| Kustantaja | WSOY (1996) | ||
| Hinta | e-kirja 11,95 € (suomalainen.com) | ||
Jos suomalaisella saariaskeesilla on filosofiansa, sen kantateos voisi olla Haru, eräs saari. Se kertoo Tove Janssonin (1914–2001) sanoin ja Tuulikki Pietilän (1917–2009) kuvittamana taiteilijaparin kesäparatiisista, Klovharun ”kahtia haljeenneesta” luodosta Pellingissä, ulkomeren reunalla. Sinne, reilun puolen hehtaarin kokoisen saaren korkeimman laen katveeseen, Jansson ja Pietilä rakennuttivat pienen mökkinsä ja sen ikkunat neljään tuuleen – jotta voi tähystää keitä on tulossa ja että ehtii totutella.
Teoksen alkupuolella Janssonin tekstiä rytmittävät talonrakentaja Brunströmin ytimekkäät muistiinpanot 60-luvun puoliväliltä. Harva uskoi, että taiteilijat saavat Porvoon maalaiskunnalta rakennusluvan kylän omistamaan saareen. Toisin kävi.
Naiset pääsevät todistamaan aitiopaikalta myrskyjä, hurjaa vesipatsasta. He uivat, kalastavat, tekevät työtä ja hulluttelevat. Matkat Klovharulle taitetaan pellinkiläisen veneveistäjä Albert Gustafssonin vuonna 1962 rakentamalla limisaumaisella puuveneellä. Nelimetrisen veneen nimi on Victoria, koska sekä Toven että Tuulikin isän nimi on Viktor.
”Se oli kaunein vene, jota siinä saaristonosassa on kuunaan katseltu. Se oli vahva ja ketterä ja kirjaimellisesti tanssi aallokossa”, Jansson kuvaa.
Venettä ehtii työntää moni moottori: 3,5-hevosvoimainen Penta, 5-heppainen Johnson, 7,5-hevosvoimainen Evinrude, kaikki narulla käynnistettäviä. Sitten Pietilä löytää parhaan, 9-hevosvoimaisen Yamahan sähköstartilla. Mieleenpainuvin on kuitenkin kirkkaanpunainen Honda, ”jota oli melkein mahdoton käynnistää.”
Vähitellen myös mökin varustetaso paranee. Tulee nestekaasujääkaappi ja 12 voltin akulla toimiva puhelin. Myöhemmin radiopuhelin ja aurinkopaneeli.
90-luvun taitteessa maasto alkaa hangoitella vastaan, Jansson ei enää halua nousta katolle nuohoamaan savupiippua. Kesällä 1991 tapahtuu se pahin: hän alkaa pelätä merta. Daamit päättävät lähteä Klovharulta ylväästi ja ajoissa. He luopuvat saaresta, eivätkä palaa sinne enää koskaan.
