinen juttu se, sanoi aikanaan Kiplingkin.

Samaa mieltä on myös

Lue myös nämä

X