Tilaa
Jutut

Sjöbergin pakina: Yleisimmät viat

Kippari-lehti uusii suosittuja Sjöbergin pakinoita menneiltä vuosilta nettisivuillaan.

26.04.2019

TekstiSjöberg

KuvatKipparin arkisto

Kovasti vaikeaa, kovasti vaikeaa se tuntuu olevan tämä veneilyn arki. Milloin ei lähde kone käyntiin, milloin taas ei tahdo käynnistyä itse isäntä, milloin taas muija käynnistyy vähän liiankin hyvin ja alkaa motkottaa ja papattaa kuin vanha Wickströmmi. Yleensä se tapahtuu silloin, kun isännällä on niitä käynnistysvaikeuksia ja olo muutenkin ankea. Mutta itse hankittu vaivahan se on, sekä venemoottori että muija!

No, eipä silti, on niistä molemmista joskus iloakin. Riippuu vähän siitä, mille tuulelle sattuvat. Onnellisimmillaan tilanne on tietysti silloin, kun molemmat käyvät yhtä aikaa, silloin ainakin  Sjöbergin moottorin ääni voittaa muijan äänen oikein hyvin, eikä korvatulppia tarvita sitten alkuunkaan. Kun kone on aikansa käynyt, on yleensä muijakin saanut jo maailmantuskansa  suodatettua taivaalle ja ihana rauha vallitsee kesäisen saaren rannassa.

Siinä kun muija oikein herkkämieliseksi heittäytyy, niin sehän vielä kiehauttaa kahvit reissun päätteeksi, ja antaa hyvässä lykyssä vielä pienet plöröt kahvin sekaan sieltä pilssin uumenissa  sijaitsevasta lasiaarteesta.

Siitähän Sjöberg ei nimittäin luovu, muttei kyllä aio sitä myöskään näihin Viron eläviin vaihtaa. Suosituin virolainen eläinhän on kuulemma tätä nykyä se Viron mäyräkoira. Meillä Suomessa taas koirista tunnetaan se rumin. Sehän on tietysti se Turun murre.

Mutta ennen kuin nyt sinne saareen asti päästään, niin yleensä on monta muttaa matkassa. Sjöberg on aina ihaillut näitä lehtien kysymyspalstoja, niin kuin tässä Kipparissakin. Kovasti viisaita  tuntuvat nuo toimittajat ja asiantuntijat olevan, kun pystyvät ihan melkein lonkalta sanomaan, mikä missäkin vekottimessa aina on vikana ja miten se korjataan.

Eipä silti. Täytyy myöntää, että paljon on sellaistakin, minkä Sjöbergkin kokemuksensa perusteella tietää. Ja niinhän se on, että ei sitä kynttilää saa vakan alle piilottaa – vai oliko se niin, että  kukas se kissan hännän nostaa…

Onhan noita sananlaskujakin, juu. Sjöbergin mieleen eniten kyllä niistä lienee se, että se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa.

Mutta ei nyt naureta, vaan annetaan tietämyksen loistaa ja valaista tätä puolet vuodesta kylmää ja pimeää maankolkkaa, jota kotomaa Suomeksikin kutsutaan. Ei tänne tietoa tai sen mukanaan  tuomaa valoa liikaa ole siunaantunut, joten tässä nyt Sjöbergin oma vastauspalsta kaikille ongelmaisille.

Kysy mitä vaan ja Sjöberg vastaa mitä vaan

Kysymys: Mikä helskutti se on perämoottorissa vialla? Vaikka sitä narua nyhtää kuinka, ei moottorissa tapahdu sitten mitään. Bensaa se saa, kun veteenkin leviää sellainen kunnon lätäkkö  kaikissa sateenkaaren väreissä. Tuntuu siltä, että moottori ei sytytä lainkaan. Jotta onko vika kynttelissä eli tulpassa, vai onko peräti sytytyspuola tahi se kuuluisa musta laatikko moottorista palanut?
Nimimerkki Hätää kärsimässä

Vastaus: Ei ole palanut sen enempi puola kuin musta boksikaan. Laita se hätäkatkaisija paikalleen, niin johan lähtee.

