On se vaan kummallinen tämä ihmismieli, veneihmisen ainakin. Tuppaa nimittäin olemaan niin, että kohta kun on veneet saatu ylös, niin jo rupeaa veneenomistaja haaveilemaan vanhan paatin myymisestä. Tai ainakin uuden ostamisesta, vaikkei vanhasta eroon pääsisikään.
Ja jos olisi niin onnellisesti käynyt, että olisi onnistunut loppukesästä pääsemään eroon vanhasta romustaan, niin jo vain alkaa viimeistään joulun korvalla mieli halajamaan uutta paattia tilalle. Jaa, että miten niin onnellisesti?
Juu, se vaan on se vanha totuus, että veneen omistaja on kaksi kertaa onnellinen. Ensimmäisen kerran silloin, kun on juuri saanut uuden veneen hankittua, ja toisen kerran silloin, kun onnistuu pääsemään siitä eroon.
Mielenkiinnolla sitä tulee sitten seurattua jokaista ilmoituspalstaa niin lehdissä kuin netissäkin. Jotkut myyjät tuntuvat olevan ihan asiallisia, mutta joillain kyllä isopyörä heittää kunnolla. Ovat nimittäin niin hävyttömiä jotkut käytettyjen veneiden pyyntihinnat, ettei mitään tolkkua.
Kyllähän sen ymmärtää, että jos vene on kerta kaikkiaan hyvässä kunnossa ja hienosti hoidettu, niin saahan siitä pyytää. Kannattaisi kuitenkin ainakin pienempien veneiden kohdalla muistaa, että jokaisesta uudesta venepaketista tuntuu nykyisin saavan reippaat 15 prosenttia alennusta jo heti pelkällä puhelinsoitolla.
Ei siinä kannata käytetyn ostajalle selittää että tämän veneen hinta on uutena jonkin suositushinnan verran, kun kukaan ei sellaisia hintoja niistä vehkeistä maksa. Ja jos joku on mennyt maksamaan, niin omahan on häpeänsä. Ei sitä pidä muille kostaa, jos itse sattuu olemaan tyhmä. Paitsi tietysti vielä tyhmemmille.
Ihan oma lukunsa ovat nämä itse tehdyt paatit, joilla tuntuu hinnassa olevan paljon enemmän tunnearvoa kuin käyttö- tai muuta arvoa konsanaan. Mitä hirveimmän näköisistä, lankomiehen kanssa autotallissa
tehdyistä kyhäelmistä pyydetään saman verran kuin ammattimiesten rakentamista laitteista konsanaan.
Joissain veneissä tuntuu olevan tuota ”lankomieslisää” oikein kunnolla. Oikeampi lisä olisi ympäristöpalkinto, kun laitteen kävisi upottamassa mahdollisimman syvälle ja kauas. Ei siitä vesien laatu paranisi, mutta maisema kumminkin.
Oli miten oli, uutta venettä pähkäilee jokainen, tai käytettyä edes. Ja kaveriltahan neuvoa sitten kysellään ja venetestejä luupin kanssa silmä tarkkana luetaan. Kysytäänpä sitä neuvoa Sjöbergiltäkin, joskin harvemmin nuo vakituiset lukijat. Enempi ovat satunnaisia palstojen selaajia, mikä sinänsä osoittaa vain palstan vakituisen lukijakunnan älykkyyden korkeaa tasoa.
Mutta onhan sitä tullut neuvottua, kun on kerran kyseltykin. Kuten että ainakin perämoottoreissa ja sisäperämoottoreissa on aivan turhaa kuunnella perän rutinoita. Vahvuuttaanhan ne laitteet vain rutisevat ja voimastahan se ääni syntyy, jotta ei sitä kannata pikkurutinoita ruveta murehtimaan.
