Venäläinen menestyskirjailija Boris Akunin (s. 1956) on tunnettu dekkarisarjastaan, jossa hän jäljittelee salapoliisikertomusten tyylilajeja. Sankari on Erast Fandorin, ellery-queenmainen nuori älykkö. Hän änkyttää.

Leviatanin purjehdus on Agatha Christien ja John Dickson-Carrin henkeen kirjoitettu suljetun tilan mysteeri, joka sijoittuu vuoteen 1878: pariisilaiskodista on löytynyt kymmenen murhattua, joista yksi on talon isäntä, kunnianarvoisa taidekeräilijä lordi Littleby. Ainoa johtolanka on vainajan kiinni puristuneesta kädestä löytynyt kultainen medaljonki, joka oikeuttaa luksushöyrylaiva Leviatanin risteilyyn Southamptonista Suezin kanavan kautta Bombayhin (nyk. Mumbai).

Laivalla väijyy vanhan koulukunnan etsivä, eläkepäiviään odottava komisario Gustave Gauche varmana siitä, että medaljonki kuuluu murhaajalle, eikä tämä uskalla jäädä pois risteilyltä. Kairossa alukselle astuu Erast Fandorin, joka aloittaa omat tutkimuksensa. Tuttu kahden tutkijan asetelma Agatha Christiensä lukeneille.

Sanomattakin on selvää, että risteilijällä on valloittavan heterogeeninen joukko potentiaalisia murhaajia, siis medaljonkinsa kadottaneita matkustajia, ilkikurisesta odottavasta äidistä japanilaiseen herrasmieheen, jonka kivihymy ei hyydy karatepotkussakaan. Kulissit ovat kohdallaan.

”Leviatan pystyy kuljettamaan 1 000 ihmistä ja heidän lisäkseen vielä 10 000 tonnia lastia, pituus on yli 600 jalkaa, leveys yli 80… Täällä on kaikki mitä tarvitaan ikävän karkottamiseen: tanssisali, musiikkisalonki klassisen musiikin konsertteja varten, hyvä kirjastokin. Ensimmäisen luokan hytit ovat hienoimpien Lontoon hotellien tasoa….Tämä ei ole laiva, vaan oikea kaupunki.”

Loppuratkaisuun seilataan monen käänteen kautta. Kun lordin murhan motiivi paljastuu, vaarassa on koko risteilijä matkustajineen

 

 

Loppuarvostelu