Et sitten muuten taatusti taas kirjoittele siitä viinasta, muija sanoi, kun Sjöberg tietokoneen aukaisi.
Siitä keskustelusta ei sitten muuta jälkipolville jääkään, ainakaan kirjallisessa muodossa, ei tosin missään muussakaan, koska asia nyt ei kuitenkaan johtanut sen enempää avioeroon kuin muutoksiin testamentissa tai muissa siviilioikeudellisissa dokumenteissa.
Vaan mitenpä sitä voi olla kirjoittamatta, pohdituttaahan tuo jalo juoma vähän väliä suurempiakin päättäjiä kuin Sjöbergiä. Vähän väliä siitä huutavat sanoma- ja iltapäivälehdet ja eduskunnassahan se vasta meteli välillä nousee.
Vaikkei tässä nyt ole tarkoitus ottaa sen enempää kantaa kuin muutakaan, niin ihan oikeassa se Timo Soini oli siinä, että kyllä työmies on kopsun viinaa työviikon päälle ansainnut.
Ja mikäpä, ettei olisi, kun ottavat sitä johtajatkin. Tosin eri miehillä ovat erilaisia tai ainakin eri värisiä nuo kopsut. Duunarilla se tuppaa olemaan enempi tuollaista väritöntä tahi läpinäkyvää, niin kuin missitarjokkaiden asusteet.
Enempi tienaavilla se juoma on sitten taas enempi kellertävää, vähän niin kuin suomalaisen miehen kalsarit. Siis etupuolelta, takapuolen värinhän jokainen sitten tietää aina kerran viikossa alkkareita vaihtaessaan.
Vaan kummallista se on, että ei saisi julkisesti sanoa, että viinaa juodaan.
Soinikin naamioi ihan selvän asian kopsun nimelle, vaikka ryyppäämisestähän siinä oli kyse.
Samaa touhua se tuntuu olevan myös tuossa virallisessa kielessä ja lehdissä. Ei voida sanoa suoraan, että ryypättiin viinaa, ei. Sanonta kuuluu, jotta nautittiin alkoholia, josta seurasi humaltunut tila – ellei siitäkin vain todeta, että oltiin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Vast´ikäänhän Suomessakin päätettiin, että ei se kalja tai pari nyt sitä veneilyä niin hullummaksi tee, kun onnettomuustilastot sen kun laskevat, vaikka veneily kasvaa. Oikeastaan tilanne meni niin, että onnettomuudet laskivat samassa suhteessa kuin veneilyn määrä kasvoi.
Eihän siinä voinut hulluinkaan komitea ehdottaa promillerajan laskemista, kun ei siitä muutamasta naukusta sen kummempia todellakaan ole seurannut. Vaan odottakaahan, hyvät veljet ja sisaret. Ei tarvita enää kovinkaan monta hallituksen vaihdosta, kun taas joku ministeri haluaa olla entisiä parempi ja ehdottaa, että vesillä ei saisi ottaa kopsun kopsua.
Ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, ja mikseivät pitäisi, niin samalla linjalla ovat Soininkin porukat. Selvin päin pitää tämän kansan veronsa maksaman ja vapaa-aikansa kuluttaman. Niinhän se on ollut jo useamman vuosisadan ajan.
Vaan toista se oli ennen vanhaan. Silloin tarjottiin merimiehillekin rommiannos joka päivä, eikä kyse ollut ihan pienestä määrästä. ja samaan syssyyn oli määritelty oluenkin määrä.
Aikanansa merimiehille tarjottiin päivässä pari jumprua rommia, joka meikäläisissä mitoissa vastaa tismalleen puolta olutpullollista eli puolikasta 0,33 litrasta. Lisäksi oli tarjolla joka päivä kannullinen olutta, mikä taas on 2,62 litraa.
Pitkillä merimatkoilla pyrkivät nuo nesteet kovasti loppumaan, mutta satamaan tultaessa varastoja taas täydennettiin ja ainakin rommiannokset tuplattiin.
Sotatilan aikana miehistölle tarjottiin yleensä myös tupla-annokset. Ja siihenkin olivat varmasti syynsä. Eihän sitä kukaan olisi selvin päin ruvennut moisiin sotatoimiin sen enempää laivoissa kuin linnakkeissakaan, mutta hyvässä tuiterissa sota meni ihan tuosta vain ja haavoittumisen sattuessa otettiin taas lisää rommia.
Eipä siis ihme, että Suomenkin rannikoilla makaa niinkin monta sotalaivan hylkyä kuin makaa. Eihän siitä nyt sentään mitään tullut merenkäynnistäkään, kun koko miehistö oli jatkuvasti ympäripäissään.
Vaan eivätpä ole ajat niin kovasti muuttuneet meidänkään päivinämme. Suurella mielenkiinnolla luki Sjöberg miinalaiva Pohjanmaan matkasta Intian valtamerelle operaatio Atalantaan merirosvoja torjumaan. Oli samainen reissu, josta tehtiin oikein televisio-ohjelma, mutta muista välikohtauksista ei ohjelmassa pahemmin mainittu.
Oli lehtijutun perusteella miehistö päästetty satamaan saavuttua hieman virkistäytymään maihin. Ja niinhän sitä sitten virkistäydyttiin.
Oli yksikin luutnantti – oikein upseerismies siis – lehtijutun mukaan virkistäytynyt niin runsaasti, että saapui takaisin laivalle umpijuovuksissa.
Ikävää tietysti oli se, että laiva oli jatkuvassa hälytysvalmiudessa ja miesten piti olla iskukunnossa jokainen hetki. Mutta kun oli virkistäydytty.
Eipähän siinä tietysti mitään. Kirjallinen huomautushan siitä tietenkin tuli ja juttu olisi voinut vaipua unholaan.
Mutta ilmeisesti otti asia niin paljon luonnolle, että reservin mies kun oli, niin piti mennä valittamaan asiasta Helsingin käräjäoikeuteen. Mikäpä siinä, mutta ei arvannut luti, että käräjäoikeuden pöytäkirjat ovat julkisia, ellei toisin julisteta – eikä nyt julistettu, ja niin vuoti juttu lehtiin.
Jos olisi ollut kyseessä vakituisessa palveluksessa oleva upseeri, niin asia olisi käsitelty sotaoikeudessa, eikä sieltä paljon ulos päin huudella. Vaan kävi, niin kuin kävi.
Vaan onhan sitä Sjöbergkin kertoillut joskus juttuja siitä, miten viinan kanssa merellä käy. Joskus ovat jutut ikäviä, sangen ikäviä. Vaan joskus käy hyvinkin ja yleisöä vain naurattaa.
Norjassa 35-jalkainen paatti pyyhkäisi maihin oikein komiasti. Lähellä oli, ettei tullut veneen ja auton yhteentörmäystä. Kiikuttivat sitten pikkumaiset Norjan poliisit koko vahingoittumattoman sakin verikokeisiin.
Näin syksyn saapuessa ideaa voisi kuitenkin jalostaa. Otetaan hyvä vesijättömaa ja nopeimmat veneet lähtevät ensin ja ajavat maihin niin kauas kuin pääsevät. Sitten tulevat hitaammat ja pysähtyvät lähemmäs rantaa. Sitten vain veneitä talvea varten peittelemään.
Ideaa saa vapaasti lainata, lupaa ainakin
