Siinä sitä nyt on. Taapelissa on puuta toki todella vaatimattomia paloja, mutta toisaalta: ei sitä kultaakaan korusepällä ole kilokaupalla kerrallaan. Ja samanlaisesta asiasta puhutaan, kun kyse on tiikistä.
”Jos kymmenen vuotta sitten olisi ymmärtänyt ostaa tiikkiä kuivaan varastoon vaikka sata kuutiota, ei tarvitsisi enää töitä tehdä – myisi sitä vaan pois”, kertoo Mika Koskinen.
Koskinen omistaa varsinaissuomalaisen puutyötehtaan yhdessä Jiri Kaarmelan kanssa. Nyt Paimion puupoikien tuotantotiloissa on tiikkiä yhteensä muutama kuutio.
”Viimeinen hinta, minkä olen kuullut, oli erään hollantilaisen tukun, josta tiikkiä olisi saanut 28 000 eurolla kuutio. Kaksi vuotta sitten hinta oli 4 500 euroa”, Koskinen kertoo.
Jos jollain on kellarissa ylijäänyttä kansitiikkiä vaikka pieniä paloja, ne saa nyt kaupaksi ja hyvään hintaan.
Mika Koskisen (vas) ja Jiri Kaarmelan omistama Paimion puupojat on tehnyt puuosat jo 12 000 veneeseen.
Myös puu muuttuu
Tiikki on kompleksinen materiaali. Samalla lailla kuin aikanaan Honduras-mahonkiin (jota Paimion puupoikien varastossa on yhä arkistojen aarteena pari lankkua) kohdistui laaja hyödyntämiskielto, esimerkiksi Burman tiikki on nyt harvinaistuttuaan tuontikiellossa Euroopassa.
Vaikka modernit hybridimateriaalit ovat muuttamassa myös puun koostumusta komposiiteiksi, joissa puukuidut yhdistetään esimerkiksi erilaisiin muovipohjaisiin materiaaleihin, niitä ei vielä käytetä veneiden sisustuksessa. Näin ei varmasti ole kauaa – uudet tekniikat tulevat lähitulevaisuudessa myös puun korkeampaan jalostusasteen puupajateollisuuteen.
”Mutta vielä toistaiseksi puu on mellä edelleen puuta”, Koskinen kertoo.
Perinteisellä yläjyrsimellä on yhä myös käyttöä.
Paimion puupojat on perustettu vuonna 1997 Tapio Liimataisen puutyöliikkeen perustalle. Yrityksellä on näin jo yli 45 vuoden historia. Ja koko sen ajan valikoimissa ovat olleet puuosat eri venetehtaille.
Suurin venealan asiakas on Bella-veneet, joka on nyt pörssilistatun Nimbuksen omistuksessa. Yhteensä eri venemalleja, joihin osia on toimitettu, kerrotaan olevan yli 50, yhteensä yli 12 000 veneeseen.
Tällä hetkellä osia Paimion puupoikien tehtaasta nousee niin Bellan, Aquadorin, Flipperin kuin Nimbuksen veneisiin. Kuopiolaisyritys on ollut Paimion puupoikien asiakas koko sen historian ajan.
Puuvalmiita veneen osia lähdössä pintakäsiteltäviksi.
Ja taas on setti valmiina lähtemään venetehtaalle.
Koskisella ja Kaarmelalla ei ollut yrittäjinä aloittaessaan ammattimaista puutyötaustaa. Kiinnostus alaa kohtaan oli virinnyt kitaroiden rakentamisen ansiosta, mutta yrittäjiksi ryhtyminen yllätti kaverukset itsensäkin. Etenkin kun vain Kaarmela harrasti veneilyä.
”Minulla ei ole ollut venettä koskaan – harrastan amerikkalaisia vanhoja autoja”, Koskinen kertoo.
Toisaalta Kaarmela on sitäkin ahkerampi veneilijä. Nyt alla on Finnsport 650 AC, jolla hän tekee Paraisilta perheineen pidempiä retkiä ulkosaaristoon.
