Tilaa
Näyttelyt

Helsingin Uiva 2022 – Sähkö hiipii hiljalleen

Uivassa riitti jälleen ehdokkaita myös niille, jotka kiikaroivat venettä mökkirantaan tai kalavesille. Sähköistä vallankumousta ei laitureilla nähty, muutama suriseva uutuus kuitenkin.

16.09.2022

Tekstitimo sarkkinen

Kuvatmarkus pentikäinen, anu kopola

Pienveneiden sähköistyminen on ollut lähinnä erisorttisten vispilöiden varassa, mutta tulevaisuuden suunta on helppo ennustaa. Mökkirannan peruspaatteihin tulee sähkömoottorien yleistyessä myös esimerkiksi latausteknisiä ratkaisuja. Tähän asti sellaisiin on luottanut valtamerkeistä vain Terhi, jonka aurinkopaneeleilla varustetussa e-mallistossa on jo neljä venettä.

Pelle Pelottomiakin alkaa heräillä. Uivassa ensiesittelynsä sai muun muassa soutuveneen mallinen kulkine, jossa paneelit on kiinnitetty peräti puolet veneestä peittävään kanteen.

Sähköistymisen uuden aikakauden voi odottaa starttaavan siitä, kun ensimmäinen suurista perämoottorivalmistajista esittelee sähkömallistonsa esikoisen. Ja siihen ei mene enää montaa kuukautta. Mercuryn Avator nähtiin jo Uivassa fyysisessä muodossaan, ei kuitenkaan valmiina moottorina. Tulevista teholuokista ei vielä hiiskuttu.

Sähköllä tai ilman, laitureilta löytyi jälleen ihan kivasti ehdokkaita niin mökin yleisveneeksi kuin vaativampaan kalastuskäyttöön. Tosin silmiinpistävää oli kaikkein pienimpien, pyöreästi nelimetristen mallien melko niukka tarjonta.

Yleisenä ajatuksena tuntui olevan, että pienet mallit jäävät näissä karkeloissa isompien varjoon.

Kaikki syksyn uutuudet eivät toki Uivaan ehtineet, niistä kerromme varmasti Kipparin tulevissa numeroissa ja nettisivuillamme.


Jenkkimalli virolaisittain

Puuveneen tunnelma vetoaa yhä moniin – Lobster Skiff oli yksi Uivan katseenkääntäjistä.

Jericho Bay Lobster Skiff on virolaistekijöiden taidonnäyte alkujaan amerikkalaisesta mallista. Runko on kauniin sävyistä, kuidutettua setripuuta, partaisiin ja sisäosiin on käytetty lisäksi öljyttyä ja lakattua mahonkia.

Esittelijä korosti toimivuutta pienillä moottoritehoilla ja pyysi katsomaan pohjalinjaa, joka viettääkin perästä katsottuna aavistuksen alaspäin, ilmeisesti liukuun lähtöä jouduttaen.

Pituutta paatilla on 4,75 metriä ja leveyttä 1,6 metriä. Kalustus voidaan aina räätälöidä asiakkaan toiveita vastaavaksi – ja rungon saa halutessaan vaikka maalattuna. Näyttely-yksilön pakettihinta oli 30 hevosvoiman Suzukin ja trailerin kanssa 20 000 euroa.

Lisätiedot: JR Craftyard


Uutta soutuveneisiin

Kaiteet helpottavat tuntuvasti soutuveneen varustelua kalastuskäyttöön.

Päijänin lähihistoriaan mahtuu tehdaspalo ja konkurssi, mutta uudet omistajat pelastivat perinteikkään soutuvenevalmistajan viime vuoden lopulla. Pitkäaikaisten suosikkimallien, Päijän 471:n ja 520:n tuotanto pyörii uudella tehtaalla Lahdessa.

Uivassa esiteltiin uusia lisävarusteitakin, eripituisia laitakaiteita sekä keulasähkömoottorin alusta. Sen ja muiden varusteiden asentamista ajatellen kummankin mallin voi tilata parinsadan euron lisähintaan läpivientiputkilla.

Eikä siinä kaikki: ensi vuoden Helsingin venemessuilla Päijän julkistaa Lahden muotoiluinstituutin kanssa kehitellyt aironsa – hyvät toivottavasti!

Lisätiedot: Päijän-veneet


Suuri pienokainen

Koska Falconin tuulilasit ovat ihan oikeaa lasia, kuskin puolelle saa lisävarusteena pyyhkimenkin.

