Tilaa
Jutut

Tarinoita saaristosta: Sotamuistoja – Mielenkiintoista nähtävää

Valtaosa saaristomme mielenkiintoisista kohteista liittyy sotavuosiin. Kiertelemme nyt kohteissa muutaman vuosisadan verran.

06.12.2020

Tekstialtti holmroos

Moni veneilijä on kiertänyt jopa vuositolkulla historiallista saaristoamme. Toisinaan kierroksilla on vene pysähtynyt kohteeseen, jonka mielenkiintoisista menneisyyden tapahtumista on ollut tietoa.

Tällaisia paikkoja veneilijöiden onneksi riittää, niin etelässä kuin pohjoisessakin.

Ei liene yllätys kenellekään, että valtaosa noista lukuisilla saarilla olevista kohteista liittyy moniin menneisiin, jo vuosikausia sitten kärsittyihin sotavuosiimme.

Saaristosotia meillä on käyty melkeinpä iät ajat — ja toinen toistaan kohtalokkaampia. Mainintoja niistä riittää sotahistoriaamme käsittelevissä teoksissa. Jälkiä kaukaisilta ajoilta tapaa helposti saarilta edelleenkin, joten niitä löytääkseen ei tarvitse nähdä kovinkaan suurta vaivaa.

Majakoiden hävitystä

Hyvänä esimerkkinä toimikoon vaikkapa aivan Ahvenanmaan eteläisellä merialueella sijainnut alkuperäinen Bogskärin majakka, jonka saksalainen sotalaiva tulitti ensimmäisessä maailmansodassa lähes raunioksi. Sittemmin se rakennettiin uudelleen vuonna 1922 ja nykyään tämä sinivalkoinen majakka toimii aurinkoenergialla.

Saksalaisten tuhoamaa Bogskärin majakkaa ei tulituksen jälkeen kannattanut enää korjata. Majakka rakennettiin kokonaan uudelleen.

Samaa tuhoa yritti seuraavassa sodassa saada aikaan itänaapurimme Bengtskärissä. Sankarimajakkamme urhoolliset puolustajat onnistuvat pitämään tämän pohjoisen alueen korkeimman majakan itsellään. Upeasta majakasta ja tästä sotatoimesta on tarjolla kirja jos toinenkin.

Bengtskärin majakka kärsi valtausyrityksessä pahoja vaurioita.

Majakoiden kokemien takaiskujen myötä maamme sotajohto terästäytyi. Etelä- ja itärajamme tuntumassa sijaitsevat, naapurin pommikoneiden suunnistus- ja selvinä pommituskohteina toimivat majakkarakennuksemme päätettiin räjäyttää. Tämän kohtalon koki muun muassa itärajan tuntumassa sijaitseva Glosholm, tuo muumimajakkanakin tunnettu merenkulun turvalaitteemme.

Hyvin lähellä hävitystä oli myös Kustavin ylpeys, Isokarin majakka, jonka seinissä edelleenkin selvästi näkyvät räjäytyspanosten sijoituspaikat. Onneksemme räjäytyskäsky viime tingassa peruttiin ja näin maamme toiseksi korkein majakkarakennus on edelleen pystyssä halliten saaristoaluetta ja sen maisemaa.

Monien sotavuosien aikana saaristosta katosi paljon muutakin. Tiedetään raskaiden vuosien aikana merialueeltamme hävitetyn lukuisia merkittäviä väyliä poistamalla muun muassa väylien vaaroista kertovia loistoja ja linjatauluja.

Näillä toimenpiteillä pyrittiin tietysti siihen, ettei maahamme tunkeutuva hyökkääjä pystyisi käyttämään turvallisesti väyliämme. Tuhoamistehtävään paneutuivat paikalliset luotsit ja merivartijat, joille siitä tuli melkeinpä viikoittainen tehtävä. Tämä toimenpide säästi melkoisella varmuudella täydelliseltä tuholta monta asutuskeskusta.

Selvästi ilmasta havaittavia Suomenlahden majakoita hävitettiin, etteivät ne ohjaisi lähestyviä pommikoneita. Kuva Rankista.

Lotat sotatoimissa

Suurimpia tuhoja kokivat sotavuosina rannikkoalueellamme sijaitsevat asutuskeskukset, joissa saattoi ilmapommituksissa tuhoutua jopa kokonaisia kaupunginosia.

Tuho oli monilla etelän tiheillä asutusalueilla paikka paikoin lähes täydellinen.

Yksi suurimmista pommituskohteista oli Turun seutu, joka koki monen muun kohteen tavoin Viron Paldiskista lähteneiden pommikoneiden tuhon. Turun historiallinen linna sai pahan osuman ja oli palaa maan tasalle.

Kaupungissa ja sen lähiseudulla oli ylipäänsä varauduttu pahimpaan.

