Tilaa
Kipparin kirjahyllystä

Kaiken takana onkin vesi

11.04.2015

TekstiJuha Virtanen

KustantajaDocendo (2014)
Hinta36,90 €

Vesi on meille suomalaisille niin itsestään selvä asia, että sitä ei taida tulla miettineeksi ennen kuin hanasta tulee ruskeaa vettä tai mökkikaivon vesi maistuu kummalliselta – tai rantavesi on sinilevän sotkemaa.

Tuhansien järvien Suomi on osa tätä siniseksi planeetaksi kutsuttua maapalloa ja veden merkitys on meille kaiken kattavaa. Se ohjailee jopa maailman tapahtumia, joten kyseessä ei ole mikään yhdentekevä aine.

Vedestä on kirjoitettu nyt selkeä kirja, joka avaa myös meille tavallisille ihmisille mahdollisuuden ymmärtää paremmin sitä ja sen merkitystä.

Docendon kustantama ”Kaiken takana onkin vesi – tietokirja vedestä” on pakattu täyteen kauniita kuvia ja selkeää tekstiä, joka esittelee vettä laajasti, molekyylitasolta silmin nähtäviin piirteisiin.

Kirjan ovat tehneet kolme Oulun yliopiston professoria: kemian professorit Jouni Pursiainen ja Lauri Lajunen, biologian professori Esa Hohtola ja tunnettu ja palkittu luontokuvaaja Jari Peltomäki.

Edellä mainittujen professoritausta antaa uskottavuutta, mutta sen ei kannata antaa hämätä kuvittelemaan sisällön olevan liian vaikeaselkoista.

Kirjan kaikki noin sivun mittaiset luvut ovat selkeästi ja kansantajuisesti tuotettua tekstiä, jota jokainen lukutaitoinen pystyy ymmärtämään.

Aukeamien kuvituspuoli selkeyttää mukavasti tekstiä ja houkuttelee lukemaan. Peltomäen kuvien lisäksi kirjan kuvista on melkoinen osa Lauri Lajusen ottamia. Kirja toimii hienosti myös kuvakirjana, jos tekstiin ei jaksa paneutua.

Kirjan 99 lukua käsittelevät planeettamme erityispiirrettä eli vettä lumesta jäähän ja miten vesi vaikuttaa sateenkaaren näkymiseen tai miten vesi vaikuttaa niin elämään kuin kulttuuriimme.

Tietokirja vedestä on oiva joululahja veneilevässä perheessä, sillä se toimii yhtä hyvin koululaisen lukemana kuin jo aikaa sitten omat koulunsa käyneen seniorin muistin virkistäjänä. Mainio teos kannattaa pitää mielessä, kun valitsee ensi kesän venereissuille sadepäivän lukemistoja. Sen sateenkin sietää sitten ehkä paremmin, kun tietää hiukan enemmän miksi pisarat ovat pyöreitä ja miten sade ja sumu syntyvät.

Julkaistu Kipparin kirjahyllystä -palstalla 12/2014

Lue myös nämä

X