Saattaahan se olla vielä niin, että jos perävetolaite tai perämoottorin vaihteisto on ihan äänetön, niin jospa on myyjä kuullut vanhan autokauppiaiden konstin, jossa vaihteistoon tai vetopyörästöön lisätään paksua öljyä ja sahanpuruja. Ei rutise, ei. Jotenka äänetön perä voi olla vahva merkki siitä, että epärehellinen on kauppias, perin epärehellinen.
Ei kannata paljoa myöskään siitä välittää, jos sisämoottorin jäähdytysjärjestelmä vähän kiehahtaa tai päästää paineita konehuoneeseen. Onhan se niin, että ei se moottori ilman paineita toimikaan. Saattaa olla aivan loppuun ajettu ja väljä, jos ei koneesta paineita löydy.
Selvä on myös se, että pitäähän sitä veneen pilssissä vettä olla. Muuten se saattaa olla ostajan silmän lumeeksi vasta kuivattu ja puunattu. Vielä pahempi merkki on se, jos siellä pilssiveden seassa ei ole öljyä lainkaan. Onhan se öljy hyvä merkki siitä, että koneessa on ainakin joskus öljyä ollut tai niitä on sinne vaihdettu, kun osa on joutanut pilssiinkin.
Muutenkin on liika puhtaus ja siisteys veneessä vain epäilyttävää. Selvästi yrittää myyjä siinä vain hintaa nostaa kauniilla paatilla, vaikka saattaa olla ihan silkkoa sisältä. Vähän sama on itse veneen rungon kanssa. Jos on ihan kolhimaton paatti, niin mistäpä sitä tietää, mitä siellä kauniin pinnan alla on. Siellähän voi olla vaikka minkälaisia virheitä, joita ei ostaja sitten pääse näkemään. Vaan jos on sopivasti kiville ajettu ja lasikuitu murtunut, niin johan siitä voi päätellä paljonkin: millä tavoin on paatti laminoitu, onko siinä käytetty tarpeeksi hartsia, vai onko jo päässyt delaminoituminen alkuun ja kuitukankaat toisistaan irronneet.
Parempi onkin tämän takia ostaa korjaamaton paatti ja laittaa se sitten ihan itse kuntoon. Onhan se niin, että varmasti tekevät noilla korjaamoilla turhaa työtä ja yrittävät vain peittää erilaisia virheitä. Parempihan se on huonosti korjattu paatti, josta näkee, miten se on korjattu, kuin liian hyvin tehty, josta ei tahdo enää erottaa, mitä siihen on tehty. Selvä juttuhan tämä on!
Ihan oma lukunsa ovat sitten nuo puupaatit. Ei niitä pidä mennä turhan tarkkaan syynäilemään, ainakaan vesirajan alapuolelta. Melkein varmaahan on se, että jos on kuidutettu tai pellitetty paatti, niin taatusti on lahoa alla. Siinä taas vain yritetään kunnon ostajaa pissiä silmään.
Parempi on, jos sisäpuolelta kunnolla ruuvimeisseli lautaan tai köliin uppoaa. Siitä ainakin tietää, että puutahan se on. Jos ei meisseli uppoaisi, niin jotain vilunkia varmasti asiassa olisi. Ja sitä paitsi, jos se puupaatti myytäessä kelluu pinnalla, niin mihinkä se nyt sitten oston jälkeenkään uppoaisi?
On muuten Sjöberkin ostanut elämässään kaksi puupaattia. Ensimmäinen pysyi pinnalla oikein mainiosti ja ihan riittävän pitkään. Neitsytmatkalla moottori sammui, eikä enää käynnistynyt. Tuulen mukana päästiin naapurin rantaan, ja siihen vasta upposi vene, eikä keskelle selkää.
Oli myyjä nimittäin edellispäivänä ajaa rusauttanut paatista kölin ja muutaman laudan poikki yhdelle pintakivelle. Siihen lahosi se paatti sitten vuosien saatossa, kun nosto olisi maksanut monin verroin veneen hintaa enemmän.
Toisen paatin tarina onkin sitten vähän synkempi. Mutta siitä sitten joskus toiste, sanoo
ja toivottaa onnea venekaupoille.