Niinpä myös Ruissalon saarella, Oskarvuoresssa asuva Kerttu Huiskala päätti nuoresta iästään huolimatta osallistua maanpuolustustehtäviin ja liittyi lottajärjestöön.

Kerttu Huiskalalla oli sotavuosilta tallella lukuisia valokuvia. Muistokirjat olivat vuosien aikana ehtineet jo kadota.

Ensimmäisen asemapaikkansa nuori neiti sai kotisaarensa rantamaisemista, mihin hän päivittäin kulki polkupyörällä ilmavalvontatehtäviin. Nykyisin alueella toimii maan etelärannikon suurimpiin lukeutuva leirintäalue.

Ilmavalvonta-aseman sijainti oli määräytynyt sieltä avautuvan näkymän mukaan. Sieltä saattoi näet erottaa jo kaukaa Airistonselän yli lentävien pommikoneiden tulon ja varoittaa näin ajoissa kaupunkia lähestyvästä ilmapommituksesta.

Sotatoimien jatkuessa nuori lotta sai lisää vastuuta. Hänet siirrettiin kaupungin ydinkeskustaan, kansallispyhäkköömme Turun Tuomiokirkkoon, missä hänen tehtäviinsä kuului sen ylimmässä osassa sijaitsevan radioaseman viestitoiminta. Lottien vastuulla oli sanomien kuuntelu sekä saapuvien viestien vastaanotto ja välittäminen edelleen kaupungin keskustassa sijaitsevaan viestikeskukseen.

Tuomiokirkon huipulla, aivan ristin alapuolella sijaitsi lottien sodanaikainen viestiasema.

Asemapaikka korkeuksissa

Minulla oli vuosia sitten ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana tapahtumassa, kun jalkaleikkauksesta toipunut lottaveteraani reilun kuudenkymmenen vuoden jälkeen kiipesi kirkon korkeuksissa sijaitsevalle entiselle, kovin tutulle asemapaikalleen.

Aivan Turun Tuomiokirkon tornin huipulla sijainneella asemapaikalla tehtäväänsä hoitaneita lottia kutsuttiin harmaiksi naakoiksi. Nimitys johtunee kirkon torniosassa viihtyneistä linnuista sekä tietysti lottapuvun väreistä.

— Vahtivuorot kirkon tornissa alkoivat iltasella kello 23 jälkeen ja kestivät aina aamuseitsemään saakka, Kerttu Huiskala muisteli kirkon tornissa.

Aivan yksinkertainen toimenpide torniin kiipeäminen ei yli kuudenkymmenen vuoden tauon jälkeen ollut. Hengähtää piti kiipeilyn aikana, pysähtyä ja käyttää tilaisuus hyväksi ikkunoista kaupunkiin avautuvaa maisemaa ihaillen. Lotta-aikana tuohon ei mahdollisuutta ollutkaan, sillä kirkon torniosa oli peitetty siten, ettei sieltä näkynyt ulospäin minkäänlaista valoa.

— Me lotat kuljimme kirkkoon pohjoisoven kautta ja otimme mukaamme eväskassin, johon ylösmenoa varten oli aina varattu vesipullo, ehkä leipää ja omena.

Kerttu Huiskala muisteli, miten hän haparoi pimeässä kirkossa ja vain jaloilla tunsi, missä kohdassa piti kääntyä ja edetä, kun vaikkapa matonkulma tuntui jalan alla.

Pitkässä lottamanttelissa ja muutenkin lämpimästi pukeutuneena nousu torniin oli nuorellekin ihmiselle kova urakka. Alkuosa oli jyrkkiä tiiliportaita ja loppuosa piti vielä kiivetä tikkaita ylös asemapaikalle.
Kiipeilyn jälkeen oltiin lopulta kovin pienessä kopissa, jossa sijaitsi lottien valtakunta. Varustukseen kuului pöytä, muutama tuoli sekä keitin, jolla saattoi valmistaa teetä. Radion kuunteluhuone oli rakennettu pahvista ja siellä sijaitsi puhelin sekä radioasema, jonka avulla oltiin yhteydessä myös merellä oleviin suomalaisaluksiin.

Kirkontornissa vietetyt yöt olivat kurjia. Oli kylmää, tuulista, ahdasta ja yksinäistä. Nukkua ei saanut koko yönä, mutta onneksi tuossa pimeässä torniosassa oli valo, että saattoi sentään lukea.

Kerttu Huiskala oikaisee myös edelleenkin vallalla olevan käsityksen, että kirkontornista olisi suoritettu myös ilmavalvontaa. — Ei siellä ollut edes avattavaa luukkua tai ikkunaa, mistä olisi voinut katsoa ulos, ja kaikki tornissa olevat aukot oli tiivistetty. Toimintamme oli pääosin radioaseman kuuntelua ja viestien välittämistä edelleen.

