Tilaa
Jutut

Itämereltä Suomenlahteen virtaava huonolaatuinen vesi pahentaa happikatoa

Suomenlahden huono tila johtuu ilmastollisten tekijöiden määräämistä virtauksista ja Itämeren pääaltaan tilasta.

14.09.2019

TekstiTanja Paananen

Suomenlahdella happikatoalueet ovat laajemmat kuin viime kesänä, ilmenee Suomen ympäristökeskuksen kesällä tekemästä seurantatutkimuksesta.

Itämeren hapettomat ja hyvin vähähappiset alueet ovat lähes yhtä laajoja kuin syksyllä 2018, jolloin Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos arvioi ne historiallisen suuriksi.

Selkämerellä ja Perämerellä on happitilanne viime vuoden tavoin hyvä.

Ahvenanmerellä olevien merenpohjan kynnysten takia Itämeren pääaltaan syvänteissä tapahtuneet muutokset eivät ole päässeet vaikuttamaan Selkämeren tilaan.

Myös Saaristomerellä suola- ja happipitoisuudet ovat enimmäkseen viimevuotisella tasolla.

Itämeren pääaltaan tilalla iso vaikutus

Itämeren hapettomat ja vähähappiset alueet kattavat koko sen pääaltaan syvännealueen ja Gotlannin länsipuolen syvänteet. Pääaltaan syvänteiden vesi on nyt hapetonta 70–75 metristä alaspäin.

Hapettomissa olosuhteissa fosfaattifosforia vapautuu pohjasedimentistä ja sitä kertyy syväveteen.

Syksystä 2016 lähtien Suomenlahdelle on kulkeutunut Itämeren pääaltaalta vanhaa voimakassuolaista, vähähappista ja fosforipitoista syvävettä, jonka sysäsivät liikkeelle Itämereen tulleet suolapulssit.

Hapettomien pintasedimenttien osuus oli Suomenlahden rannikon vakioseuranta-asemilla tänä vuonna kolmanneksen suurempi kuin kaksi vuotta sitten. Pohjaeläimiä löytyi kuitenkin edelleen kahdella kolmasosalla asemista.

Pohjaeläinhavaintojen määrän pysyminen ennallaan selittyy lähinnä sillä, että vuodesta 2008 lähtien Suomenlahden syvillä pohja-alueilla on yleistynyt hyvin alhaisia happipitoisuuksia sietävä vieraslaji, amerikansukasjalkainen. Kyseessä on liejuputkimato (Marenzelleria spp), joka havaittiin Itämerellä ensikertaa 1990-luvulla.

© Wikimedia Commons / Crusier

Suomenlahden tilanne on edelleen poikkeuksellinen

Itäisellä Suomenlahdella suolaisuuden ja lämpötilan harppauskerrokset sijaitsevat 20–30 metrin syvyydessä. Niiden alapuolella on huomattavan paljon suolaista vettä, jonka fosfaattipitoisuus on koholla. Pitoisuudet olivat edelleen kohonneet viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Ensi kesän sinileväkukintariskin kannalta ratkaisevaa on, kuinka suuri osuus fosforista päätyy veden pintakerrokseen. Se puolestaan riippuu loppusyksyn tuulisuudesta ja tulevan talven jäätilanteesta.

Suomenlahden huono tila johtuu ilmastollisten tekijöiden määräämistä virtauksista ja Itämeren pääaltaan tilasta. Itämeren pääaltaan tilan kehityksellä on ratkaiseva vaikutus Suomenlahden ravinne-, happi- ja levätilanteeseen.

Sinileväkukinnot ovat pysyneet maltillisina

Sinilevätilanne ei ole yhtä paha kuin viime kesänä. Levämäärää kuvaavien klorofyllitulosten mukaan tilanne on nyt sama kuin se oli kolme vuosikymmentä sitten. Suomenlahden levämäärät alenivat 2000-luvun alkupuolen huippulukemista noin vuosikymmenen ajan, kunnes vuonna 2016 suunta kääntyi.

Itämeren pintalämpötila on kohonnut vuoden 1990 jälkeen lähes kaksi astetta, ja sen arvioidaan kohoavan edelleen ilmastonmuutoksen takia. Kun lämpötila kohoaa, sinileväkukintojen riski kasvaa.

Vesimassan lämpeneminen ja voimistuva kerrostuminen voivat laajentaa pohjan hapettomia alueita, mikä puolestaan kiihdyttää fosforin vapautumista pohjasedimentistä. Lisäksi talvisten vesisateiden on arvioitu yleistyvän ja sen myötä valuma-alueelta huuhtoutuvan mereen entistä enemmän ravinteita.

Suomen ympäristökeskus muistuttaa, että päästöjen vähentämistä tarvitaan edelleen koko Itämeren valuma-alueella.

Lue myös nämä

X