Tilaa
Testit

Käyttötestin loppuraportti: Flipper 670 ST + Mercury 150 EFI

Tällä vuosituhannella HT-vene eli hardtoppari on tuntunut kuuluvan katoavaan veneilyperinteeseen. Flipperin uusista malleista iso ST kuitenkin osoittaa nämä tunteet vääriksi. Viime kesän Käyttötestissä Flipper 670 ST näytti olevansa oiva retkivene.

06.05.2015

Teksti Vesa Leppä

KuvatArto Rusanen ja Seppo Evinsalo

Daycruiser-konsepti vaatii toimiakseen veneeltä enemmän kuin HT. Veneessä oleva laipio vie hämmästyttävän paljon tilaa veneen sisältä ja niinpä veneet ovat selvästi aiempia hardtoppareita suurempia. DC on monen suomalaisen mielestä kuitenkin liian avoin ja ”pressusulkeisia” pelätään.

Mutta entäpä jos HT:n suunnittelisi kokonaan uudella tavalla ja hylkäisi monta vanhaa tottumusta?

Näin lienee ajatellut Bella-Veneet Oy:n hovisuunnittelijan asemaan kohonnut norjalainen Espen Thorup, joka on suunnitellut muutama vuosi sitten uusiksi koko Flipper-sarjan ja on saanut paljon aikaan myös perus-Bellojen kanssa.

Veneen ulkonäössä Thorup lienee miettinyt sulavia ja nykyaikaisia linjoja, sisällä taas pääasiassa tilankäyttöä.

Ensimmäisenä hän lienee hylännyt sivukannet, koska ne veisivät suhteellisesti ottaen aivan liikaa tilaa pois veneen sisältä. Toisaalta nykyään kuljetaan keulakannelle tuulilasin läpi, joten sivukansia tuskin moni enää edes kaipaa. Myös kulku takakautta on suhteellisen helppo toteuttaa.

Seuraava yksityiskohta Thorupin mielessä on todennäköisesti ollut keulakansi. HT-veneessä keulakantta ei juuri tarvita muuhun kuin rantautumistoimissa tai venettä lastattaessa. Miksi keulakannen pitäisi siis olla suuri, kun pieni keulakansi puolestaan antaisi juhlavasti enemmän tilaa sisälle?

Flipper ST

Pientä hämmennystä on veneharrastajissa aiheuttanut Flipperin uuden veneen mallimerkintä ST, vaikka vene on melko lailla selkeästi HT. Kyse ei kuitenkaan ole juuri sen kummemmasta asiasta kuin katon pienestä erikoisuudesta ja toisekseen valmistajan halusta kertoa siitä, että veneessä on todellakin jotain uutta. Samaa mallimerkintää valmistaja on jatkanut myös muissa, uusissa Flipper-malleissa.

Katto ei ole täysin kiinteä aiempien HT-mallien tapaan. Sen takalaidassa on ikään kuin luukku, jota voidaan liikuttaa reilut parikymmentä senttiä eteenpäin. Sillä saadaan aikaan erilaisia ilmavirtauksia veneen sisällä ja voipa se toimia taakse vedettynä toisinaan aurinkosuojanakin.

Uuden Flipperin nykyaikaisuutta korostaa myös kuomu, joka on aiemmista melko tavalla poikkeava. Se on tavanomaisia kuomuja nopeampi ja helpompi käyttää ja lisäksi se on monipuolisempi. Sen asennuksessa ja huollossa on kuitenkin oltava tarkkana, sillä kuomun survominen säilytyskoteloon, takapenkin alle saattaa vaurioittaa joko kuomun kaaria tai penkin lujitemuovirakennetta.

Miellyttäväksi kuomun käytön tekevät kaasujouset, jotka avustavat kuomun nostoa ja asettavat kuomun kätevästi oikeaan asentoonsa. Sen jälkeen kuomun liepeet on helppo kiinnittää veneen neppareihin.

Kuomu ylhäälläkin veneessä on avara tunnelma, keskeltä taittuva pöytä on kätevä käytössä. Mutkikkaat kuomun kaaret toimivat erittäin hyvin kaasujousien avustamina.

Lue Käyttötestin loppuraportti kokonaisuudessaan Kipparista 5/2015.

Lue myös: 

Flipper 670 DC ja ST – Imagomalli ja perinteiden jatkaja

Flipper 600 ST, DC ja SC – Jalostettua norjalaishenkeä

 

Lue myös nämä

X