Lomareissujen reittejä kannattaa ruveta suunnittelemaan ajoissa, jotta monet yksityiskohdat tulee mietittyä mahdollisimman perusteellisesti. Tilanteet muuttuvat, joten mikään ei tietenkään pakota tekemään reissua juuri nyt tehtyjen suunnitelmien mukaisesti.
Sehän juuri on vesillä liikkumisen parhaita puolia, että soveltamiseen on mahdollisuus, eikä mikään tieverkko sido matkalaista. Veneen kanssa voi sujuvasti muuttaa reittejään sen mukaan miten haluaa – kunhan muistaa varmistaa, että liikkuu turvallisilla vesillä.
Liian yksityiskohtaista suunnitelmaa ei kannata tehdä vielä tässä vaiheessa. Pääreitin ja käyntikohteet voi kuitenkin jo miettiä valmiiksi.
Yksityiskohdat täsmentyvät lähempänä reissun alkua, kun pitkän ajan sääennusteita rupeaa tulemaan. Niiden perusteella pystyy miettimään reittivalintoja esimerkiksi odotettavissa olevien tuulien mukaisesti.
Varsinkin lapsiperheiden kannattaa laatia reittinsä suojaisten väylien kautta ja välttää, jos se on mahdollista, keikkumista isoilla selillä.
Polttoainetta saatava
Purjeveneilijän etuna on, että vene liikkuu ilman moottoriakin, kunhan vain tuulee. Moottoriveneilijän on mietittävä reissun alla mistä saa matkan varrella polttoainetta. Jakeluasemien sijainnista kannattaa kerätä tietoa etukäteen.
Jakeluasemien määrä on viime vuosina vähentynyt, joten mukaan on hyvä varata myös tarpeeksi varapolttoainetta asiallisissa säilytysastioissa. Tästä voit lukea lisää nettisivuiltamme.
Mitä me syödään?
Jos veneen jääkaappi on pieni ja säilytystilat rajalliset, on reitti suunniteltava siten, että mahdollisimman usein ollaan niin sanotun sivistyksen parissa.
Vierassatamissa on usein myös satamakauppa, josta saa täydennettyä veneen ruokavarastoja. Rantakylistä ja -kaupungeista yleensä löytyy myös isompia elintarvikekauppoja, joten reitille kannattaa piirtää säännöllisesti vierailut sellaisissakin paikoissa.
Jos matkalla on tarkoitus yöpyä vierassatamissa, laaditaan reitti tietysti niiden mukaisesti.
Kysele myös muiden tuttujen veneilijöiden kokemuksia satamista ja varsinkin utele vinkkejä hyvistä luonnonsatamista.
Älä väännä väkisin
Realismi kannattaa säilyttää. Älä ahnehdi merimaileja. Perheveneilijän päivämatkat eivät saa muodostua liian pitkiksi. Vene kyllä jaksaa mennä niin pitkälle kuin polttoainetta riittää, mutta ihmisten sietokyky tulee jossain vastaan.
Lomamatkastahan piti olla kyse, ei mistään urheilusuorituksesta. Oma vene ei ole mikään risteilylaiva, jolla voidaan matkustaa tunnista toiseen ja päivästä toiseen. Veneessä liikkumatilaa on rajoitetusti ja varsinkin lapsien kanssa rajat tulevat helposti vastaan nopeastikin.
Merikartan avulla alkaa kesän venereissun reitti pikkuhiljaa hahmottua veneilijän päässä.
Pienelläkin pärjää
Reissuveneen ei tarvitse olla iso ja kallis jahti. Pienelläkin veneellä, vaikka avoimella pulpettiveneellä, voi ihan hyvin lähteä reissuun.
Reitti pitää vain suunnitella sen ominaisuuksien mukaisesti ja silloin liikutaan mielellään vain suojaisilla vesillä. Järvillä ja saaristossamme se onnistuu.
On vain omasta asenteesta kiinni kelpaako telttayöpymiset saarissa, vai pitääkö päästä nukkumaan vierassataman laituriin suihkujen ja vessojen viereen.