Paimion puupojat ei tee kuitenkaan pelkästään puuosia venevalmistajille. Asiakkaina on muun muassa Wallas Marin ja huonekalualalta Artek.
Jos kitaroiden tekeminen vaatii tarkkaa viimeistelyä, ei veneiden sisutuksia tehdessä pääse paljoa helpommalla. Takana ovat ajat, kun valmistajat lähettivät puusepälle paperille sudittuja lyijykynäpiirustuksia ja pahvimalleja.
Kun Koskinen ja Kaarmela perustivat yrityksen, he siirsivät sen nopeasti CNC-aikaan: 5 akselin työstökeskuksilla voidaan valmistaa tarvittaessa 3D-kappaleita. Sittemmin mukaan ovat tulleet myös tietokonepohjaiset suunnitteluohjelmat.
”Meille 3D-piirrustukset tulevat valmiina tiedostoina siten, että ruuvinreiät ovat jo paikallaan. Fyysisiä pahvi- ja vanerimalleja ei enää käytetä lainkaan”, Koskinen kertoo.
Toisaalta veneiden muuttuminen design-esineiksi on lisännyt tarvetta tarjota konsultaatiota siitä, mitä on mahdollista tehdä.
”Me saamme muotoilijalta tiedon, millainen tila on käytössä ja toive, mitä siihen halutaan. Sen jälkeen me suunnittelemme tila-avaruuteen vaikka kolmikerroksisen hyllyn. Jos emme seuraa aikaamme, joku tulee heti ohi”, Kaarmela sanoo.
Eveliina Varho toimii Paimion puupojilla CNC-kuskina.
Erityisesti tämä korostuu nyt, kun materiaalit ovat uusiutumassa kokonaan. Esimerkiksi lakat ja muut pintakäsittelymateriaalit ovat ammattimaisessa käytössä muutoksessa uusien raaka-aineiden ansiosta.
”Pintakäsittely on perinteisesti puutyöalan yrityksille ollut se viimeinen välttämätön paha. Meille se on tärkeä työvaihe”, Kaarmela kertoo.
Kun katsoo esimerkiksi nykyisin suomalaisten tai ruotsalaisten veneiden puuosia, muutoksen ymmärtää. Aikanaan vaikka Rivat tai muut italialaiset veneet saivat myyttisen maineen niiden lakkapintojen ansiosta. Tusina kerrosta korkeakiiltoista lakkaa oli vasta alku.
Nyt samaa kilpailuetua ei ole – mikä on helppo todeta Paimion puupoikien tehtaan pintakäsittelysalissa.
”Toisaalta meillä on nykyisin käytössä ne samat italialaiset liemet”, Koskinen paljastaa.
Yhä edelleen laatuero on toki olemassa, mutta nykyisin se näkyy lähinnä valituissa materiaaleissa ja määrässä, ei työn jäljessä. Kuten Koskinen sanoo, köyhdytettyä versiota ei voi tehdä.
”Kun teimme kahden eri hintaluokan venettä samaan aikaan, puuosat olivat samoin tehtyjä. Edullisemmassa veneessä palikoita oli vain merkittävästi vähäisempi määrä.”
Pintakäsittelijä Heidi Paju kertoo, että suojat pitää höyryissä olla kunnossa.
Hintaero kapenee
Venealalla on kuin ihmeen kaupalla pystytty pitämään kotimainen tuotanto läpi vuosikymmenten hengissä. Puuosien valmistajille tämä on lisännyt asiakkuuksia, sillä yhä useammat venevalmistajat ovat keskittyneet lähinnä runkojen valmistukseen. Vielä on esimerkiksi Targa, jolla on oma puusepänverstas, mutta yleisemmin osat tulevat venetehtaan kokoonpanolinjastolle alihankkijoilta.
Toki samalla valmistusta on siirretty halpatyövoiman maihin, mutta kysyntää kotimaiselle on myös ollut.
