Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Sjöberg: Kirjoittamaton kirja

Kippari -lehti uusii suosittuja Sjöbergin pakinoita menneiltä vuosilta nettisivuillaan.

27.12.2019

TekstiSjöberg

KuvatKipparin arkisto

Se on taas talvi tullut. Veneilijöitä se ei pahemmin yllättänyt, toisin kuin aina nuo autoilijat.

Tähän aikaan vuodesta on mukava tarkkailla, milloin viimeiset veneet laitureista häviävät – jos häviävät olleenkaan. Aina on nimittäin niitä, jotka eivät sairauden, muistamattomuuden tai muun välinpitämättömyyden takia venettään talveksi pois korjaa.

Rattoisaa on raikkaana alkutalven aamuna katsella, kun veneissä miehet hiestä höyryävinä yrittävät epätoivon vimmalla kiskoa vanhaa perämoottoriaan käyntiin. Kokemuksesta voi Sjöberg sanoa, että kyllä se vastaa reippaasti ainakin yhtä ellei useampaakin viiden kilometrin lenkkiä tai kuntosalikäyntiä.

Ja tulos on sitten hyvinkin vaihteleva. Joku moottori käynnistyy, joku ei sitten millään. Vanha konstihan on antaa perämoottorille kunnon ryyppy. Parhaiten se onnistuu kaasutinkoneessa, jossa kaasuttimien edestä poistetaan imuilman  äänenvaimennin tai muu turha hörhötys. Sitten kaasuttimen tai kaasuttimien kurkkuihin ruiskautetaan vaikka tippakannulla bensaa, sen jälkeen kaasu auki ja raju nykäys narusta.

Toisinaan kone saattaa olla jo valmiiksi märkä, jolloin toimenpide vain pahentaa tilannetta. Silloin on viisainta kuivata tulpat, ja vetäistä muutama kerta reippaasti narusta. Samalla voi tulpan reiästä lorauttaa pari tippaa bensaa suoraan  palotilaan. On jo sitten varsinainen ihme, jollei kone näillä konstein hyppää tulille.

Bensan kanssa saa kyllä mieluummin olla vähän varovainen. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta, jos kone potkaisisi takaisin ja sylkisi tulta käynnistäjän silmille kaasuttimien kurkuista.

Palavat tupakitkin kannattaa pitää erillään näistä  touhuista. Vielä kirjoittamaton kirja ”Konemiehen käytännön kokemukset” nimittäin kertoo tapauksista, jolloin tupakka on sytyttänyt polttoainehöyryn silloinkin, kun bensaa on vain kaadettu astiasta toiseen. Kun apumiehellä on sätkä kärynnyt huulessa, niin kohta on kärähtänyt muukin kuin huuli.

Samaisessa kirjassa kerrotaan paljon muutakin. Niin kuin esimerkiksi miten siinä käy, kun dieseliä aletaan käynnistää eetterin kanssa.

Sitä ei kyllä edes Sjöberg tiedä, vaikka paljon tietääkin, miksi siinä käy, niin kuin käy. Väittävät, että homman jujuna olisi dieselin suurin piirtein tuplasti suurempi puristussuhde bensamoottoriin verrattuna. Oli nyt miten oli, niin joka  tapauksessa on niin, että hommassa tulee se musta rauta koneen kupeesta ulos katsomaan, että kuka se siellä oikein suihkuttelee ja mitä?

Se on pahan näköistä ja ikävää katseltavaa, kun lohkon kupeessa on kunnon reikä. Mitä isompi ja vahvempi kone on kyseessä, niin sitä rumempaa jälkeä tulee.

Talvipakkaset ovat veneilijöille muutenkin vähän ikäviä. Jotkut kyllä osaavat varautua talveenkin, mutta kyllä ovat monet konstit tarpeen.

Usein luotetaan siihen, että nolla-asteista lämpimämpi vesi kyllä pitää moottorinkin sen verran lämpöisenä, ettei se jäädy.

Kyllä jäätyy, sanoo Sjöberg, kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Kun pakkasta on sellaiset vähän yli kymmenen astetta, niin ankkajäähän menee niin merivesipuoli kuin sulkuventtiilitkin, vaikka jäähdytysjärjestelmässä itsessään olisi minkälaiset aineet tahansa. Raakavesikoneista puhumattakaan.

Jaa, että mitäkö sitten käy, jos vain koneen nakkaa pyörimään ja odottelee, että kyllä se siitä lämpiää?

No, lämpiäähän se, juu. Ja lämmittää konehuonetta sen verran, että muut osat alkavat pikkuhiljalleen sulaa. Niinhän se varmaan toimii, ajatteli aikanaan Sjöbergkin.

Mutta useimmiten moottori, pahalainen, on siihen mennessä jo polttanut ainakin pakosarjan tiivisteet, kumisen pakoputken, kannen tiivisteen, vääntänyt kannen kieroksi ja kaikkea muuta pientä korjailtavaa talvi-iltojen iloksi.

Siinäkin menee isännän naama pikkuhiljaa peruslukemille, kun alkaa tammikuun paukkupakkasilla purkaa pelkän pressun alla säilytyksessä olevan veneen konetta.

Ei se vielä mitään, että työkalut ovat huurteessa ja tarttuvat vähän kosteisiin sormiin kiinni ja vievät kämmennahkan mennessään, mutta kun moottorin pultit ja mutterit ovat kosteasta rasvasta niin jäässä, että eivät avaudu ennen kuin pultti  katkeaa tai kulmat pyöristyvät.

Juttu on nimittäin niin, että kohtalaisen kokoinen moottori ei kunnolla jäädyttyään sula muutaman tunnin lämmittämisellä. Ei, vaikka sitä tohottaisi minkälaisella puhaltimella. Pikemmin se menee niin, että kun moottorin saa toiselta puolen  edes kosketuslämpöiseksi, niin johan alkaa toinen puoli olla uudestaan jäässä.

Tiedättehän tietysti, mikä on suomalaisen sisämoottorimyyjän paras kaveri? Se on tietysti aikaisin ja nopeasti tuleva pakkanen syksyllä. Silloin koneista paukkuvat halki niin kannet kuin lohkotkin.

Sikäli perämoottorimiehet ovat onnellisessa  asemassa, että moottorista jäähdytysvedet valuvat aina pois, eikä pelkoa pakkasista juurikaan ole. Kunhan muistaa pitää moottorin alhaalla ja perän vedessä. Vaan jos kone on ylhäällä, niin kuin usein näkee, niin alas vesipumppuun valuva vesi jäädyttää pumpun. Sitten kun höräyttää käymään, niin siipipyörän kappaleet sen kuin rutisevat ja paukkuvat poikki.

Jos sattuu olemaan käsikäynnisteinen moottori, niin narusta on syytä ensin vetää hellävaroen ja kokeilla, josko siipipyörät jumittavat vähänkään. Siihen kun lopettaa, niin paljon on vielä pelastettavissa.

Ei muuten, mutta rikkinäisellä vesipumpulla ajettaessa pahaa jälkeä syntyy lyhyessä ajassa, ellei koneessa satu olemaan varoitusvaloa ja kuski sitä tarkkaile.

Mutta se jäissä ajeleminen on ihan kyllä hauskaa puuhaa. Mukavalta tuntuu, kun vene nousee kokonaan jään päälle, ja vain perämoottorin alaosa on vedessä. Vanaveden sijaan jälkeen jää vain kapean kapea railo jäähän.

Paatin ohjattavuus onkin sitten ihan toinen juttu, senkin sanoo kokemuksesta

Lue myös nämä

X