Yllättävän pienen ja vaatimattoman tilan olemassaolo lienee aikanaan kiinnostanut varsin monia turkulaisia, sillä sen seiniltä löytyy kävijöiden seiniin raapustamia nimikirjoituksia. Joukosta havaitsin muun muassa tunnettuun tupakkasukuun kuuluneen Gilbert von Rettigin (1928-94) nimikirjoituksen.

Tämänkaltaisia ilmavalvonta-asemia oli viime sotien aikaan siellä täällä eri puolilla saaristoamme.

Panssarilaiva Ilmarisen karmea onnettomuus

Kirkontornin korkeimmalla huipulla sijaitseva pieni ja vaatimaton kuuntelutila herätti Kerttu Huiskalassa paljon muistoja lottavuosilta. Pysyvästi mieleen painunut oli myös koskettavin ja murheellisin.

— Koska valvoin viestiasemaa ja sen liikennettä, koskettavin muistoista liittyy panssarilaiva Ilmarisen tuhoon. Alus oli 13. päivänä syyskuuta matkalla saattueessa harhautusoperaatioon Suomenlahdelle, kun se puoli yhdeksän aikaan illalla ajoi miinaan Utön majakkasaaren ulkopuolella.

Alus upposi seitsemässä minuutissa vieden mukanaan 271 miestä meren syvyyksiin. Heille syksyinen meri oli viimeinen leposija, kaukana kotirannasta. Tapahtuma oli koskettava. Kesken jääneen, kaukaa mereltä tulleen sanoman jälkeen kirkontornissa vallitsi täydellinen hiljaisuus.

— Olin ottanut ylös puhelimella seitsemän sanomaa ja sitten tuli äkkiä täydellinen hiljaisuus. Mitään ei enää tuon jälkeen kuulunut.

Kerttu Huiskala koki olleensa pitkästä matkasta huolimatta itse tapahtumassa mukana pystymättä auttamaan, avuttomana.

— Sanoman loppu ei koskaan tullut perille.

Yhä edelleenkin tämä sodanaikainen tapahtuma on suurin maamme merialueella suomalaisia vienyt merionnettomuus. (Estonia-onnettomuudessa menehtyi 10 suomalaista.)

Muistokirjat ja piirrokset

Lotta Kerttu Huiskala ehti palvella sotavuosina monessa eri paikassa. Hän kuljetti aina mukanaan kahta muistokirjaa. Toiseen vihkoon hän tallensi omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan, toinen oli aseveljien ja -sisarten ajatuksia varten. Vihkojen kohtalo on pieni arvoitus.

Hieman samanlainen tilanne on myös Inkeri Kivisaaren sotavuosina Aspön saarella tekemien lukuisien piirrosten kohdalla; hän tallensi kaikkien saarella olleiden sotilaiden kuvat piirroksiinsa, mutta unohti kirjoittaa piirroksiin ikuistettujen nimet (Kippari 12/2010).

Nyt nämä lottien vihkot ja kuvat nimineen valaisisivat jo komeasti hyvin kiinnostavaa saaristo- ja sotahistoriaa.

Valvontapaikkoja

Onpa sentään jollakin tavalla säilöttyä sotahistoriaa tallessa. Yksi sijaitsee Rymättylän saarella.

Korkealle, etelään avautuvan kallion laelle on pystytetty lottien ilmavalvonta-asemarakennus lähes alkuperäisessä muodossaan.

Rymättylään on rakennettu lottavuosista muistuttava ilmavalvontapaikka.

Karhuvuoren kalliolle ja eteläiselle saaristoalueelle hienon näkymän tarjoava ilmatilan valvonta-asema on erinomainen näyte siitä, millaisia tähystysasemia rannikollamme oli.

Toki sotavuosina ilmavalvonta-asemia oli muuallakin. Tähystyspaikkoja on taatusti sijainnut monen korkean kallion laella, myös eteläisen Suomenlahden pohjoisosan saarilla. Saaristomerellä sijaitsevan Nauvon Pensarin saarella on yksi näistä ilmatilan valvonta-asemista — tosin sitäkin on hieman vuosien aikana vaurioitettu. Saarelle on viime vuosina (Kippari 11/2014) avattu erinomainen Lottamuseo aiheeseen liittyvine esineineen sekä tietoineen. Se on jokaisen saariston menneisyydestä kiinnostuneen ehdoton vierailukohde.

Pensarin saaren lottien käyttämä, pienellä kaminalla varustettu alkuperäinen koppi.

Pensarin korkean kallion laelta avautuu erinomainen näkymä etelään, missä sijaitsee niin ikään yksi ilmavalvontasaari, Högland. Tältä Saaristomeren korkeimman saaren korkeimmalta kalliolta avautuu vanhalta tähystyspaikalta edelleen erinomainen näkymä suuntaan, josta pommikoneet aikanaan lähestyivät.

Juttu on julkaistu Tarinoita saaristosta -juttusarjassa Kipparissa 7/2016.

Lue myös nämä

X