Puualalla kilpailu on Baltian maiden ja Puolan suhteen kovaa.
”Meidän etunamme on puhelin, johon vastataan aina. Ja se, että toimitusajat pitävät”, Kaarmela kertoo.
Toisaalta hintaero lähialueiden maihin kapenee koko ajan, Koskinen näkee: ”Esimerkiksi Viro ei ole enää edullisempi maa teettää puutöitä.”
Korona-aikana, kun veneiden kysyntä räjähti käsiin ja venetehtaat nostivat tuotantonsa äärimmilleen, myös Paimiossa oltiin helteessä. Hikeä jyrsimen ääressä pukkasi, kun jo vahvaan tilauskirjaan tuli koko ajan uusia toimeksiantoja.
”Laadusta emme voineet tinkiä. Suomalaisella työllä pitää olla joku arvo, ja toisaalta reklamaatioilla ei makseta palkkoja”, Koskinen kertoo.
Koska myös uudet toimitukset onnistuttiin valmistamaan, viime vuosien luvut seurasivat koko venemarkkinaa. Paimion puupoikien liikevaihto nousi vuonna 2022 jo toista vuotta peräkkäin reilusti, eli noin 23 prosenttia 827 000 eurosta miljoonaan euroon. Kannattavuus pysyi kohtuullisella tasolla, mutta laski, sillä materiaalien hinnat ovat nousseet puun hintojen lisäksi myös kemikaaleissa. Esimerkiksi Tikkurila nosti tiettävästi kolme kertaa viime vuonna hintojaan – syitä on löydettävissä alkaen aina Kiinan valtiojohtoisesta, omia lakejaan noudattavasta hinnoittelupolitiikasta. Eikä raaka-aineiden saatavuus ole sekään ollut entisellään. Esimerkiksi titaanioksidin saanti oli hankalaa, samoin epoksin raaka-aineet olivat kiven alla.
Samaan aikaan koko kemikaaliala on muutoksessa. Esimerkiksi biohartsit tulevat olemaan seuraava uusi trendi.
”Toisaalta meillä on yksi lakkalaatu, jota olemme käyttäneet jo 26 vuotta. Yhtään reklamaatiota ei ole tullut”, Koskinen kertoo.
Esimerkiksi Akzo-Nobelin D-Dur on tällaisessa maineessa.
”Toisaalta tarvitsemme laajan kirjon erilaisia kemikaaleja. Uutta pitää etsiä koko ajan.”
Puualan yrityksellä on epävarmoina nykyisinä aikoina yksi etu – puu ei ole esimerkiksi lasikuituisten veneiden raaka-aineen hartsin tapaan tuoretuote.
”Onneksi. Puu vain paranee vanhetessaan”, Koskinen kertoo.
Paimion puupoikien ”museoon” on nostettu esille vanhoja puu- ja pahvisapluunoita eri veneenosista takavuosilta ennen tietokoneaikaa.
Paras puu?
Puulaaduissa kotimaiset eivät ole pärjänneet suosiossa. Esimerkiksi koivu voisi olla valkeana erittäin näyttävä, mutta veneissä sitä ei ole nähty.
”Loimukoivu on äärettömän kaunista, mutta koivun kosteuden kestävyys on onnetonta”, Koskinen kertoo.
”Lisäksi suomalaiset puut ovat pirskatin pieniä. Tammea ja pähkinää ei voi tästä syystä kotimaisina hyödyntää.”
”Tyvimänty voisi olla, ja sitä aina joku jossain koettaa, mutta se trendi hiipuu nopeasti, ennen kuin oikein edes alkaakaan”, Kaarmela sanoo.
Mutta mikä on ammattilaisen lempipuu?
Vastaus tulee Koskiselta napakasti, ja miettimättä: kalleimmalla mennään.
”Tiikki. Se ei mätäne koskaan, jos et mene raapimaan sitä harmaata pintaa pois.”
