Tilaa
Näyttelyt

Vene 20 Båt -messut vielä kerran: Täältä löydät kaikki Kippari-lehden netissä julkaistut messujutut

Messujen kävijämäärä kasvoi 8,7 prosenttia, mikä on suurin kasvuprosentti kahdeksaantoista vuoteen venemessujen historiassa.

17.02.2020

TekstiJukka Hiiro

ene 20 Båt -messut Helsingin Messukeskuksessa päättyivät sunnuntaina. Jälleen kerran uutuuksia ja meininkiä riitti yhdeksän päivän aikana niin kokeneemmille kippareille, aloittelijoille kuin myös perheen pienimmille.

Sen oli huomannut yleisökin, sillä messujen kävijämäärä kasvoi 8,7 prosenttia, mikä on suurin kasvuprosentti kahdeksaantoista vuoteen venemessujen historiassa. Kaikkiaan Vene 20 Båt -messuilla vieraili Messukeskuksen mukaan tänä vuonna lähes 70 900 veneilystä kiinnostunutta.

Yllä olevalla videolla näytteilleasettajat soittavat sumutorvia, kun messut kuulutetaan päättyneiksi. Vuosia jatkunut perinne ei välttämättä ole tuttu, jos ei ole sattunut messuilla olemaan viimeisenä sunnuntaina juuri sulkemisaikaan.

Kippari-lehti raportoi verkossa messu-uutuuksista ja -uutisista kymmenien juttujen ja videopoimintojen verran. Kipparin ja Veneen yhteisellä messuosastolla järjestettiin läpi messujen myös paalusolmukilpailu. Kipparin, Veneen, Erän Ja Metsästys ja Kalastus -lehden säävisa- ja hauen paino -arvonnassa oli myös mahdollisuus voittaa sähköpyörä. Molempien kilpailujen voittajat julkistamme aivan lähiaikoina.

Kaikki messuihin liittyvät julkaistut jutut löydät alta vanhimmasta tuoreimpaan.

Tule tapaamaan Kipparin toimitusta messuilla 7.-16.2.2020

Helsingin venemessut – Mitä maksaa, missä ja milloin?

Säävisa – Testaa oletko konkari vai noviisi ja voita sähköpyörä

Gullkronan vierassatama palkittiin viime vuoden veneilytekona

Stefan Lindfors esittelee – Tällainen on uusi Trollfisk-vene

Sunseeker Predator 60 EVO – Messujen suurin moottorivene

Tule testaamaan oletko paras paalusolmun tekijä!

Kuhmoisten voittajasataman pojat hoitavat homman kuin homman

Poker Run Hanko tapahtuma on esillä Vene 2020 messuilla

Satojen tuhansien Galeon 400 Fly – erilainen uutuus

Alukin CW 750 – Keulaportillinen uutuus

Työturvallisuusvaatimukset veivät viranomaisilta hydrokopterit

Veneen ja Kipparin paalusomukisassa tuli sunnuntaina todella kovat pohja-ajat

Nord Star 31+ Patrol on päivitetty uutuus

Ota vinkkiä tai tarkista tästä Veneen ja Kipparin säävisan vastaukset

Messujen veneet -finalistit 2020

Veneiden ensirekisteröinnit lisääntyivät viime vuonna

Näin suuret Sunseekerit tuotiin messuille

Messujen matkavene on Beneteau Swift Trawler 30

Messujen avovene on AMT 165 BR

Messujen retki- ja yhteysvene on TG 7.9 KingCruiser

Silver Beaver BR – Majavan paluu

Yamaha juhlii 65 vuotta vaikka ensimmäisestä perämoottorista on vasta 60 vuotta – Syy löytyy historiasta

Yamarin 63 DC – Kuuman kokoluokan daycruiser

Veneilijöille uusi ilmainen koulutusohjelma Meripelastusseuralta

Terhi 480 – Kaksi eri versiota

Vesillä ajettava, veneeksi sertifioitu, ja talvella moottorikelkalla vedettävä iglukota on eittämättä kiinnostava

Yamarin jatkaa mallistouudistustaan – Uusi Yamarin 60 DC

Nord Star 31+ Patrol tekee eroa edeltäjäänsä

Yamarin 88 DC – Premium-versio kaudelle 2020

Heittokalastukseen varusteltu Buster XL

Candela Seven – Tuulilasivene sähkömoottorilla

Jari Rannisto kertoo videolla ne ”varmat” jigivinkit

Beason 800 Pilot – Lohenuistelijan päiväuni

Fasterin uutuudet esiteltiin venemessuilla

Tohatsu esitteli uuden 115 hv moottorinsa

Quicksilver Captur 805 Pilothouse – Uutta ilmettä hyttiveneeseen

Nordkapp Gran Coupe 905 – Laajennus hyttiveneisiin

Finnmaster T6 – Haastaja suosikkiluokkaan

Fairline F//LINE 33 – Futuristisesti muotoiltu

Beneteau Flyer 10 – Flyer-malliston lippulaiva

Jeanneau Merry Fisher 695 Marlin Serie 2 – Hinnallaan erottuva yhteys- ja kalavene

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue myös nämä

X