Minne joutuvat kaikki vanhat veneet, kun ne katsotaan loppuun käytetyiksi?
Ei oikeastaan minnekään. Usein ne ”unohdetaan” takapihan perukoille tai rantalepikkoon.
Tunnollisena ekoihmisenä itseään pitävä toimittaa veneen jätelaitokselle murskattavaksi ja ostaa tarvittaessa itselleen uuden veneen.
Moisen ekoajattelun voi nähdä monelta kantilta, mutta todellista kierrätystä ja ekoilua on, että myös vanha hylky palautetaan takaisin alkuperäiseen tarkoitukseensa.
Lujitemuoviveneen elinkaari on periaatteessa vielä määrittelemättä. Hämmästyttävän huonokuntoisetkin aihiot voidaan entistää täydellisesti.
Moni vene on myös jätetty heitteille vain siksi, ettei ole tiedetty tai ymmärretty, kuinka vähällä vaivalla se olisi saanut kuntoon.
Lopullisena yllätyksenä voi tulla se, etteivät kustannukset ole älyttömiä, etenkään jos työn laittaa harrastamisen nimiin, eikä siis laske sille hintaa.
Tämä Tee-itse-juttu on julkaistu Kipparissa 3/2014.
Aihio on hinattu pihaan ja liiat mullat ja sammaleet on huuhdottu pois. Koska vene oli maannut ylös alaisin, oli sisäpuoli yllättävän siistissä kunnossa. Alkukartoitukseen riittää yleensä se, että rungon eri osia väännellään ja ”potkitaan”, jotta saadaan yleiskuva rakenteiden kunnosta.
Painepesuri on miltei välttämättömyys, koska sen vesisuihku huuhtelee hyvin myös paikat, jonne harja ei yllä. Gelcoat-pinta ei vaurioidu kovastakaan vesisuihkusta, ja mikäli jotain jostain irtoaa, on se vain hyvä asia, koska samalla korjausta vaativat kohdat paljastuvat.
Dyykkaamisen perusteita
Se, että kaikki periaatteessa on korjattavissa, ei tietenkään tarkoita, että kaikkea kannattaa korjata. Kunnostusaihion pääpiirteittäinen läpikäynti ja arviointi on yleensä tehty muutamassa tunnissa.
Vähintään yhtä tärkeää kuin aihion kunto, on aihio itsessään.
Jos ja kun työ tehdään perusteellisesti, on loppupeleissä aivan sama, kuinka paksun ”sammalkerroksen” peitossa lähtökohta on. Samat työvaiheet ovat kuitenkin edessä.
Yleinen ohjenuora on myös se, ettei ala liikaa oikoa missään työvaiheessa, koska se kuitenkin kostautuu ennemmin tai myöhemmin ja lisää lopulta työmäärää.
Ja mitä parempi vene alkujaan on laadullisesti ja ominaisuuksiensa puolesta ollut, sen palkitsevampaa on kunnostaa huonoltakin näyttävä yksilö.
Esimerkkivene on vuonna 1972 valmistettu Terhi 400, jota aikanaan myös myytiin nimellä Lohi Finncamp. Siitä oli markkinoilla myös varsin suosittu kannellinen tuulilasiversio, Terhi 400 BS.
Vene on Eero Harilaisen suunnittelema, se on tarkoitettu enintään 20 hevosvoiman perämoottorille ja sen henkilöluku on neljä. Vastaavantyyppinen uusi vene maksaa noin 4 000 euroa.
Pohja on hiottava gelcoatiin asti, jotta näkee mitä kaikkien vanhojen maalikerrosten alla on. Karkea hiomalaikka on tähän alustavaan maalinpoistoon tehokas apuväline.
Epämääräiset huonot paikkaukset poistetaan kokonaan.
Haristuneet aluslevyt uusitaan.
Terve lujitemuovirakenne sietää napakoita iskuja muovivasaralla. Vasaran tulee ponnahtaa takaisin kumean kiinteällä äänellä. Rusahtelu tai särähtely kertoo delaminoitumisesta eli kuitukerrosten irtoamisesta tai muista vaurioista.
Sisäpohjan kiinnityskohta on rasittanut ulkokuorta murtumiseen asti. Korjauksessa tuetaan sisäpohja laajemmalta alueelta ja halkeama laminoidaan umpeen. Pitkäkuituinen lasikuitukitti on helposti käsiteltävä massa isompien paikkojen täytteeksi ja tukimateriaaliksi. Kovettumisaika on noin 20 minuuttia, joten vaiheet on suunniteltava huolella.
Tuhti matto kasvattaa materiaalivahvuutta peräti noin 1,5 milliä per kerros, joten kolme kerrosta saa aikaan 4 – 5 millin vahvuuden. Kapeat soirot on helppo leikata, kun mattopala on rullattu.
Kölilinjaan on myytävänä suojaprofiileja. Tässä yhteydessä kiinteän ”suojan” voi laminoida kiinni muutamalla mattosoirolla, jossa riittää kulutusvaraa.
Lasikuitukorjausten onnistumiseksi kannattaa käyttää riittävästi aikaa ilmakuplien poistoon ja laminaatin tasalaatuisuuden varmistamiseksi.
