Tämän vuoden venemessujen Näyttelyn Moottorivene -ehdokkaita oli kaikkiaan seitsemän. Veneistä kolme oli kotimaisia, kaksi ruotsalaista, yksi lähtöisin Englannista ja yksi Saksasta.
Finaaliin pääsivät ehdolle Aquador 22 C, Nord Star 37 Patrol, XO 24 HT, Nord West 37, Paragon 31, Sealine 46 ja Bavaria 28 Sport.
Raadin tehtävä ei suinkaan ollut helppo, sillä mikään finaalin veneistä ei noussut ylivoimaiseksi ehdokkaaksi valintakokouksessa. Useimmalla veneellä oli omat puoltajansa ja hyvää niistä löydettiin paljon. Jotkin ominaisuudet kuitenkin vaikuttivat siihen, että niitä ei arvonimellä haluttu palkita. Niinpä Näyttelyn Moottoriveneeksi tuli jossain määrin kompromissin tulos.
Näyttelyn Moottorivene Bavaria 28 Sport
Näyttelyn Moottoriveneeksi valittiin saksalainen Bavaria 28 Sport. Se edustaa valmistajansa uutta muotoilua, josta saatiin esimakua parisen vuotta sitten mm. Tukholman näyttelyssä, jossa esiteltiin Bavarian uusi 38. Muotoilu on entisiä malleja onnistuneempi ja ilmeisesti rungon muodoilla on pyritty myös parempaan jäykkyyteen.
Bavarian maine halpavenetuottajana on peräisin etenkin tehtaan purjeveneistä, mutta myös moottoriveneet ovat olleet kokoonsa verrattuina suhteellisen edullisia. Hinta muodostuu tietysti tuotantomääristä, tuotannon rationaalisuudesta, työn laadusta, materiaaleista ja varusteista. Moottorivenetesteissä merkin edustajat ovat edustaneet keskimääräistä tasoa.
Raadin perustelut Bavarian valinnalle olivat seuraavat:
”Bavaria 28 Sportia kuvailtiin etenkin sanoin paljon moottorivenettä kohtuulliseen hintaan. Bavaria on tyylikäs ja nykyaikainen vene, jossa on suuret sisä- ja ulkotilat. Se tarjoaa hintaansa verrattuna paljon mahdollisuuksia viihtymiseen niin merellä kuin satamassakin.”
Bavaria on kieltämättä tyylikäs vene, jossa on hyvät tilat niin ulkona kuin sisälläkin. Matkustamossa on ohjaajan paikan lisäksi suuri sohva, joka muodostaa myös ruokailuryhmän ja oleskelutilan. Takana on lisäksi aurinkotaso, jonka alla on suuri säilytystila. Sivukansia myöten on helppo kulkea keulaan. Sisätiloiltaan Bavaria on puhdasverinen, pienen perheen matkavene. Rungossa on volyymia niin paljon, että tunnelma on jopa avara. Ohjaamon alla on leveä minikajuutta, jossa on ovi ja etuosassa pukeutumispenkki.
Keskellä venettä on oikealla vessa pesualtaineen ja sitä vastapäätä suuri pentteri. Pentterissä on yllättävän hyvin säilytystilaa eri tavaroille pitempääkin oleskelua varten. Keulapiikissä on perinteinen V-vuode, josta saa myös oleskelutilan 4-5 henkilölle pöydän ääreen sateisia ilmoja tai iltoja varten. Veneen varustelu on vaatimaton, vaikka perustarpeet siinä ovat vessaa, liettä, jääkaappia, kompassia ja maasähköä myöten.