Tilaa
Jutut

Uusi kanava avattu Tampereelle – ainakin toistaiseksi myös moottoriveneet saavat käyttää sitä

"Ei viitsisi aina heti kieltää kaikkea, mutta katsotaan miten ihmiset käyttäytyvät”, kertoo Ranta-Tampellan alueen rakennuttajainsinööri.

27.08.2020

TekstiAnu Kopola

Tampereen keskustan läheisyyteen on avattu uusi kanava. Noin 600 metriä pitkän kanavan toinen pää on Näsijärvessä ja toinen pää Tammerkoskessa. Kanava halkoo uutta Ranta-Tampellan asuinaluetta.

Kanavan syväys on pari metriä, ja saman verran tilaa on siltojen alla. Kanavan yli kulkee kuusi siltaa. Kanava on leveimmillään 28 metriä ja kapeimmillaan 13 metriä.

Tällä hetkellä kanavalla saa liikkua myös moottoriveneillä, mutta asiaa ei ole vielä lopullisesti päätetty. Tahtotila on, että veneilijät voisivat käyttää kanavaa, mutta lopullinen päätös riippuu melun ja veneiden vauhdin määrästä.

”On vielä harkinnassa, että miten asian kanssa edetään. Ei viitsisi aina heti kieltää kaikkea, mutta katsotaan miten ihmiset käyttäytyvät”, kertoo Ranta-Tampellan alueen rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemi.

Kanavan päätyihin on tulossa nopeusrajoitukset, 6 kmh, mutta kylttejä ei olla vielä ehditty saada paikoilleen. Päätyihin tullaan lisäämään myös aallonmuodostus kielletty -kyltit.

 

Kanavassa liikkuessa kannattaa kiinnittää huomiota ajoittaiseen, yllättävän voimakkaaseenkin virtaukseen Näsijärvestä Tammerkoskeen.

Suunnitelmat ulottuvat myös tulevaan talveen. Kanavan keskivaiheille on ajatuksissa rakentaa avantouintipaikka, mutta lopullista päästöstä siitäkään ei ole tehty.

”Emmehän edes vielä varmaksi tiedä, että jäätyykö kanava”, Tevaniemi jatkaa.

Lue myös nämä

X