Tilaa
Jutut

Täysin sähköiset X Shoret tähyävät hiljaiseen tulevaisuuteen Rolls Roycen avustuksella

Ruotsalainen X Shore kertoo aloittaneensa tilausten vastaanoton joulukuussa. Yhtiön perustajan mukaan tulevaisuus vesillä on äänetön ja pakokaasuton, sillä kerran sähkövenettä kokeiltuaan ei polttomoottoreihin enää palaa.

08.03.2019

Tekstija kuvat Jukka Hiiro

Syystä tai toisesta Helsingin Venemessuilla ruotsalaisia X Shore -veneitä ei tänä vuonna nähty, mutta Düsseldorfin Boot-messuilla ja Tukholman Allt för Sjön -messuilla veneitä esiteltiin. Viime vuonna X Shore esitteli protojaan myös Helsingissä.

X Shoret ovat täysin sähköisiä avoveneitä, joiden muotoilu on modernia ja skandinaavisen pelkistettyä. Jotkut tosin saattavat pitää erityisesti sisustuksen puuratkaisuja hieman ”ikeamaisina”.

Sähköveneiden taustalla on Ruotsissa hyvinkin tunnettu yritysmaailman villikko, kotimaansa Elon Muskiksikin sanottu Konrad Bergström.

Nyt yhtiön kaksi venemallia ovat tilattavissa. Eelex 6500 on nimensä mukaisesti 6,5-metrinen ja 2,4 metriä leveä ja Eelex 8000 puolestaan 8-metrinen ja 2,6 metriä leveä. Veneiden syväys on 60 ja 80 senttimetriä. Eelex 6500 esiteltiin ensikertaa Düsseldorfin messuilla tammikuussa. Venemalleja löytyy niin avomallina, aurinkokatoksella kuin hytilläkin varustettuina.

Messuosaston markkinamiehet eivät tuolloin suostuneet paljastamaan, onko veneitä jo myyty ja jos on, niin minkä verran. Sen he kuitenkin kertoivat, että potentiaaliset ostajat oli tarkoitus viedä Espanjaan koeajamaan X Shore -veneitä vielä tämän kevään aikana. Koeajotilaisuudet toimivat yleensä niin, että mikäli matkan jälkeen venekaupat syntyvät, matkan hinta hyvitetään ostajalle. Jos kauppoja ei tule, ei matkakaan toki ole ilmainen.

Eelex-veneiden huippunopeudeksi luvataan jopa 40 solmua ja matkanopeudeksikin noin 25 solmua. 25 solmun vauhdilla matkaa voi taittaa yhdellä latauksella noin 20 meripeninkulmaa, 10 solmun nopeudella tuplaten sen, ja vielä hitaammin ajettaessa jopa 100 meripeninkulmaa.

Valmistajan mukaan veneiden valttina on paitsi muotoilu, myös ympäristöystävällisyys ja äänettömyys.

”X Shore -veneet ovat teknologian, suunnittelun ja kestävän kehityksen eturintamassa. Kun olet kokenut meren ilman melua ja pakokaasuja, paluuta ei ole. Se on kuin taikaa”, Bergström maalailee yhtiön tiedotteessa.

X Shore -veneet valmistaa Storebro, joka on maailmanlaajuisestikin tunnettu ruotsalaisvalmistaja. Veneiden hydrodynaamiset ratkaisut ovat puolestaan Rolls Roycen käsialaa. Merkittävin niistä lienee se, että veneet on varustettu kavitaatiotunneleilla.

Veneiden akkuvaihtoehdot ovat 90 kWh ja 120 kWh, ja akusta riippuen latausaika on 8–12 tuntia.

Eelex 6500 hintaa ei ole toistaiseksi julkistettu. Eelex 8000 hinta on noin 300 000 euroa. Veneet on tilattavissa X Shoren nettisivujen kautta, ja niiden toimitusajaksi luvataan 10 viikkoa.

Alla valmistajan esittelyvideo X Shore -veneistä.

Lue myös nämä

X