Jutut

Veneenalainen maailma: Mahat muovia pullollaan?!

Kalojen mahasisältöjä tutkittaessa paljastuu karmea totuus: luonnosta peräisin olevien löydösten lisäksi yhä suuremmalla todennäköisyydellä siellä on muovia. On korkea aika vaikuttaa tähän niin vesillä kuin jokapäiväisessä elämässämme.

15.06.2019

TekstiEssi Keskinen ja Olli Loisa

Kuvat123RF, Pekka Tuuri

Ihmisiä on aina kiinnostanut, mitä eläimet tai kalat ovat syöneet. Suurempien saaliseläinten kohdalla maha on aukaistu ja sen sisällöstä saatu kenties lisäbonus varsinaisen saaliin päälle.

Vanhaa perua

Raamatussa Joona joutui valaan vatsaan. Valas ei tietenkään ole kala, vaan nisäkäs, mutta kelpaa silti esimerkiksi tähän. Jo parituhatta vuotta sitten on mietitty, mitä merenelävät ovat syöneet.

Haiden vatsoista on löydetty mitä merkillisimpiä esineitä—autojen rekisterikilpiä, kumisaappaita, surffilaudan kappaleita jne. Hait ovat uteliaita ja kaikkiruokaisia petoja ja kokeilevat monien erilaisten ravintokohteiden soveltuvuutta. Luultavasti haiden vatsoista on löydetty joskus myös ihmisten ruumiinosia, vaikka näitä löytyy kuitenkin useammin paljon vaarallisempien krokotiilien mahoista.

Suomen Luonto -lehden kysymyspalstalle tulee usein ihmettelyjä hauista, joiden mahoista on löytynyt mielikuvituksellisia saaliita—sammakoita tai linnunpoikasia.

Kun tieteelliset retkikunnat 1500-luvulta lähtien purjehtivat maailman meriä ja ottivat näytteitä kaikesta mahdollisesta, myös kalojen mahojen sisältöjä tutkittiin. Näistä saatiin selville sellaisten pohjaeläinten ja muiden ravintokohteiden olemassaolo, joita ei silloisilla näytteenottimilla löydetty.

Kala syö muovia

Pari vuotta sitten julkaistiin järkyttävä tutkimus, jossa ruotsalaiset tutkijat olivat todenneet mm. ahvenenpoikasten syövän ennemmin muovia kuin eläinplanktonia, jos niille annettiin vapaus valita.

Mikromuovilla kasvaneet poikaset jäivät sekä pienemmiksi, hitaammiksi että tyhmemmiksi kuin puhtaassa ympäristössä kasvaneet sisarensa. Kokeissa mikromuovia nauttineet ahvenenpoikaset jäivät 100 % varmuudella hauen saaliiksi, kun puhtaan veden poikasista puolet selvisi hengissä.

Mikromuoveissa on ilmeisesti erilaisia kemikaaleja, jotka heikentävät kalanpoikasten kykyä tunnistaa pedon haju vedessä, tai sitten kalanpoikaset eivät jaksaneet paeta, sillä niiden vatsat olivat yksinkertaisesti liian täynnä muovia.

Maailmalta on jo vuosikausia tihkunut järkyttäviä kuvia kuolleista albatrossinpoikasista, joita emot ovat ruokkineet merestä löytämällään muoviroskalla ja jotka ovat sitten kuolleet nälkään, kun muovi ei sula eikä mahaan mahdu muuta.

Samalla periaatteella toimivat ilmeisesti mikromuovit, jotka täyttävät pikkukalojen ruoansulatuselimistön ja aiheuttanevat niille puutostiloja ja aliravitsemusta.

Kun ruotsalaistutkijat hautoivat hedelmöityneitä ahvenen mätimunia vesissä, joihin oli lisätty eri määrä mikromuovia, ahvenenpoikasia kuoriutui sitä enemmän, mitä vähemmän muovia oli vedessä. Suurimmat mikromuovimäärät koetilanteessa eivät silti päässeet edes Itämeren pahimpien muoviroska-alueiden tasolle.

Kun pienemmät kalat sitten syövät houkuttelevan näköistä muoviruokaa ja jäävät myöhemmin suurempien petokalojen saaliiksi, muovi päätyy yhä korkeammalla ravintoketjussa oleviin saalistajiin.

Vuonna 2013 brittitutkijat avasivat yli puolen tuhannen kalan mahat ja tutkivat niiden sisällöt. Vaikka kaloja oli pyydetty sekä ulappa-alueelta että rannan läheisyydestä, niiden kaikkien ruoansulatuselimistöstä löytyi yli 35% todennäköisyydellä muovia.

Mahaan joutunut muovi ei ainoastaan tee fyysistä tuhoa (täyttämällä mahan muulta ruoalta, tukkimalla suolen tai aiheuttamalla repeämiä), vaan saattaa myös johtaa erilaisiin myrkytystiloihin, kun muoveista irtoaa kemikaaleja.

Kalojen mahoja tutkimalla voidaan siis selvittää kalan ravinto, mutta myös paljon muuta—pohjaeläinten suhteellisia tiheyksiä, vieraslajien leviämistä, muoviroskan lisääntyminen meressä tai sen päätymistä ravintoketjun osana lautaselle.

Näin vaikutat mikromuovin kertymiseen vesistöihin

Mikromuoveja löytyy suuresta osasta kemikaaleja ja niitä liukenee veteen esim. vaatteista pesun yhteydessä. Lisäksi kaikki suuremmat muovit hajoavat pikkuhiljaa vuosien saatossa pienemmiksi hiutaleiksi.

Parhaiten estät mikromuovin päätymistä mereen, kun vältät muoviroskan joutumista veteen ja turhien kemikaalien käyttöä. Keinokuituvaatteista erityisesti fleecestä irtoaa valtavasti mikromuoveja joka pesukerralla. Niiden hankintaa kannattaa harkita tarkkaan ja pesukertoja tarkkailla. Erityinen pesupussi kerää noin kolmanneksen mikromuoveista.

Monissa kemikaalituotteissa mainitaan erikseen, että ne eivät sisällä mikromuoveja. Esimerkiksi joutsenmerkityt tuotteet ovat olleet mikromuovivapaita vuodesta 2013.

Kemikaalituotteista erityisesti kuorintavoiteet, hammastahnat, aurinkovoiteet ja huulipunat sisältävät mikromuoveja. Tuoteselostetta voi tarkkailla ja etsiä sieltä polyethylene- tai polypropylene-nimisiä muovihippusia.

Lue juttu kokonaisuudessaan Kipparista 4/2018.

Lue myös nämä

X