Falcon BRs 4 on mielenkiintoinen uutuus mökkiläisten suosikkiluokkaan – mallinumerostaan huolimatta viisimetristen kerhoon. Kuopiolaisvalmistajan kiikarissa ovat myös heittokalastajat, joiden houkuttimena veneessä on suomalaisittain harvinaisen laaja, vapojen säilytystäkin palveleva peräkansi.

Keulassa huomio kiinnittyy suureen turkkitilaan. Korkeampana tasona toimii keulapenkki, ja lisäkalusteiksi voi hankkia irrotettavat istuinlaatikot pulpettien eteen.

Tähän asti pienin Falcon-malli on isompiensa tavoin alumiinirunkoinen ja sisäkuoreltaan lujitemuovia. Pituutta veneellä on 4,8 metriä, leveyttä 1,98 metriä ja painoa 460 kiloa. Lisävarusteita on tarjolla pitkä lista, mutta moottorivaihtoehtoja vain yksi, Mercury F60, jonka kanssa kampanjapakettihinta on 23 760 euroa.

Lisätiedot: Falcon Boats

Lue myös: Bellan Falcon iskee kynnet alumiinivenemarkkinoihin – Falcon BR 6 ja BR 7


Sähkösoudari mökkirantaan

Nyt tämäkin on nähty – korkea ”kalastuskansi” suippoperäisessä venemallissa.

Elvene Greta on kotimainen avaus sähköveneiden jokamiesluokkaan. Pari vuotta toiminut pietarsaarelaisyritys uskoo kehitelmässään perinteisen soutuveneen runkomuotoon, joka tekee Gretasta kevytkulkuisen 1 kilowatin sähköperämoottorin liikuteltavaksi.

Aurinkopaneeleille (2 x 115W) on keksitty tehdä laaja, puolet paatista peittävä kansi. Paneelit myös kestävät niiden päällä kävelemisen, mutta runkomalli asettaa kalastuskäyttöön rajansa: kokeilussa vene kallistui odotetun jyrkästi kannen reunoille astellessa.

Kolmen hengen vene on 4,7 metriä pitkä, 1,4 metriä leveä ja painaa 150 kiloa. Sille luvataan 20 meripeninkulman toimintamatka 3–4 solmun matkavauhdilla. Rantalataus onnistuu sähkömoottorin liittimen kautta.

Lisätiedot: Elvene Boats


Uutta ilmettä ja mukavuutta

Yamahan 115 V Max -moottori antaa AMT:lle jo reilusti yli 40 solmun huippunopeuden.

AMT 190 R (Kippari 6/2019) on ehtinyt venemallina neljän vuoden ikään, joten kaudelle 2023 tuleva päivitys terästänee ostajaehdokkaiden katseita. Uutta ilmettä antavat ensinnäkin kirkkaista mustiksi muuttuneet laitakaiteet sekä pulpetin kaide. Aika näyttää, laajeneeko tyylimuutos muihinkin AMT:n malleihin.

Kahdelle hengelle suojan antava keskipulpetti on aiempaa viitisentoista senttiä korkeampi. Mukavuutta ajatellen merkittävin muutos on erillispenkkien vaihtuminen malleihin, joissa on tuntuvasti korkeammat selkänojat ja korkeussäätö.

AMT on 5,6 metriä pitkä, 2,26 metriä leveä ja painaa 650 kiloa. Pakettihinnat alkavat 36 640 eurosta sataheppaisen Yamahan kanssa.

Lisätiedot: AMT-veneet


Kolmiovinen keulakoppi

Jos tärpin odottelu käy puuduttamaan seisten, Smart Edition -varustepakettiin kuuluvat klaffipenkit auttavat.

Quicksilver on tunnettu lohenuistelijoita kutkuttavista hyttimalleistaan. Tuorein tulokas Captur 705 Pilothouse on suunniteltu suositun 675 Pilothouse-mallin seuraajaksi.

Suurin muutos edeltäjään verrattuna on helppokulkuinen, takaoven lisäksi kaksi sivuovea saanut hytti. Ympärikäveltävä kansiratkaisu verottaa kuitenkin sisätiloja: istumapaikkoja on vain kolmelle, ja väliseinällä erotettu keulavuode on aikuisille selkeästi alimittainen. Taka-avotila ei sen sijaan tuota pettymystä, sen uskoisi täyttävän vaativankin meriuistelijan toiveet.

