Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Tee itse: Käyttövene alle 200 eurolla, osa 2 – Veneen maalaus

Viime numerossa aloitimme rantapusikkoon hylätyn vanhan avoveneen kunnostamisen. Pienellä budjetilla on mahdollista tehdä risusta ruusu. Oma työpanos ja viitseliäisyys ovat lopputuloksen kannalta sijoitettuja euroja ratkaisevampia.

02.01.2022

Tekstikarel kakko

Kuvatkarel kakko ja tom hellsten

Veneen kunnostus aloitettiin perinpohjaisella pesulla ja kaikkien irto-osien ja helojen irrotuksella. Sen jälkeen vuorossa oli kaikkien vanhojen maalikerrosten ja vuosien saatossa kertyneiden epämääräisten paikkausten ja viritysten poisto.

Täydellisesti riisuttuun ja puhdistettuun runkoon tehtiin tarvittavat korjaukset ja vahvistukset laminoimalla polyesteriä ja lasikuitua. Siihen päättyi kunnostusvaiheiden ensimmäinen osa.


Ensimmäisen osan Terhin kunnostuksesta voi lukea täältä sekä Kipparista 3/2014

Kunnostus-jutun toinen osa on julkaistu Kipparissa 4/2014.


Ruiskulla pintaa

Kunnostetut ja hiotut lujitemuovipinnat puhdistetaan huolellisesti ennen maalaustöiden aloitusta. Epoksitöitä edeltävään puhdistukseen sopii asetoni mainiosti.

Rakenteellisesti valmiin ja korjatun raakarungon lopullinen ulkoasu annettiin maaleilla, joita käytettiin kahta eri tyyppiä.

Pallelinjasta kohti kölilinjaa, eli kutakuinkin se osa, joka kevyessä avoveneessä on veden alla, maalattiin aluksi pari kerrosta epoksipohjamaalia telalla. Seuraavaksi koko runko maalattiin ruiskulla ulkopuolelta samalla epoksimaalilla ja reilusti ohennettuna.

Pallelinjasta kohti törmäyslistaa, eli kyljet, maalattiin kahteen kertaan ruiskulla käyttäen polyuretaaniakryylimaalia, joka antaa kulutusta kestävän ja helppohoitoisen pinnan.

Maalatessa kannattaa aina suosia kaksikomponenttituotteita niiden verrattoman keston vuoksi. Maalien sekoittaminen on työstövaiheessa olematon vaiva siihen nähden, että yksikomponenttiväri saattaa jo muutaman vuoden kuluttua olla uusittavassa kunnossa.

Viimeiseksi pohja, eli palteista köliin, maalattiin telalla kahteen kertaan eliönestomaalilla.

Kaikki maalaustyöt tehtiin yhteen putkeen minimiylimaalausaikoja noudattaen, jolloin kerrosten pysyvyys on varmaa.

Ruiskumaalaus vaatii enemmän valmisteluja, mutta itse maalaus on sujuvaa ja oikein tehtynä pinnasta tulee hieno. Tärkeää on riittävä maalien ohentaminen, sopivan matala paine ja useampi ohut kerros. Esimerkin maaleja ohennettiin 35 – 45 prosenttia.

Kaikki maalausvaihteet tehtiin minimiylimaalausaikoja noudattaen, ja koko prosessia nopeutettiin käyttämällä työmaalämmitintä. Silloin vielä sekoitettu, mutta jääkaappikylmässä säilytetty valmis kaksikomponenttiseos, on useimmiten vielä käyttökelpoista kun seuraavan kerroksen aika koittaa.

Vanha uskollisesti palvellut moottorikin ansaitsee viimeiseksi silaukseksi uuden pinnan. Epoksimaali suojaa hyvin alumiiniosia syöpymiseltä. Pintamaaliksi käyvät samat polyuretaani ja akryylimaalit kuin veneeseenkin. Perämoottorin maalaustyöt on yksityiskohtaisemmin kuvattu Kipparin numerossa 4/2012.

Helojen aluslevyt tehtiin vastaavanlaisesta vanerista kuin alkuperäiset. Sahatut palikat upotettiin maalaustöiden ajaksi, eli pariksi päiväksi mahonkipetsin ja ohennetun kyllästysöljyn seokseen.

Yksityiskohdista kokonaisuus

Terhi 400 on ns. yksikuorirakenteinen vene, jossa on käytetty kiinteästi laminoituja tuki- ja tuhtokokonaisuuksia. Koko veneen sisäpuoli on veistämöllä päällystetty polyesteri-topcoatilla, jota on sävytetty perinteisellä tavalla pisaroimalla.

Em. tavalla aikoinaan pintakäsitelty sisäkuori ei yleensä näytä ainakaan kiiltävällä maalilla maalattuna siistiltä. Koska veneen sisäpuoli oli perusteellisen pesun jälkeen huomattavan siisti, ei sisäpuolen pintoja maalattu lainkaan.

Lopullinen silaus annettiin uusilla hankaimilla, airoilla, elvytetyllä törmäyslistalla, ja uusilla puupenkeillä.

Penkkien kohdalla jopa hieman ”herkuteltiin” päällystämällä havuvanerilevyt mahonkivanerilla, joka petsattiin ja lakattiin kestävällä kaksikomponenttilakalla. Reunat ja tukipinnat alapuolelta suojattiin epoksilla.

Uudet vaneripenkit saivat juhlavan pinnan mahonkivanerista, joka liimattiin päälle. Kokonaisuus sinetöitiin suojaamalla reunat epoksilla, kyllästämällä, ja lakkaamalla pinta lopuksi kuudella kerroksella kaksikomponenttilakkaa. Alkuperäinen budjetti käsitti vain yksinkertaiset trallipenkit, mutta nälkä kasvoi syödessä, ja sen myöstä budjetti muutamalla kympillä.

Vanhat helat ovat yleensä puhdistamisen ja kiillottamisen jälkeen täysin käyttökelpoiset.

Vanha törmäyslista oli onneksi säilynyt hyvässä kuosissa, joten toimenpiteiksi riitti irronneiden päätyjen taivutus ja kiinnitys paikoilleen. Himmentynyt ja haalistunut, paikoin liituuntunut paksu lista tulee uudenveroiseksi, kun pinnan ”elvyttää” tinnerillä ja asetonilla. Viimeistely tehdään mustien muoviosien suojavahalla, jota myydään autotarvikeliikkeissä. Periaatteessa kenkälankki ajaa saman asian.

Valmiin työn tarkastelu on lopussa palkitsevaa, kun kaiken on tehnyt huolella ja oikein. Periaatteessa mikään ei estä tämän 40 vuotta vanhan veneen elämää jatkumasta saman verran lisää. Kuvan moottori on saman ikäinen. Oikeaoppisesti huollettuna ja kunnostettuna myös se on valmis aloittamaan uuden elämänsä.

Vanhojen perämoottoreiden kunnostusta on selostettu Kipparin numeroissa 11/2010 (Perämoottorin jäähdytysjärjestelmän huolto), 2/2011 (Perämoottorin vaihteiston huolto ja korjaus) sekä 2/2012 (Perämoottorin toimintahäiriöt, osa 1, sytytys) ja 3/2012 (Perämoottorin toimintahäiriöt, osa 2, polttoainejärjestelmä) .

Terhin kunnostustyö-jutut on julkaistu Kipparissa 3/2014 ja 4/2014

Lue myös nämä

X