| Kustantaja | Kosmos (2018) | ||
| Hinta | 27,95 (suomalainen.com) | ||
Kuvittelenko vain, vai onko merelle tai sen liepeille sijoittuva kaunokirjallisuus lisääntymässä? Ja sehän olisi pelkästään hienoa.
Yksi uusi nimike joukkoon on Ina Westmanin Henkien saari, psykologinen romaani sekä ihmissuhdekuvaus, jonka näyttämö ja vertauskuva on saari, teemoina ekologinen omatunto ja ihmisten hädän sivuuttaminen.
Tarinassa muistinsa ja mielenterveytensä kanssa kamppaileva Emma viettää kesää saaressa jossain Tammisaaren merialueella. Mukana on aviomies Joel sekä Fanni, 5-vuotias Nairobista adoptoitu tytär. Emman päätä kiristää ja hän pössäyttelee souturetkillään kipuaan lieventääkseen. Merestä alkaa nousta ihmishahmoja. On siis tapahtunut jotain, joskus, mutta mitä? Helle paahtaa, sinilevä alkaa kukkia. Ja moottoriveneilevä perheenisä grillaa soijanakkeja ja kasvisnyyttejä ensimmäistä kertaa suomalaisessa kaunokirjallisuudessa.
Jos sivuuttaa väitteen kalojen syömäkelvottomuudesta, kun meressä on sinilevää (levämyrkyt eivät varastoidu kaloihin), saaristoloman kuvaus on varsin jouhevaa.
”Sää tuntuu yhtäkkiä tasaantuvan tyyneksi ja aurinkoiseksi, aamut seuraavat toisiaan pilvettöminä eikä veneitä näy.”
Ehkä suvaitsevaisuuden ja ekologisuuden paatosta hieman niukemmin annostelemalla tekstistä olisi tullut tehokkaampaa eetosta.
Westman onnistuu kuvaamaan pienen Fannin mielenliikkeitä oivaltavasti. Lyhyissä kohtauksissa Fanni keskustelee hippihenkisen isoisänsä kanssa elämästä ja maailmasta juuri niin ytimeen osuvalla tavalla kuin vain lapset kykenevät. Mieleen nousevat Tove Janssonin tekstit.
”Fanni kyselee huolissaan, koska sinilevät tulevat, sittenkö kun vesi viimein on ihanan lämmintä.”