Jatkokysymys: Älä puhu Sjöberg puppua, kyllä minä sen jo osasin ensimmäisen tunnin jälkeen siihen laittaa, kunhan vain löysin sen ensin kaikkien rojujen joukosta varastosta.

Jatkovastaus: Juu, löysit sen vanhan koneen tappokatkaisijan, joka on kaksi milliä ohuempi kuin uusi. Äläkä välitä, Sjöbergillä meni tämän vian havaitsemisessa kolme tuntia. Etsi uudelleen.

Kysymys: Minulla on sähkökäynnisteinen perämoottori, mutta se ei inahdakaan. Akku, saakeli, kyllä tuntuu olevan kunnossa, kun se ainakin antaa kipunaa oikein tähtisadetikun lailla, kun sinne vähän jakoavaimella sorkkii. Mutta muuten ei kone anna elonmerkkiäkään. Joko se joutaa Mätikselle?
Nimimerkki Tuskastunut

Vastaus: Kysyjä tarkoittanee Mätiksellä porvoolaista Mätäjärven kaatopaikkaa, eikä muuta mädän tavaran osoitetta. Ei jouda ei. Renksuta vähän sitä kaukosäätökahvaa, jotta se vaihde lähtee pois  päältä. Käynnistyy. Kokemuksesta.

Kysymys: Kyllä mulla se moottori käynnistyy ihan hyvin ja käy jonkun aikaa, mutta kun jonkin aikaa on ajettu, niin se sammuu. Vähän ajan päästä se taas lähtee käyntiin hyvin ja viisi minuuttia käytyään sammuu. Joko ovat tunnit täynnä tällä koneella?

Vastaus: Eivät ole, eivät. Sen sijaan polttoainetankin ilmahana on kiinni. Avaa se. Ainakin se auttoi Sjöbergiä.

Kysymys: Sain enoltani perinnöksi vanhan perämoottorin, jossa oli irtotankki. Kone oli ollut käyttämättä jo monta vuotta, joten kaadoin vanhat bensat menemään (oikeasti kyllä sytytin sillä pihan roskakasat palamaan, samassa menivät kyllä viiksi- ja kulmakarvatkin) ja ostin tuoretta bensaa tilalle. Sitten ajoin kymmenisen minuuttia ja koneesta kuului sellainen nirskaus, sitten se sammui. Ihmettelin vähän aikaa, käynnistin, se käynnistyi ja meno jatkui, mutta nyt vain kolme minuuttia. Sama ääni ja homma. Vielä kaksi kertaa se käynnistyi, kävi vaikeasti, nirskahti ja sammui,  viimeksi vain kymmenen sekunnin käynnin jälkeen. Sitten se ei enää pyörinyt, oli kuin yhtä puuta. Mitä nyt tehdään? Nimimerkki Nirsks

Vastaus: Hyvä nimimerkki Nirsks. Tuo ääni on Sjöbergillekin hyvin tuttu. Se johtuu siitä, että koneesi on vanhanaikainen kaksitahtinen, etkä laittanut bensan sekaan öljyä. Koneesi ei ole yhtä  puuta, vaan yhtä rautaa. Nyt se sopii esimerkiksi ympäristötaideteokseksi kesämökille tai vihreäksi maalattuna erinomaiseksi poijun painoksi. Kun öljyäkään ei ole, se ei edes saastuta vesiä.

Kysymys: Veneeni toimii muuten mainiosti, ja vaihde kytkeytyy päälle, mutta vene vain nytkähtää eteenpäin ja jää siihen. Samalla takaa kuuluu kummaa rutinaa. Missä vika?
Nimimerkki Kauemmas haluava

Vastaus: Tämäkin on tuttua Sjöbergille. Ennen lähtöäsi irroita veneen perästä se köysi, jolla vene on kiinni laiturissa. Ei ole väliä, otatko köyden mukaan vai jätätkö sen rantaan, mutta näin pääset huomattavasti pidemmälle kuin ilman köyden irroitusta.

Irtonaisia köysiä vain muillekin!

Toivoo

Lue myös nämä

X