Tilaa
Jutut

Vinkit vesille: Pelasta vene jäiden puristuksesta

Vesi on veneelle oikea elementti, paitsi jäätyneenä. Jää ei kuitenkaan koidu veneen tuhoksi, jos sen kanssa toimii oikein.

05.01.2019

TekstiKarel Kakko, Ismo Virta

KuvatJarmo Wright/Otavamedia ja Markus Ånäs

Leudot talvet ovat pidentäneet veneilykautta. Suomessa vedet kuitenkin avomerta lukuun ottamatta jäätyvät ennemmin tai myöhemmin. Pitkälle venytetyssä kaudessa on siis aina varauduttava siihen, että pakkanen iskee.

Tyypillisesti pakkaskaudet tulevat sykleissä, jolloin vesi vuoron perään jäätyy ja vuoron perään sulaa. On lähes mahdotonta tietää etukäteen, milloin jääpeitteestä tulee pysyvä. Ensimmäinen ohut jääpeite muodostuu usein silloin, kun veneitä on vielä vesillä. Alkutalvella jää on kuitenkin vielä niin ohutta, että se sulaa nopeasti eikä aiheuta vahinkoja. Sulassa vedessä olevan veneen runko myös sitoo itseensä lämpöä alla olevasta vesimassasta. Pienillä pakkasillakin pilssi ja katetun veneen sisäpuoli pysyvät pääsääntöisesti sulana.

Muista valmistelu

Viimeistään loppukaudesta vene kannattaa aina kiinnittää laituriin perä edellä. Liikkeelle lähtö onnistuu yöpakkasten jälkeen parin sentin paksuisessa jäässäkin, kun menosuunta on suoraan eteenpäin keula jäätä halkoen.

Peruutus sen sijaan ei välttämättä onnistu. Ja jos onnistuu, niin sen jälkeen romuna ovat trimmitasojen sylinterit, peräpeilianturit sekä muut mahdolliset varusteet.

Keula ulospäin pysäköity vene selviää myös paljon paremmin laituria päin vellovista myrskyaalloista, joihin on syytä syksyisin varautua.

Jos jäätä on kertynyt jo paksusti, voi ulosajossa joutua käyttämään ryskytystekniikkaa. Siis ensin veneen keula ajetaan jään päälle ja sitten mennään keulaan pomppimaan ja keikuttamaan venettä. Se murtaa jään veneen alta ja sitten voi edetä seuraavaan paikkaan. Tätä urheilua emme varsinaisesti suosittele, mutta ainakin vahvarakenteinen alumiinivene on tällä konstilla murtautunut miehenkantavankin jään läpi jopa ilman potkurivaurioita. Ja pohja on sen jälkeen tosi puhdas.Jotta veneen saa liikkeelle, on jäätä ensin hakattava irti veneen vierestä esimerkiksi kirveellä.

Pressuviritys kannattaa. Silloin veneen pohjalle ei kerry lunta ja jäätä.

Erilaisia vaurioita

Puuveneet vaativat eniten huolenpitoa säiden suhteen, minkä vuoksi ne nostetaan ylös yleensä hyvissä ajoin ennen pakkasia. Jotkut puulajit, kuten mänty, sietävät märkänä jäätymistä mahonkia paremmin. Vesilinjastaan suojapellitetty puuvene ei ennen vanhaan ollut tavaton näky kalasatamissa.

Alumiinivene ei materiaalinsa puolesta pahemmin jäistä kärsi. Myös vankkatekoinen lujitemuovivene sietää jäisiä olosuhteita hyvin, mikä voi olla monelle yllätys. Se saattaa selviytyä jäätymisestä ilman vaurioita sellaisissa tilanteissa, joissa alumiiniin muodostuu pysyviä lommoja. Jäihin jääneen veneen vauriot painottuvat useimmiten muuhun kuin veneen runkoon. Rungon ympärille muodostuva paksu jää aiheuttaa puristusta, mutta varsin tasaista sellaista. Runkoa suuremmassa vaarassa ovat pisteosat ja tekniikka. Pidemmällä aikavälillä vaarassa ovat esimerkiksi kiinnityshelat, kun vellovat jäämassat liikuttavat venettä. Kiinni jäätyneen veneen köydet kannattaa siis pikaisesti irrottaa tai löysätä.

Nykyveneissä yleisesti tyhjennyskanavissa käytetyt metalliset kuulaventtiilit helposti rikkoutuvat jäätyessään. Tilanne on haastava, sillä niistä harvoin saa vettä pois ilman, että vene nostetaan ylös. Ennen edessä olevaa pakkasjaksoa tyhjennyksiin voi valuttaa ympäristöystävällistä pakkasnestettä. Valutuksen aikana sulut käännetään kiinni, jolloin neste jää kanaviin. Muista kuitenkin, että tapaukset ovat aina venekohtaisia.

Mallisuoritus! Kun keula on valmiiksi menosuuntaan, liikkeelle pääsee tällaisista jäistä vielä helposti ja ilman vaurioita.

Jätä perämoottori alas

Kun luvassa on pakkasia ja ohut (korkeintaan sentin, parin) jääkerros, perämoottori kannattaa jättää alas sulaan veteen. Käynnistämisen jälkeen veden kierto varmistetaan seuraamalla poistoa pakokanavasta tai merkkireiästä. Jos vettä ei tule, moottori sammutetaan muutaman minuutin lämmityskäytön jälkeen, ja yritys uusitaan reilun minuutin päästä. Näin rikiputkeen mahdollisesti muodostunut jäätulppa sulaa vähitellen.

Jos moottorin alaosa, jossa vesipumppu sijaitsee, on jäässä, ei käynnistystä pidä edes yrittää. Painon kertyminen veneeseen on jäätävissä olosuhteissa ongelma. Jos vene täyttyy lumella tai loskalla, joka ei poistu tyhjennyskanavien kautta, alkaa jäätä ja painoa kertyä laiturissa makaavan veneen kansille. Väliaikainen pressuviritys voi tuntua hankalalta kiinnittää, mutta se voi säästää venettä ja helpottaa elämää.

Jos käy vanhanaikaisesti

Sitten kun lyhytaikaiseksi luultu jääpeite alkaa vahvistua entisestään ja näyttää jäävän pysyväksi, on jäljellä vaurioiden minimointi ja päätös veneen nostotoimista. Mitä pienemmästä veneestä on kyse, sitä helpompaa jäistä nostaminen luonnollisesti on. Jos vene on tukevan laiturin vieressä, niin asia helpottuu. Nosturiauton kestävä laituri mahdollistaa jo isommankin veneen nostamisen.

Puuhastelu veneen kanssa helpottuu, jos malttaa odottaa niin kauan, että jää veneen ympärillä kantaa. Muuten voi käydä niin, että vene on kiinni jäissä, ja omistaja veden varassa sen vieressä. Kannattaa muistaa, että jos venettä yrittää nostaa jäällä seisoen, kuormitus kasvaa paljon rajummaksi kuin pelkkä oma paino.Jäihin jäänyt vene kannattaa irrottaa moottorisahan avulla, joka leikkaa jään siististi kappaleiksi.

Jäissä talvehtiminen

Veneen jäihin jättäminen voi olla myös tietoinen valinta. Veneen ympäristön voi pitää sulana hapetuslaitteella, joka kierrättää vettä veneen alla. Sähköä kuitenkin tarvitaan. Kustannukset ovat kohtuulliset, sillä sähkönkulutus on laitteen koosta riippuen muutamasta sadasta watista vajaaseen kilowattiin. Termostaatilla varustettuna käyntiajat pysyvät kohtuullisina.

Lue myös nämä

X