Kipparin kirjahyllystä

Saaristolaisia

09.01.2019

TekstiSatu Björn

KustantajaSuomalaisen Kirjallisuuden Seura (2017)
Hinta42,95 € (suomalainen.com)

Biografiaan ja merihistoriaan erikoistunut tutkija Kirsi Keravuori sai käyttöönsä Kustavissa 1800-luvulla eläneen laivuriperheen kirjeenvaihdon, josta avautui harvinainen vinkkeli saaristolaiselämään.

Kirjeiden kirjoittaminen ei näet suinkaan ollut tavallista, saati kirjoitustaito tuon ajan saaristolaispitäjissä.

Esimerkiksi 1830-luvulla suomalaisista miehistä vain viitisen prosenttia osasi kirjoittaa.Kustavissa tilanne ei ollut sen parempi vaikka asuttiinkin verraten lähellä maan kirjoitustaitoisinta aluetta, Ahvenanmaata. Naisten kirjoitustaitoa ei vaivauduttu edes tutkimaan.

Teoksessa Saaristolaisia kirjeet ovat kulkeneet vanhempien, isä Simon Janssonin (1812–87) sekä hänen vaimonsa Wilhelmina Widbomin (1810–92), ja heidän kolmen yliopistoon asti ponnistaneen poikansa välillä vuosina 1859–87.

Vanhempien päätös lähettää jälkikasvu kouluun oli poikkeuksellinen. Siirtyiväthän pojat samalla oppisivistyneistöön, eivätkä jääneet jatkamaan laivuri-isänsä talonpoikaista ammattia. Pojista vanhin, Waldemar, nousi filosofian tohtoriksi, keskimmäisestä Evaldista tuli runoilija ja Volter Kilven opettaja. Nuorimmainen Emil valmistui lääketieteen lisensiaatiksi. Äiti kirjoitti kirjeitä pojilleen ruotsiksi, isä hapuilevaksi suomeksi.

Näin itseoppinut Simon Jansson kirjoitti vuonna 1867 Waldemarille:

”Minä tulin kotio Stockholmista eilen ehto puola Kelo 2. ja tänä pänä, minä meinasin Seilata Söder Sundin Luvialle, että otta halkoia tackin alastan teytän, mutta tulli vasta tuuli ja tedy ålla kotona.”

Teos perustuu Keravuoren väitöskirjaan. Tästä johtuen kirjassa on hieman akateemista raskautta, mutta vanhempien arki Kustavissa avautuu hienosti.

Koskettavinta on viesteistä välittyvä huoli ja rakkaus aikuisia lapsia kohtaan. ”Waldemari kulda”, kirjoittaa pojalleen kymmenien tonnien lasteja kaljaasillaan rahtaava isä.

Lue myös nämä

X