Uutuusmallin pituus on 6,63 metriä, leveys 2,54 metriä ja paino 1 627 kiloa. Maahantuojan uistelukäyttöön räätälöimän ja muutenkin runsaasti maustetun paketin hinta on Mercury F200 -moottorin kanssa 100 700 euroa.

Lisätiedot: Venekauppa


Nykytekniikkaa mäntyfiskariin

Puufiskarin perusluonne on rauhallinen sähköistettynäkin. Akusto riittää neljän solmun nopeudella viiden tunnin ajoon.

Bergö Knop todisti Uivassa, kuinka elektroniikka voi valloittaa vaikka perinteikkään puufiskarin. Projektista on vastannut helsinkiläinen Electric Marine, joka on nimenomaan erikoistunut sähköistämään asiakkaittensa vanhoja veneitä.

Tässä tapauksessa Kubotan kymppiheppainen dieselmoottori on saanut väistyä 4,3-kilowattisen sähkömoottorin tieltä. Keskellä venettä on sarjaankytketyt akut (48V) ja keulassa älykäs akkukontrolleri, joka huolehtii yhdessä laturin kanssa oikeanlaisesta latauksesta ja toimii myös pääkytkimenä.

Hinta on aina venekohtainen – tässä tapauksessa koko järjestelmän arvoksi asennuksineen on laskettu noin 12 000 euroa.

Lisätiedot: Electric Marine


Kuuden neliön katti

Alucat W6 on monessa mielessä kunnon kuormajuhta – ei vähiten 720 kilon kantavuuden ansiosta.

Alucatin nimi kiteyttää olennaisen: Ylöjärvellä toimiva yritys on erikoistunut täysalumiinisiin katamaraaniveneisiin. Niiden mallinumerot taas kertovat, kuinka paljon veneet tarjoavat hyötyneliöitä. Siispä uutuusmalli W6 lupailee kuuden neliön turkkitilaa, ja laiturilta katsoessa sen kyllä uskoo.

Erinomaisen vakaa, keularampilla varustettu vene on vaihtoehto myös liikuntarajoitteisille. Kaikkien Alucat-mallien kalustus voidaan räätälöidä tilaajan toiveita vastaavaksi. Erilaisille pulpettiratkaisuillekin on harvinaisen hyvin tilaa, mikäli ei päädy kahvaohjattavaan versioon.

Alucat W6 on 5,1 metriä pitkä, 1,9 metriä leveä ja painaa 450 kiloa. Esittelyveneen hinnaksi ilmoitettiin 22 700 euroa 60-hevosvoimaisen Mercuryn kanssa.

Lisätiedot: Alucat


Ripaus kanavatunnelmaa

Esittelyvene oli varustettu perinteisellä tuupparilla, mutta ensi kaudelle suunnitellaan jo sähköversiota Torqeedo-moottorin kanssa.

Terhi sai Keski-Euroopan jälleenmyyjiltään toiveen muokata 450-mallista leppoisan nautiskeluveneen, joka istuisi sikäläisten kanavien kalustoon. Sloep-lisänimen saanut malli syntyi varsin pienillä muutoksilla: vakiomallinen keskipulpetti korvattiin kapoisella konsolilla, siihen teräsratti ja tyyliin sopiva kaukosäätölaite. Lisämukavuutta muutamalla pehmusteella, ja valmista tuli. Harmaat pehmusteet vain näyttävät kovin arkisilta. Rohkeammalla tyylillä erottuisi perusveneiden massasta.

Pakettihinta on 10 680 euroa 20 hevosvoiman Hondan kanssa, mutta keulan aurinkotaso ja muut pehmusteet ovat lisähintaista luksusta.

Lisätiedot: Terhi


Ensimmäinen sähkö-Mercury

Avator-sähköperämoottorin asiallisen kokoisessa ohjauskahvassa näyttää olevan korkeussäätökin.

Mercuryn suurella mielenkiinnolla odotettu Avator-sähköperämoottori nähtiin Uivassa eräänlaisena protomallina. Vaikka teknisistä tiedoista ei kerrottu käytännössä mitään, havaintoja oli helppo tehdä: veistoksellinen muotokieli istuu yhteen valmistajan viimeisimpien bensaperämoottoreiden kanssa, etuosassa on kilpailijoihin nähden huomattavan isokokoinen digitaalinäyttö ja irrotettava akku kätkeytyy päältä avattavan kannen alle.

Kaudella 2023 on tarkoitus esitellä viisi Avator-mallia, joista ensimmäinen julkistettaneen jo tämän vuoden puolella.

Lisätiedot: Mercury Marine

 

Lue myös nämä

X